lauantai 29. marraskuuta 2014

PS. Se on pöytä.






Lupailin tuossa pari päivää sitten kertoa, mitä uutta valkoista kotiini on jälleen ilmestynyt. No pöytähän se! Tätä Ikean PS 2012- pöytää olen katsellut sillä silmällä siitä lähtien, kun se tuli Ikean mallistoon. Vanhaan kotiini sitä kaavailin myös, mutta silloin päädyin toiseen pöytään. Tänne uuteen kotiin ostin muuttotohinoissa mustan Yumi-sarjapöydän, mutta käytössä huomasin sen olevan hieman epäkäytännöllinen, koska siinä ei ole tilaa mm. lehdille. Niinpä sarjapöytä sai siirtyä varastoon ja tilalle tuli tämä valkoinen "peltipöytä", jossa on sopivasti kaivattua lisäsäilytystilaa. Mutta ennenkaikkea se on valkoinen! 

Olen tässä kolmen kuukauden aikana (mitä olen uudessa kodissa asunut) huomannut, että huonekalu/tekstiilihankintoja ei kannattaisi tehdä heti muuton yhteydessä. Siinä kärsii mm. käytännöllisyysnäkökulma. Uudelle kodille pitäisi antaa hetki aikaa, katsella ja kuulostella, mikä sopii ja mikä ei. Pienessä asunnossa tarvitaan säilytystilaa joka paikkaan, se pitäisi miettiä myös huonekaluhankinnoissa. Lisäksi asunnon värimaailma pitäisi osata huomioida paremmin. Tässä kodissa on tosi tumma laminaattilattia, joka etenkin näin pimeään aikaan tuntuu imevän kaiken vähäisenkin valon. Siksi tummat tekstiilit ja kalusteet eivät ole paras valinta. No, kantapään kautta olen nämä asiat oppinut tässä syksyn aikana ja nyt on valkaisua suoritettu onnistuneesti. Toki haaveilen vaaleasta lattiasta, mutta se ei taida ihan heti toteutua. En usko, että velikultani innostuu uuden lattian naputtelusta, kun kämppä on täynnä tavaraa, joita ei saa pois tieltä minnekään... jos nyt innostuisi muutenkaan...

Kohta pitäisi sutia meikkiä naamaan ja vaihtaa lökäpöksyt vähän siivompaan asuun, sillä lähden muutaman ystävän kanssa nauttimaan pari kupillista glögiä kaupungin pikkujouluhulinoihin. Ihan rennosti ja kevyesti vaan, sillä huomenna täytyy olla urheilukunnossa. Eikä hyvät yöunetkaan pahaa tee. :)

Leppoisaa launatai-iltaa!


*AnuElina


25 kommenttia:

  1. Sehän on oikein sievä! :-) Sopii kauniiseen kotiisi oikein hyvin! <3 Ja valkoinen tosiaan, kun sitä toivottua ja odotettua luntakaan ei ole nyt maassa! :-/

    Ihanan kodikasta! <3

    Mukavaa glögi iltaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisää valkoista sisälle kun ulkona sitä ei näy! :)

      Poista
  2. Tosi kiva pöytä ja käy hyvin kotiisi <3
    Mukavaa iltaa pikkujoulu huumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin se on juuri passeli tuohon. :)

      Poista
  3. Enpäs ole aikaisemmin tähän Ikean pöytään törmännytkään! Sopii kauniisti sohvan eteen. <3 Hauskaa iltaa teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten siinä niin on käynyt, pöytähän on ollut valikoimassa jo ainakin pari vuotta! :) Tämä pöytä kävisi myös mun parvekkeelle...saa nähdä joudunko kesällä ostamaan toisen. ;)

      Poista
  4. ONpas hauska :) En ole nähnyt pöytää ennen...Ikeassa ei ole tullut käytyä pitkään aikaan!!!

    VastaaPoista
  5. Onpas se kiva ja mukavan siro! Olen itsekin sitä ihastellut, mutta harmillisesti ei ole ollut pöydälle tarvetta!

    VastaaPoista
  6. Kyllä olet oikeassa, tuossa että pitää ensin vähän katsella uutta asuntoa, jotta tekee fiksuja valintoja.. Olet onnistunut oman kotisi osakta täydellisesti♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huteja on tullut, mutta olen nyt jälkikäteen korjaillut virheitäni. Kalliiksi se tietysti tulee...

      Poista
  7. Kiva pöytä ja pyörät alla helpottavat kummasti esim. Mööbleerausinnostuksen iskiessä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikäyttöinen pöytä ja helppo liikutella. :)

      Poista
  8. Onpas vainhieno pöytä. En olekaan tuota ennen nähnyt, uusi tuttavuus minulle. Sopii kyllä hyvin sohvan kanssa <3

    Ihanaa iltaa, nauti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Sinullekin uusi tuttavuus? Miten teitä on noin monta, pöytähän on vanha kapistus Ikean valikoimissa! Ajattelin tämmöisen löytyvät vähintään joka toisesta blogikodista...mut ehkä ei sittenkään...

      Poista
  9. Ihana uusi pöytä, näyttää kätevältä myös. :)
    Toivottavasti oli hauska glögi-ilta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toimiva ja nätti!
      Oli kiva ilta kavereiden kanssa!

      Poista
  10. Kivan pöydän olet löytänyt. Ihastelin myös muhkeaa tyynykasaa sohvalla. Kaipaisin samanlaista särmää myös meidän sohvalle.

    VastaaPoista
  11. Haluaisitko myydä mustat Yumi-pöydät pois?

    VastaaPoista