sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Oivalluksia puhtaasta ruuasta ja ruokavalion sudenkuopista




Rakastan ruokaa! Nautin aamiaisesta, odotan nälkäisenä lounasta, haukkaan mielelläni välipalan ennen päivällistä ja rauhoitun iltapalalla. Syön monta kertaa päivässä, sopivia annoksia, monipuolisesti. Ruokavalioni on ollut päällisin puolin kunnossa oikeastaan aina. Olen ajatellut syöväni terveellisesti ja luullut saavani kaiken, mitä kroppani kaipaa. Vasta tänä syksynä olen huomannut ettei asia olekaan ollut niin. 

Tässä syksyn aikana olen kiinnittänyt paljon huomiota siihen mitä syön, kiitos valmennuksen ( klik ja klik ), johon osallistuin. Ruokavalio perustui puhtaaseen ruokaan, jossa on aktiiviselle treenaajalle sopivassa suhteessa hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa. Jätin pois mm. sokerin, einekset, kovan rasvan, kastikkeet ja alkoholin. Ruokavalion vaikutukset alkoivat tuntua nopeasti. Turvotus ja pöhötys hävisivät, nesteet lähtivät liikkeelle. Sokerinhimo väheni huomattavasti. Tosin tämmöisellä pullahiirellä se ei missään vaiheessa katoa kokonaan. Entiseen ruokavaliooni verrattuna hiilihydraatteja ja rasvaa söin huomattavasti enemmän, myös marjojen syöminen lisääntyi. Vettäkin tuli litkittyä aiempaa enemmän. 

Ruokavaliota oli todella helppo noudattaa. Aterairytmi oli minulle jo ennestään tuttu: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Viisi kertaa päivässä, joka aterialla proteiinia, annoskoko maltillinen. Aterian jälkeen ei koskaan jäänyt nälkä eikä myöskään tullut ähky. Ruoka-aikojen välillä sen sijaan ehti tulla terve nälkä, joka oli kiva oppia tunnistamaan. Turha napostelu jäi, koska olo oli kylläinen. Ruoka-aineet sai joka kaupasta, ostoskori täyttyi väreistä, tuoreudesta ja tuotteista ilman E-koodeja. Tunsin jopa ylpeyttä asetellessani ostoksia kassahihnalle. 








Mitä sitten olen oppinut syksyn aikana?

Ymmärsin syöväni aivan liian vähän hiilihydraatteja siihen nähden, että treenaan paljon (4-6x/viikko). Aiemmin en syönyt riisiä/pastaa/perunaa päivän pääaterioilla juuri ollenkaan. Söin vain kasviksia ja proteiinia. En kaivannut hiilareita, koska ne eivät edes maistu millekään. Mieluummin söin suuren annoksen vihanneksia, koska niissä sentään oli makua. Ja tässä mentiinkin sitten metsään. Valmennuksen aikana huomasin, että jaksan paljon paremmin, kun kroppa saa kunnolla polttoainetta. Ja nimenomaan hiilareista! Kehityin treenissä ja potkua riitti ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Nyt hiilarit ovat tulleet jäädäkseen, siitäkin huolimatta, että ne eivät edelleenkään maistu juuri millekään (poikkeuksena ihana bataatti!).

Ja sitten se paha paha rasva. Näinhän me usein ajatellaan, että rasva on pahasta. Kyllä, huono rasva on pahasta, mutta hyvä rasva on parasta voiteluainetta meidän koneistolle. Tämä oli paras oppini tänä syksynä. Kerronpa nyt esimerkin. Olen kärsinyt vuosia, ellen jopa koko aikuisikäni, liuskoittuvista ja halkeilevista kynsistä. Olen ihmetellyt missä vika mahtaa olla. Olen syyttänyt kuivaa ja talvella kylmää ilmastoa, työn vuoksi toistuvaa käsienpesua ja käsihuuhteen käyttöä. Olen manannut miksei kalkkilisän syöminenkään auta. Olen vain tyytynyt haaveilemaan vahvoista, pitkistä ja kauniista kynsistä. Mutta mitä tapahtui tänä syksynä? Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on vahvat ja kauniit kynnet! Ja kiitos kuuluu rasvalle! Päivän viidestä ateriasta neljällä olen syönyt hyviä rasvoja: avokadoa, pähkinöitä, siemeniä ja oliiviöljyä. Ja syön aivan varmasti tästä eteenpäin, koska näistä kynsistä en luovu! Toivon että rasvan lisääminen vaikuttaisi pidemmällä ajalla myös hiuksiini, jotka ovat vuosien mittaan harventuneet reilusti. 




Sokerin ja huonojen hiilihydraattien (esim. vehnä) poisjättäminen on tuntunut olossani myös positiivisesti. Ja mistä olen sen huomannut? Olen kärsinyt niinkin ärsyttävästä (ja nolosta) vaivasta kuin yöhikoilu. Olen syyttänyt liian paksua peittoa ja hormoneja. No, ehkä hikoilen joskus niidenkin takia, mutta selvin yhteys hikoiluun löytyy juuri sokerista ja "pullamössöhiilareista". Tässä syksyn mittaan olen pitänyt valmennuksen ohjeen mukaan pari hiilaritankkauspäivää, toisin sanoen vetänyt kaksin käsin mm. pullaa, kakkua, jäätelöä, vaaleaa leipää. Röyh. No, ensinnäkin niistä tuli heti huono  ja turvonnut olo sekä ähky, ja toisekseen, hikosin aina seuraavana yönä kuin iso sika. Tankkauspäivä siis tuotti toivotun tuloksen eli laittoi aineenvaihduntaan buustia, mutta en-halua-uida-öisin-sängyssäni!  Nyt kun tuo syy-yhteys löytyi, niin voitte varmaan arvata, että jatkan erittäin mielelläni näiden uusien ruokavalio-oppien noudattamista. 

Näiden oivallusten ja sudenkuoppien lisäksi tajusin, että olen syönyt jo pitkään liian vähän ja ajanut itseni säästöliekille. Siitä kirjoittelinkin jo aiemmassa postauksessa ( klik ). Näiden fyysisten muutosten ja oivalluksien lisäksi paljon on tapahtunut myös pään sisällä. Olen oppinut olemaan hieman armollisempi itseäni kohtaan ja arvostamaan omaa kroppaa ja terveyttä enemmän. Henkisestä hyvinvoinnista puhumattakaan! Tämä syksy on ollut siis kaikin puolin erittäin silmiä avaava ja antoisa ja sen ansiosta alan pitää itsestäni entistä parempaa huolta. Onhan mulla vielä ainakin puolet elämästä jäljellä!

Näissä hyvinvointiajatuksissa haluan toivottaa sinullekin oikein rentouttavaa ja mukavaa sunnuntaita! Itse suuntaan iltavuoroon työmaalle...


*Anu


Ps. Nämä ovat omia ajatuksiani ja oivalluksiani, eivät välttämättä täyttä faktaa. Älä siis ammu minua, jos olen mielestäsi oivaltanut jotain väärin. Jokainen voi kokeilla puhtaasti syömistä ja tehdä omat oivalluksensa. Ja senhän tiedämme jo, että kaikki ei toimi kaikilla. :)


maanantai 24. lokakuuta 2016

Vapauttava hyppy tuntemattomaan




Muutos pelottaa. Hyppy tuntemattomaan saattaa tuntua liian suurelta riskinotolta. Elämä on helpompaa ilman riskejä. Tietenkin. Turvallista, tasaista ja ennalta-arvattavaa. Arjen tuttu kaava toistuu viikosta toiseen, vuodesta seuraavaan. Kaipaat ehkä muutosta elämään ja päätät tehdä sen "ensi viikolla", "sitten kun", "ensi vuonna" tai "kun pääsen eläkkeelle". Mitä jos ajattelisitkin, että teet sen nyt? Tai tänään? Tällä viikolla? Olipa kyse painon pudottamisesta, uuden työpaikan hankkimisesta, perheen perustamisesta, asunnon ostosta, omasta hyvinvoinnsta tai tupakoinnin lopettamisesta, vain sinulla on avaimet muutoksen toteuttamiseen. Ja jos sinulla on siihen mahdollisuus, miksi et tekisi sitä mahdollisimman pian?




Minä olen (ollut) turvallisuushakuinen. Elämä on helppoa ja turvallista, kun on oma asunto, vakituinen työ, ystävät ja perhe lähellä. Palkka tupsahtaa tilille joka kuukauden 16. päivä. Joka vuosi minulla on kesäloma ja talviloma.  Minulla on maailman parhaat työkaverit. Saan käyttää rahani vain itseeni, saan matkustaa, shoppailla, kokea ja nähdä. Minullahan on asiat siis ihan hyvin. Kyllä, elämä on ihan hyvä näin, mutta olen silti tyytymätön. Olen väsynyt, olen kyllästynyt. Olen väsynyt siihen, että jokainen vuosi on samanlainen. Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet yhtä samaa huttua, vuodet eivät erotu toisistaan millään tavalla. Toisaalta, sellaistahan ihmisten arki pääasiassa on. Mutta tarvitseeko sen olla? Voisiko se olla jotain muuta? Edes hetken?

Töissä käyminen on tuntunut reilun vuoden ajan todella raskaalta. Ei, en ole ollut burn-out-lomalla, vaikka joku muu olisi tässä tilanteessa ehkä ollutkin. Olen selviytynyt, halunnut näyttää muille (ja eniten itselleni), että minä pärjään ja jaksan. Kuusitoista pitkää vuotta 100%:sti 3-vuorotyössä kiinni, non-stop. Olen elänyt viime vuodet vapaista seuraaviin, seuraavaa lomaa odottaen, sinnitellen. Hyppinyt toisten määräysten, aikataulujen ja toiveiden mukaan, passannut ja miellyttänyt. Pelännyt että mokaan. Hymyillyt vaikka mieli tekisi itkeä. Toivonut kiitosta ja kannustusta. Lukenut lehdistä miten media riepottelee ja syö alan arvostusta. Rimpuillut oravanpyörässä, läkähtynyt. Pitkään jaksoin, mutta en jaksa enää.




Tarvitsen irtioton, omaa aikaa, vapautta. Otan ison riskin, hyppään tuntemattomaan. Irtisanoudun töistä. Luovun kymmenen vuotta turvaa tuoneesta toimestani. Siitä mistä niin moni alalla oleva pätkätyöläinen haaveilee. Haluan elämääni muutoksen, eikä siihen ole muuta tietä kuin tämä. Päätös oli vaikea, mutta vielä vaikeampaa olisi jääminen. Pelottaa ja jännittää. Mutta samalla olen todella helpottunut ja onnellinen. Ja rohkea. Hullunrohkea. Et usko kuinka monta helpotuksen kyyneltä on poskillani vierinyt. Ja kuinka monta kertaa olen melkein hyppinyt ilosta! Olo tuntuu vapaalta! Vuosi 2017 tulee varmasti olemaan unelmieni vuosi. Tai ainakin hyvin erilainen kuin mikään vuosi tähän mennessä. Kukaan ei määrää tai käske minua, vaan minä päätän. Ei toisten sanelemia aikatauluja, ei velvollisuuksia, ei toisten miellyttämistä. Lepoa, rentoutumista ja hyvinvointia. Seikkailua, unelmien toteuttamista ja vapautta. Päämäärättömyyttä, leijumista, rajattomasti omaa aikaa. Itseni kuuntelemista, rauhoittumista. Uusia tuulia, uusia haasteita ja edessä aukeavia ovia.


Elä hetkessä, elä nyt! Usko unelmiisi ja uskalla toteuttaa ne!


*Anu



P.S. Lopetan työt vuoden lopussa ja pidän kertyneet lomat tammi-helmikuussa. Ensi vuoden suunnitelmista kerron lisää toisessa postauksessa. :)

P.P.S. Kai tätä muutoksen halua ja irtiottoa voisi kutsua myös neljänkympin kriisiksi tai keski-ikäistyvän naisen hullutukseksi! ;)


lauantai 22. lokakuuta 2016

Kuinkas sitten kävikään?




Nyt olisi treenikuulumisten aika. Kirjoittelin muutama viikko sitten, että olen mukana FitFarmin Bikini Challenge-valmennuksessa. Kymmenen viikkoa on mennyt hujauksessa ja nyt ollaan valmennuksen lopussa. Loppupunnitus on suoritettu, mitat otettu ja kuvissakin "pullisteltu". 
Valmennus meni suoriutumisen osalta hyvin. Treeni kulki ja ruokavaliota oli helppo noudattaa. Olo oli hyvä, motivaatio pääosin korkealla ja into huipussaan. Kymmenestä viikosta kaksi meni hieman harakoille, kun viikko kakkosen olin flunssassa ja viikko neljä meni Madeiralla lomaillessa. Mutta ne jäljelle jääneet kahdeksan viikkoa vedin tunnollisesti ohjeiden mukaan. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Käsi sydämellä voin sanoa noudattaneeni ohjelmaa tunnollisesti. Mutta tulokset jäivät laihoiksi. Paino putosi vain vaivaisen kilon ja senttejä jäi matkan varrelle vain kolme. Peilistä katsoo takaisin lähes samankokoinen nainen kuin projektin alussa, housutkin kiristävät melkein yhtä paljon. Miksi näin kävi? Suurin syy huonoihin tuloksiin on totuus, jota en olisi halunnut kuulla: säästöliekki. Olen valitettavasti ajanut itseni säästöliekkitilaan jo vuosien ajan, aineenvaihdunta on hidastunut rajusti (eikä ikä helpota tätä asiaa yhtään). Olen tietämättäni syönyt liian vähän kulutukseen nähden. Olen kuvitellut syöväni riittävästi, en ole kärsinyt nälästä, olen ollut energinen ja jaksanut treenata. Päivittäinen kalorimäärä on ollut arviolta 1800-2000kcal. Niin, se on peruskulutukseni verran. Mitäs sitten kun peruskulutukseen lisätään fyysinen työ, hyötyliikunta ja säännöllinen (3-6x/vk) urheilu? Ei taida kalorit riittää paikkaamaan tuota kulutusta. Olen tätä epäillyt jo jonkin aikaa, ihmetellyt kun paino ei putoa, vaikka kuinka treenaan ja syön "oikein". Nyt ammattilaisen suusta kuultuna totuus pysäytti minut. Kroppa pitää tiukasti kiinni jokaisesta sentistä ja grammasta, siksi mitään ei tapahdu, vaikka kuinka treenaisin ja söisin ohjeiden mukaan.




Kuinka sitten tästä eteenpäin? Valmennus loppuu, mutta projektini tiiviimmän paketin saamiseksi ei. Nyt alkuun pidän lepoviikon. Sitten alan hiljalleen lisäämään hiilareita, että kroppa pääsisi balanssiin ja aineenvaihdunta normalisoituisi. Treenit jatkuvat, mutta otan yhden lepopäivän viikkoon lisää. Se nelikymppisen naisen unelmakroppa (joka on eri kuin 2-kymppisenä) on vielä tavoitteena, vaikka se nyt ottaakin enemmän aikaa kuin olin suunnitellut (jospa jo vuodenvaihteessa...). Nyt on oltava kärsivällinen. Tärkeintä tässä kaikessa on kuitenkin terveys ja hyvä olo.

Tämä nettivalmennus oli laihoista tuloksistaan huolimatta ihan huippuhyvä. Vika kun ei ollut valmennuksessa vaan meikäläisessä. Ammattilaisilta sai neuvoja aina kun niitä tarvitsi. Facebookisssa meillä oli oma ryhmä (ja yhteydenpito jatkuu), mistä sai hurjasti tsemppiä ja vertaistukea. Treeniohjeita ja ruokavaliota on helppo noudattaa ja soveltaa myös ns. normaalissa arjessa. Tästä jatketaan samalla hyvällä draivilla eteenpäin, olen oppinut paljon mm. siitä miten tärkeä on kuunnella oman kropan viestejä.




Mä suuntaan nyt ystävien kanssa I Love Me-messuille ja ystävän 40v-dinnerille!

Reipasta viikonloppua sulle!


*Anu



torstai 20. lokakuuta 2016

Penni ajatuksistani





Työviikko on tällä erää paketissa ja nyt saan nauttia pidennetystä viikonlopusta peräti perjantaista maanantaihin asti. Ja voin sanoa, että kyllä tulee vapaat taas niin tarpeeseen. Ihan pelkäksi rentoiluksi ja laiskotteluksi päivät eivät kuitenkaan mene, sillä suunnitelmia riittää jokaiselle päivälle. Luvassa on laatuaikaa ystävien ja perheen kanssa, messuilua, herkuttelua ja urheilua. Ja ajatusten sekä suunnitelmien järjestämistä pään sisällä. Hyviä unia, hitaita aamuja, rentoutumishetkiä.




Kerroinkin pari viikkoa sitten, että päässäni sinkoilee tänä syksynä tuhansia ajatuksia, kaikki vielä aika sikinsokin. Tässä muutamia poimintoja viime päiviltä:

* Omaa kroppaa pitää kuunnella ja vastata siihen mitä se kaipaa.

* Meillä on vain yksi elämä, joka pitää elää niinkuin itse haluat, ei niinkuin perhe, yhteiskunta tai lähipiiri haluaa.

* Tilillä olevista säästöistä ei ole mitään iloa sinulle sitten, kun olet kuollut, ne täytyy käyttää elämiseen. Ja elämä on nyt.




* Maito ei taida sopia minulle... tai ainakaan minun vatsalle.

* Riisikakku avokadolla ja ruususuolalla on todellista herkkua!

* Riskitön elämä on turvallista, mutta todella tylsää.

* Yövuorot eivät sovi minulle enää. Vuorokausi valvomista ja neljä tuntia unta on aika huono yhdistelmä.




* Elämässä ei aina saa sitä mitä eniten tarvitsee, kaipaa, odottaa ja etsii. Silloin täytyy priorisoid asiat uudelleen.

* Kutominen ei ole tämän syksyn juttu. En tiedä minne jokasyksyinen into on kadonnut.

* Himoitsen joulutorttuja. Haluaisin leipoa porkkanakakkua. 


Tässä vain penni ajatuksistani. Nyt lämmitän syksyn ensimmäisen glögikupposen ja valun sohvalle.

Rentoa iltaa!


*Anu




torstai 13. lokakuuta 2016

Jotain sinistä ja vähän tekoitkua









Alkuviikon raskas työputki on vihdoin takana, nyt on aika relata pari päivää ennen sunnuntain pitkää työvuoroa. Suunnitelmissa olisi pääasiassa kotona hengailua ja koko ajan toisestapäästä pidentyvän "to do"-listan lyhentämistä sieltä toisesta päästä. Listalla on mm. jotain niinkin eksoottista kuin kylppärin pesua, kaappien järjestelyä ja kirppispuuhia. 

Huomenna treenaan kolmannen ja viimeisen kerran pt:n kanssa, joten luvassa on hikeä ja ehkä jopa kyyneleitä. Sen verran tiukille se köriläs mut viime kerralla pisti ettei (teko)itku ollut kaukana. Ihanaa, kun joku työntää sut väkisin pois mukavuusalueelta ja suunnilleen anelet armoa, että se vetäisi sut takaisin sinne, missä pääsee vähän helpommalla. Siis ihanan kamalaa. Ymmärräthän?

Jos suinkaan viitsin ja jaksan niin ehkä voisi Hulluilla Päivilläkin pyörähtää. Vaikka enhän mä mitään tarvitse. Ja kaikki ylimääräinen tilille kilahtava täytyisi pistää visusti talteen. Mutta jos löytäisin jotain pientä-kivaa-sinistä, niin ehkä voisin höllätä kukkaron nyörejä. Syksyiseen kotiini nimittäin pääsi ihan yllättäen livahtamaan sininen väri. Whaaat? Kyllä, samettinen koristetyyny löysi tiensä sohvalle ja kaapin kätköistä löytyi ikivanha vaaleansininen (eli ihan väärän sävyinen) Pentikin kynttilä tyynyn ei-niin-sopivaksi pariksi. Tuleepahan nyt polteltua tuotakin ennenkuin löydän oikean sävyisen sen tilalle. Ostoslistalla on siis: Jotain sinistä. Ja kynttilä.

Nyt käyn ansaitusti sohvalle rötköttämään ja katson tv:stä jotain turhuutta. Relax! 
Ja mukavaa torstai-iltaa sulle!


*Anu


Ps. Kuulin tänään asiakkaani suusta täydellisen päivänpiristyksen: Näytät ihan 25-vuotiaalta! Niin, tuleekos niitä ikävuosia joulukuussa täyteen vasta 26? ;)


perjantai 7. lokakuuta 2016

Perjantaiaatoksissa








Hei sinä siellä, mitä kuuluu?

Täällä on aloiteltu pidennetyn vapaan viikonlopun viettoa rennosti kotosalla (no, salilla tietenkin kävin). Koneellinen pyykkiä pyöritelty ja tiskarissa puhtaat astiat odottavat kaappiin laittoa. Aurinkoinen sää mahdollisti myös kotona kuvaamisen, joten kamerakin on taas päässyt töihin. Melkein meinasin jo hypätä verkkareihin ja lähteä fillaroimaan tuonne ruskan keskelle, mutta päätinpä kuitenkin tulla moikkaamaan teitä tänne ensin. 

Poden toisinan huonoa omaatuntoa siitä, että blogi on jäänyt to do-listani häntäpäähän. Keksin aina kaikkea (mukamas) mukavampaa puuhaa. Niin, onhan tämä ihan mukavaa, kun alkuun pääsee, mutta viime aikoina sanat on ollu hukassa. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö päässäni viuhahtelisi satatuhatta asiaa, mutta en vaan saa puettua mitään kirjalliseen asuun. Kuvia on useammankin postauksen tarpeiksi, mutta tarinat ovat hukassa. Annetaan juttujen siis hautua ja odotella sopivaa hetkeä. 

Sadastatuhannesta päässäni sinkoilevasta  asiasta yksi on tämä blogi ja millaisena haluan sitä jatkaa. Vaikka olen monenmonta kertaa päättänyt lopettaa, niin aina päädyn jatkamaan. Ja nyt todellakin jatkan, sillä elämässäni on edessä niin suuria muutoksia, että minulla on pakko olla joku paikka missä purkaa kaikkea uutta ja ihmeellistä. Ja tietenkin haluan jakaa kaiken teidän kanssa. Blogi tulee taatusti muuttumaan jonkin verran, tai ehkä aloitan jopa ihan uuden blogin. Katsotaan, aika näyttää. Tiedän, että olen nyt tosi ärsyttävä, koska en kerro vielä mitä tapahtuu. Malttakaa mielenne, kyllä minä kerron viimeistään marraskuun alkupuolella, kunhan kaikki olennaiset asiat varmistuvat. Sen verran voin sanoa, että sisälläni on todella innostunut, kutkuttava ja jopa hieman pelottava tunne! 

Nyt nappaan kameran matkaan ja lähden kurvailemaan lähihuudeille! Ihanaa perjantaita ja iloa viikonloppuun!


*Anu


Ps. Sisustusrintamalla tehdään nyt hyvin varovaisia ja vähäisiä uudistuksia/hankintoja, mutta jotain uutta oli saatava syksyn iloksi: ihana betonitarjotin ja iso lyhty. Tykkään ihan hirmusti molemmista!


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Värikylpylä








Kävin tänään kylvyssä, luonnon värikylpylässä! Tämä värikäs puisto löytyy Backaksen kartanon ympäriltä. Valtavia vaahteroita ja tammia, jokunen pihlaja, koivu ja omenapuukin. 

Luonto on nyt todella kaunis, puut säihkyvät keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä. Välissä vähän vihreää ja puiden välistä ihanasti paistava syysaurinko. 

Ruska on yksi suosikkiasioistani syksyssä. Ja vaahterat puista kauneimpia tähän aikaan vuodesta. Jos olisin kehdannut, olisin tehnyt ison lehtikasan ja käynyt siihen makaamaan ja katselemaan puiden latvoja ja sinistä taivasta. En kehdannut. Tyydyin vain vähän potkiskelemaan lehtiä. 

Nautitaan näistä kauniista syyspäivistä!

*Anu