Tämä satunnaisten auringonsäteiden kirkastama perjantaipäivä alkoi parin tunnin ulkoilulla Helsingin Lammassaaressa hyvän ystävän seurassa. En ollut tiennytkään tällaisesta paikasta ennen tätä päivää. Kauniita, karun talvisia ja lähes lumettomia maisemia melkein keskellä Helsinkiä. Näppärästi lyhyen bussimatkan päässä kotoani, vaikka asunkin Vantaalla (tosin vain n. 150-200 metriä Helsingin rajasta). Suuntasimme Lammassaareen Vanhankaupunginkoskelta pitkospuita pitkin. Pitkää keltaista heinikkoa/kaislikkoa, hoikkia ja pitkiä koivuja, lintutorneja, sulavia joentapaisia, horisontissa kaupungin kattoja ja savupiippuja, lintujen sirkutusta, hiljaisuutta.
Kaverini muisteli, että Lammassaaresta on laulettu, joku kesärenkutus se taisi olla. No niinhän se oli.
Kesäyössä, vaeltaa, lupauksein mun rinnallain.
Taluttaa mua mukanaan, saatan olla saatilla.
Kesäyössä, vaeltaa, Lammassaareen pitkospuin.
Sanottuu en saa sanaakaan, saatan olla saatilla.
Taluttaa mua mukanaan, saatan olla saatilla.
Kesäyössä, vaeltaa, Lammassaareen pitkospuin.
Sanottuu en saa sanaakaan, saatan olla saatilla.
-Elokuu: Saatilla-
Ei ole kesä enkä ollut saatilla, mutta Lammassaaressa kuitenkin. Ja ihan varmasti käyn siellä myös kesällä. Jos se oli kaunis paikka näin karunakin vuodenaikana, mitä se onkaan kun puut vihertää! Vierailemisen arvoinen paikka mikäli asut pääkaupunkiseudulla (voi toki tulla kauempaakin!).
Näissä pirteissä perjantaitunnelmissa toivottelen sinulle mukavaa viikonloppua!
*AnuElina