maanantai 16. helmikuuta 2015

M niinkuin... RAKKAUS!


Kun johonkin ihastuu, niin sitä ei saa millään pois mielestään. Sitä käy vähän väliä salaa ihailemassa, vähän ehkä hipaisemassakin, mutta ei kuitenkaan uskalla heti käydä itse asiaan. Onko tuttu tunne? Näin minulle kävi Annon valokirjaimen kanssa. Ihailin kirjaimia joka ikisellä reissulla Kdin1:een ja Anttilaan, mutta ihailun tasolle se aina jäi. Kuukausien ajan.

Viimein koitti ystävänpäivä. Päivä jolloin tunnustetaan rakkautta kaikille elämämme tärkeimmille. Niinpä minäkin rohkaistuin ja tunnunstin rakkauteni M-kirjaimelle. Eihän se ollut ihan sitä mitä olin salaa toivonut (K olisi ollut ykkösvalintani), mutta eihän kukaan ole täydellinen. Ystävänpäivän kunniaksi sain "ämmäni" 40%-alennuksella, se lievitti pientä pettymystäni siitä, että joku muu oli ihastunut myös K:hon ja vienyt sen. Mutta onhan tuo M aika ihana. Pieni pettymys on jo haihtunut ja olen ihastunut. M on...rakkautta!








Se oli sellainen rakkaustarina. Löytyykö sinun menneisyydestäsi vastaavia vahvoja ihastumisia, joita ei saa mielestään? 

Romantiikasta tähän päivään... Täällä juuri heräiltiin unilta, kaksi yötä takana, kolme edessä. Ruokakauppareissu pitäisi tehdä, mutta annetaan töistä palaavien ryysiä siellä ensin. Ajattelin hemmotela itseäni tänään hyvällä kalalla ja jälkkäriksi ostan laskiaispullan. Sen olen luvannut itselleni, vaikka herkuton helmikuu onkin käynnissä. Pullan voimalla sitten töihin. 

Mukavaa viikon alkua sinulle, nautihan aurinkoisista kevätpäivistä (minulla ne menee nukkuessa...)!

*AnuElina


15 kommenttia:

  1. Ihana tarina M kirjaimella! <3 Ja tuttu tunne, joskus sitä pitää harkita pidemmän kautta, sitten se on menoa. Toisinaan se on menoa heti. Joskus sitten huomaa että olisi kannattanutkin miettiä. Tuttuja tunteita! :-)

    Tsempit yölle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein teen hätäisiä ostoksia ja monesti ne osoittautuvat hutiostoksiksi, välillä onneksi myös aarteiksi.

      Poista
  2. Mainio ja Mielettömän Mahtava rakkaus, kiva alennuskin!! Tsemppiä yöhön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ostos todellakin, tykkään "ihan kybällä" tuosta "ämmästäni". :)

      Poista
  3. Tuo kirjain on todella kiva :)))!

    VastaaPoista
  4. Ihana M-kirjain :)
    Itse olen pähkäillyt Marimekon astioden kanssa pitkään. Vihdoin tilasin ne, mistä olen pitkään haaveillut ja voin sanoa, että odotan innolla päivää jolloin ne kotiutuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon ettet malttaisi odottaa, Marimekon astiat on kauniita!!

      Poista
  5. M on loistava kirjain ja niin täydellinen valokirjaimena!!! Ihania kuvia olet ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä tuosta M:stä vaikkei se olekaan K. ;)

      Poista
  6. Hihii, minä olen kipuillut ihan samalla tavalla näiden valokirjaimien kanssa! :) Vielä en ole mitään kirjainta kotiuttanut, mutta hyvän alen sattuessa kohdalle sellaisen peliliikkeen voisin tehdä. :) Energiaa työrupeamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOulun alla nämä kirjaimet olivat alessa, mutta en tajunnut silloin osta. Onneksi sain nyt tuon alekupongin. :)

      Poista
  7. M kirjain on hyvä kirjain <3 Rakastettava! Meidän perheestä niitä Ämmiä löytyy kolme kappaletta ;) Ihana rakkaustarina, ja joskus se harkintakin kannattaa! Käyhän kurkkimassa (ja tsemppaamassa), yritän taas saada bloggaamisesta kiinni!

    VastaaPoista