lauantai 7. helmikuuta 2015

Biitsillä



















Sisustusaiheiden väliin sujautetaan taas vähän lämpimiä terveisiä Thaimaan lomalta. Paljon kerrottavaa ja kauniita kuvia olisi vielä plakkarissa. Vieläkö jaksaa kiinnostaa? Tähän päivään tämä reissupostaus sopiikin kuin nenä päähän, sillä eilen illalla olin taas niin reippaalla tuulella, että varasin kaksi seuraavaa lomamatkaa. Lomakohteet paljastan sitten reissujen lähetessä. Sen verran voin paljastaa, että maalis-huhtikuun vaihteessa lähden ex-tempore-matkalle ei niin tavanomaiseen lomakohteeseen ja toukokuun lopussa toteutan viimein haaveeni, josta olen unelmoinut vuositolkulla. Mutta nyt hetkeksi takaisin Thaimaahan!

Thaimaan lomalla ei voi jättää upeita rantoja väliin. Siksi minunkin omatoimiseikkailuun kuului yhtenä osana viikko täydellistä rentoutumista meren äärellä. Toisen lomaviikkoni vietin Etelä-Thaimaassa Krabilla. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu viiden vuoden takaa, joten sinne oli helppo mennä, kun tiesi mitä sai. Tykkään Krabin ympäristöstä kovasti, luonto ja rannat ovat upeita vedestä nousevine vehreine kallioineen. 

Majoituin Ao Nang Beachilla, mistä oli helppo suunnata eri rannoille eri päivinä. Pitkähäntäveneillä pääsee näppärästi pienille kauniille saarille, joilta löytyy valkoista hiekkaa ja turkoosia merta. Ehdoton suosikkini on Poda Island, vahvasti toisena Phranang Beach. Podalla pääsee ihaniin rauhallisiin rannanpoukamiin, kun jaksaa kävellä kansoitetummalta rannanpätkältä 15-20 minuuttia eteenpäin. Phranang puolestaan on täynnä ihmisiä ja rauhallista paikkaa omalle rantapyyhkeelle ei varmasti löydy, mutta maisema on niin kaunis, että sinne piti päästä kahtena päivänä. Myös Chicken Island ja Tub Island ovat vierailemisen arvoisia saaria, mutta nousuveden aikaan ranta häviää lähes olemattomiin. Mutta laskuveden aikaan sielläkin on upeaa! 

Viikko Krabilla vierähti auringossa lekotellen ja hyvästä ruuasta nauttien. Katukeittiöt tulivat tutuiksi ja täytyy sanoa, että niistä pikku kojuista sai huippuhyvää ruokaa (ilman vatsavaivoja). Eikä sovi unohtaa Krabin kauniita auringonlaskuja. Ihmiset kokoontuvat  ihailemaan ilta toisensa jälkeen upeaa väri-iloittelua taivaalla. Auringonlaskut Krabilla ovat kauneimpien joukossa mitä olen ikinä nähnyt, värit aivan uskomattoman kauniita. Jopa vähän pilvisempänäkin iltana taivas näyttää taianomaiselta.

Rentoa lauantaipäivää, toivottavasti aurinko pilkistelisi meille!

*AnuElina


14 kommenttia:

  1. Tahtoo rentoutuun tuonne :) ihan huikeat muistot olet kameran kortille taltioinut :) <3 todella viehättäviä ja kauniita! Kyllä näitä jaksaa katsella vaikka kuin, lisää vaan laittamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän näitä vielä parin postauksen verran ole luvassa. Välillä aina jotain sisustusaiheista niin enemmistön mielenkiinto säilyy myös. :)

      Poista
  2. Kiinnostaa kiinnostaa. Lisää kuvia vaan. Kyllä tuollaisia kuvia ja juttuja jaksaa katsella/kuunnella vaikka kuinka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kyllä näitä vielä tulee. Lupaan. :)

      Poista
  3. Nämä kuvat ei yhtään helpota omaa matkakuumetta :P Omat vanhempani loikoilevat parasta aikaa Vietnamissa, maltan tuskin odottaa heidän matkakuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on krooninen matkakuume, se ei helpota koskaan. Onneksi on taas pari matkaa tiedossä, arki sujuu mukavammin kun on jotain mitä odottaa.

      Poista
  4. Upeita kuvia!! Ja hieno juttu, että upeiden matkakuvien saanti on turvattu tulevaisuudessakin ;) Taidan tuon toisen kohteen arvatakin, lieneeköhän sama johon itekin pääsen jo parin viikon kuluttua... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, matkakuvia on taatusti luvassa pitkin kevättä. Ja luulen, että arvaat sen toisen matkakohteen, onhan siitä ollut puhetta. :) Kiva että sinäkin pääset reissuun!

      Poista
  5. Aah, ihanat biitsikuvat!! Pakkaan täällä tavaroita muuttoa varten ja nämä kyllä jaksavat taas jatkamaan (uuden asuntoni lähellä on ihana uimaranta, josta juuri haaveilin tänä aamuna tsempatakseni itseni muuttopuuhiin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Aika mukavaan paikkaan taidat muuttaa jos vesistöäkin on ihan lähellä. Se on aina iso plussa!

      Poista
  6. Ensinnäkin WAU mitä kuvia! Upeita!! On ollut varmasti aivan mielettömän mahtavaa!!! Toisekseen, ihanaa että pääset toteuttamaan unelmia <3 <3 !Innolla odotan minne matkaat!!

    VastaaPoista
  7. Upeita matkakuvia!! Kyllä näitä mielellään katselee vielä lisääkin :).

    VastaaPoista
  8. Ihania lomakuvia - mäkin haluan <3
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  9. Wonderful beaches!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista