torstai 23. maaliskuuta 2017

Kevättä rinnassa






... ehkä jopa molemmissa!

Tänään oli aiva mielettömän kaunis kevätpäivä. Minä suuntasin keskustaan viettämään rentoa hengailupäivää. Istuin auringossa tuomiokirkon seinustalla. Aurinko lämmitti tuulelta suojaisessa nurkassa ihanasti. Se sai hymyilemään. Ihana aurinko! Poikkesin myös sisällä kirkossa, siellä on jotenkin tosi kaunis tunnelma. Joka kerta. 

Kävelin kauppatorin läpi kauppahalliin. Ihailin herkullisen näköisiä puoteja ja katselin lounastauolla istuvia ihmisiä. Nautin oman lounaani sushibuffetissa, taisin syödä innoissani pari liikaa. Mutta kyllä oli hyvää. Lounaan jälkeen eksyin kaupoille. En voinut vastustaa muutamaa ihanaa sisustusjuttua, vaikka shoppailukiellossa olenkin. Oli ihan pakko! Onneksi voi pitää yhden "cheat dayn" viikossa. Ja siitä puheen ollen, istahdin päivän päätteeksi Fratelloon lattelle ja mustikkamuffinssille. Tänään on siis lipsuttu oikein kunnolla, mutta erittäin hyvällä omallatunnolla. Vieläkin hymyilyttää.

Saitko sinä nauttia tänään ihanasta auringonpaisteesta?

*Anu


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Huono turisti -syndrooma?





Alkutalvesta Kaakkois-Aasiassa reissatessani mieleeni tuli ehkä hieman hullu ajatus, joka jäi hetkeksi mieltäni vaivaamaan ja nyt ajattelinkin pohtia sitä äänen. Hetken ajan nimittäin tunsin olevani huono turisti. Sellainen joka hukkaa mahdollisuutensa ja joka ei ota kaikkea irti ihan kaikesta. Ajatus meni onneksi nopeasti ohi. Mistä tämä ajatus sitten tuli?

Jotenkin sitä ajattelee, että matkustaessa täytyisi hankkia ihan hurja määrä kokemuksia ja elämyksiä, koluta joka ikinen kylä ja kukkula, tutkia jokainen temppeli ja tori. Sitten jos et toimikaan näin, tuntuu ettet käytä tilaisuutta hyväksi ja tuhlaat lomasi. Ihan typerä ajatus, tiedän, mutta tältä minusta tuntui sen pienen hetken verran. Tuhlaanko todella osan lomastani ja matkastani, jos en ota kohteesta irti kaikkea mitä siitä lähtee? Onko ihan hullua jättää ainutlaatuiset tilaisuudet käyttämättä?





Tästä pääsemmekin taas yhteen nykyisistä lempi puheenaiheistani: Suorittamiseen. Minusta tuntuu, että joutuisin suorittamaan lomani, jos koluaisin jokaikisen paikan ja nähtävyyden vain siitä "pakosta", että minun kuuluu tehdä niin, koska olen maailman ääriin asti matkustanut. Minun kuuluu nähdä se, tämä ja tuo, tai muuten en voi sanoa käyneeni edes koko maassa. Viis siitä vaikkei se museo, näköalapaikka, luontopolku, temppeli, patsas tai kyläpahanen edes kiinnostaisi, pakko mennä "koska niin kaikki muutkin". Onko Pariisissa pakko nähdä Louvre, jos taide ei kiinnosta? Ei ole, skippasin sen. Onko New Yorkissa pakko käydä Empire State Buildingissa? Ei ole, skippasin senkin, koska mahtavat maisemat näkee muualtakin. Onko Lontoossa pakko käydä London Eye-maailmanpyörässä? Ei ole, maailmanpyörään pääsee Helsingissäkin.

Mietittyäni asiaa hetken, totesin, että saan reissata juuri niinkuin haluan ja mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä ja oikealta. Oli se sitten parin viikon rantaloma all inclusive- resortissa, missä vain syöt ja makaat laiskana tai aktiivinen kaupunkiloma, jolla juokset kantapäät rakoille, koska haluat nähdä kaiken. Suurin osa matkoistani on jotain siltä väliltä tai sekoitus molempia. Välillä otetaan rennosti, hengaillaan kaduilla ja istutaan kuppiloissa, maataan rannalla ja rentoudutaan. Välillä juostaan nähtävyydestä toiseen, tutkitaan kaikki kylät ja kadut, ahmitaan kokemuksia ja elämyksiä ähkyyn asti.





Tämän oivalluksen myötä aloin myös ymmärtää hieman enemmän niitä ihmisiä, jotka matkustavat aina samaan paikkaan vuodesta toiseen, vähän niinkuin kesämökille. Tuttu paikka, takuuvarma rentoutuminen, ei yllätyksiä. Ne ovat niitä, jotka eivät kaipaa sillä hetkellä uusia ärsykkeitä lomaansa eikä elämäänsä. Hetkittäin sellaista kaipaan minäkin. Onneksi sellaiset hetket ajoittuvat useimmiten aikaan, jolloin olen kotona. Reissussa ollessa voin sitten imeä uusia ärsykkeitä jokaisella aistillani. Jopa ähkyyn asti.

Mitä tästä pähkäilystä opimme? Jokainen reissatkoon tyylillään. Onneksi nämä matkailua koskevat valinnat eivät tee kenestäkään sen huonompaa tai parempaa turistia/matkailijaa/seikkailijaa, jokainen tekee sitä mitä juuri sillä hetkellä elämäänsä kaipaa. Peace!


*Anu 


Ps. Aloitin kirjoittaa tätä postausta jo tammikuussa Vietnamissa, juuri kun syndrooma iski päälle. Tekstin loppuun asti saattaminen kuitenkin vaati lopulta vähän pidemmän mutusteluajan... Tässä se nyt on! Kerro oletko tuntenut joskus samoin!


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Lasillinen keväisen vihreää, kiitos!





Trendien suhteen olen aina ollut vähän myöhäisherännäinen ja ehkä toisinaan myös vastarannankiiski. Silloin kun joku asia on iso hitti, niin minä seurailen vierestä enkä välttämättä innostu. Kauhistelen, ihmettelen, kyseenalaistan. Ärsyynnyn usein siitä, että kaikki juoksevat trendien perässä. Ihmettelen miksi kaikki tykkäävät yhtäkkiä samoista asioista. Hassua. Myönnän kyllä, että välillä minäkin yritän rimpuilla siellä trendien aallonharjalla, mutta varsin usein se tapahtuu silloin, kun muut ovat jo laskuvesivaiheessa.

Vihersmoothiet ovat olleet kuumaa kamaa jo pitkään, mutta minun vihersmoothieneitsyys meni vasta pari viikkoa sitten, kun maistelin kyseistä herkkua ystäväni luona. Olin myyty. Vaikka olenkin surautellut smoothieita jo vuosikausia, niin vihreä väri on loistanut poissaolollaan. Useimmiten smoothieni ovat vaaleanpunaisia, joskus harvoin keltaisia. Ja valitettavan usein myös aika samanmakuisia. Ystäväni innostamana minäkin ajattelin nyt sujahtaa terveellisten vihersmoothieiden maailmaan.

Ihkaensimmäinen itsetehty vihreä houkutus syntyi tänään pinaatista, kurkusta, hedelmäsekoituksesta (Pirkka), inkivääristä ja mantelimaidosta. Siitä tuli sellainen koekappale, ei mistään kohtaa täydellinen. Paitsi ehkä väriltään. Liian vähän makua, liian laiha koostumus. Onneksi aina voi oppia paremmaksi. Kauppareissulta kuskasin kotiin ison kasan erilaisia aineksia, joten katsotaan mitä Anun koekeittiössä syntyy tulevalla viikolla. 

Oletko sinä innostunut näistä vihreistä herkuista? Haluaisitko vinkata minulle suosikkireseptisi?

Rentoa sunnuntai-iltaa!


*Anu


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Muistatko slämärit?




Ne itse kyhätyt Ystäväni-vihkoset, jotka kiersivät luokassa ja kesäleireillä, joihin paneuduttiin ajatuksella bestiksen kanssa, joille kikateltiin ja joihin saattoi joskus paljastaa myös jotain salaisuuksia. Muistako? Jep, slämärit! Minulla niitä oli monta. Kun yhteen kyllästyi ja kysymykset tuntuivat typeriltä, piti aina tehdä uusi ja parempi. Ja sitten taas samoilta tyypeiltä kalastelemaan totuuksia. Voi miten hauskaa!

Nyt minulla oli mahdollisuus palata ajassa taaksepäin noihin nuoruuden muistoihin ja täytin nykyaikaisen sähköisen slämärin, jonka minulle nakitti ihana Jenni Keskipiste.-blogista. Tässäpä palasia minusta!


Nimeni on: Anu 

Jotkut tosin kutsuvat minua: Possuksi (ex-työkaverit)

Olen syntynyt vuonna: 1976

Lapsuudenkotini lankapuhelimen numero oli: 629140

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: Lastenlääkäri

Mutta isona minusta tulikin: Kätilö

Täydellinen puoliso: Täydellistä ei olekaan, mutta minulle täydellinen olisi rakastava, toiset huomioiva, uskollinen, fiksu, aktiivinen, seikkailunhaluinen, matkustelua rakastava, liikunnallinen, romanttinen, keskustelutaitoinen ja tietysti mahdottoman komea... ;) Sitä odotellessa...

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Tällä hetkellä en tarvitse lisää, 24 riittää nyt. Sitten kun työ taas täyttää arkeni, käyttäisin enemmän aikaa lepoon/rentoutumiseen, urheiluun ja sosiaaliseen elämään.



Harrastan nyt: Kuntosali, lenkkeily ja bloggaaminen. Toisinaan myös kutominen ja lukeminen.

Noloin TV-ohjelma josta pidän: Unelmien poikamies(tyttö)

Bravuurini keittiössä: Menee varmasti leipomuksien puolelle, ehkä hyydytetyt kakut ja mokkapalat.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina, kun: Katson TV:stä toisten onnea, menetyksiä tai saavutuksia. No, en nyt ihan aina, mutta usein...

Lapsuuteni lempilelut: Nuket

Lempilelu nykyään: Puhelin (pelaan Wordbase-sanapeliä...)

Salainen paheeni: Syön helposti vähintään puoli litraa jäätelöä kerralla... jopa litra voi mennä!

Eikun se ihan oikea salainen paheeni: Kaivan nenää (nyt nolottaa...)

Viisaus, jonka tähän mennessä olen oppinut: YOLO (You Only Live Once)




Paljastuiko jotain uutta? Nappaa slämäri mukaasi ja täytä omilla vastauksillasi. Erityisesti haluaisin kuulla totuuksia Pohjois-Karjalan tytöiltä HeiniltäHannalta ja Mintulta


Mukavaa tiistaita!


*Anu