sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannushuumaa ja matkakuumetta







Huhheijaa, juhannus alkaa olla viimeistä silausta vaille taputeltu. Juhannusaaton vietin ystävien ja veljen perheen kanssa Helsingin kattojen yllä. Hyvää seuraa, kuohujuomaa, kesäistä ruokaa, raparperipiirakkaa, kesäisiä kukkaseppeleitä, juhannuskoivuja (maalarinteipit olisi ehkä voinut photoshopata pois...) ja Mauno-muru. Siinä kuohuviinin poreiden kyllästämänä tuli varattua lentolippu ensi kuulle. Hupsis, kuinkas siinä taas näin kävi? Tässä seurassa on vaarallista keskustella matkustamisesta... ja minähän olen toisinaan hieman yllytyshullu. Kälyni sanoin: "Tätä vartenhan sinä otit loparit töistä". Nimenomaan, nyt mennään, kun siihen on mahdollisuus!

Tuo matkalippu odottelee vuoroaan heinäkuun alkupuolelle. Tänään käsiveskaan on pakattu passin kera toinen lentolippu, jolla pääsee ihmettelemään helteistä Krakovaa. Ihana ystäväni ja luottoreissukaverini Niina lähtee seurakseni. Jo on aikakin, sillä edellisestä yhteisestä matkasta on ehtinyt kulua jo yli neljä vuotta. Nyt viimeiset pakkailut ja sitten suunta lentoasemalle. Reissukuvia voi katselle tuoreeltaan Instagramissa huomisesta alkaen!

Ihania kesäkuun viimeisiä päiviä sulle!


*Anu


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Western USA Road Trip




Ihan ensiksi pahoittelut siitä, että olette joutuneet odottamaan USA:n matkan postauksia ihan liian kauan. Johan siitä on kulunut neljä viikkoa, kun palasin elämäni upeimmalta matkalta. Kuvien karsiminen, muokkaaminen ja valitseminen on ottanut aikansa, samoin ajatusten jäsentely ja vähän on pitänyt myös miettiä, mistä kaikesta haluan kertoa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että postauksia on tulossa useita, odotus siis palkitaan viimein! 

Aloitetaan tämä USA-postaussarja koko reissun kohokohdalla, kahden viikon road tripillä. Alunperin ajatuksena oli toteuttaa road trip itse ajaen, mutta reissukaverin puutteen vuoksi päädyin varaamaan G Adventures'in järjestämän road tripin. Reissu starttasi San Franciscosta ja päättyi Los Angelesiin. Kahden viikon aikana näiden kaupunkien väliin mahtui lukuisia kansallispuistoja ja pari muuta suurkaupunkia. Nyt keskityn lähinnä yleisiin asioihin, fiiliksiin ja kokemuksiin, joita tällainen reissu tarjoaa. Myöhemmin on luvassa juttuja itse kohteista, joissa pääsin käymään. 






Tapasin 12 reissukaveriani ja oppaamme/kuskimme Shelbyn lähtöä edeltävänä iltana San Franciscossa. Sekalainen joukko eri-ikäisiä (21-50v) maailmanmatkaajia joka puolelta maailmaa (Eurooppa, Australia, Aasia), kaikki yhtä innoissaan tulevasta matkasta. Seuraavana aamuna tapasimme pikkubussimme (van) Barbaran. 15-paikkainen maantiekiitäjä oli parin viikona ajan luottoystävämme Yhdysvaltojen pitkillä ja laveilla valtateillä. Perässä Barbara veti pientä perävaunua, joka piti huolta matkatavaroistamme. 

Tämä road trip keskittyi pääosin kansallispuistoihin (NP- National Park), mutta välissä saimme karistella puistojen pölyt vaatteistamme ja nauttia myös kaupunkien sykkeestä. Tässä reittimme kokonaisuudessaan: San Francisco- Yosemite NP- Death Valley NP- Las Vegas- Zion NP- Bryce Canyon NP- Monument Valley- Antelope Canyon- Horseshoe Bend- Grand Canyon NP- Route66- Lake Havasu City- Joshua Tree NP- San Diego- Los Angeles. Matkan tahti oli todella tiivis. Joka päivä vietimme auton penkkejä kulutellen 3-9 tuntia. Osa päivistä oli pelkästään siirtymistä paikasta toiseen, välimatkat kun ovat aika hurjia. Matkanteko taittui kuitenkin yllättävän hyvin, sillä maisemat olivat upeita ja taukoja oli riittävästi. Pitemmät ajomatkat tuntuivat kyllä päivän päätteeksi niin takalistossa, selässä kuin turvonneina jalkoina. 






Majoituimme keskitasoisissa hotelleissa, motelleissa ja mökeissä. Minun kämppiksenä oli Australiassa asuva malesialaisnainen Corinne. Tulimme juttuun erinomaisesti ja pidämme taatusti yhteyttä jatkossakin. Vaihdoimme paikkaa lähes joka päivä, joten päivittäin sai purkaa ja pakata laukkunsa aina uudelleen ja uudelleen. Ainoastaan kolmessa paikassa viivyimme kahden yön verran. Se tuntui luksukselta! Ns. omaa aikaa ei juurikaan ollut. Saavuimme majapaikkaan yleensä klo 17.30-18 ja illalliselle menimme klo 19. Siinä välissä ehti juuri käydä suihkussa ja laittautua iltaa varten. Illalliselta palasimme yleensä  klo 21-21.30. Siinä sitten pikaiset "sometukset", laukun pakkaaminen seuraavaa retkipäivää varten ja nopeasti nukkumaan, että jaksoi taas herätä aamulla klo 6-7.30. Tällaiselle reissulle on siis turha ottaa mukaan mitään ajanvietettä, kuten kirjoja. Eikä toivoakaan, että ehtisi bloggaamaan tien päältä. Onneksi en ottanut läppäriä edes mukaan. Mutta eipä se oma aika olekaan reissun tarkoitus, vaan se, että pääsee joka päivä näkemään jotain uskomattoman upeaa!

Tällainen valmiiksi räätälöity kiertomatka on aivan loistava tapa nähdä mahdollisimman paljon lyhyehkössä ajassa. Se on loistava matkustustapa yksin matkaavalle, huoleton ja helppo! Reissussa tutustut muihin yksin reissaaviin ihmisiin maailman eri kolkista ja saat jakaa upeat elämykset heti jonkun kanssa. Toki tämä toimiin myös esim. kaveruksille tai pariskunnille, mikäli ei halua itse nähdä vaivaa matkan suunnittelussa. Kaikki on valmiina, senkun hyppäät kyytiin (ja tyhjennät tilisi...). Jos sinua kiinnostaa enemmän mm. matkan hinta ja mitä siihen kuuluu, käy kurkkaamassa firman nettisivut. Tämä ei ole yhteistyöpostaus, joten en käy nyt sen enempää mainostamaan firmaa, vaikka hyvin hoitikin hommansa ja olen todella tyytyväinen. Tämä oli ehdottomasti elämäni upein (ja fyysisesti raskain) matka! Ikinä koskaan "never ever" en ole ollut niin haltioitunut näkemästäni, koskaan en ole huokaillut ihastuksesta niin paljon kuin nyt. En ole koskaan nähnyt ja kokenut yhtä paljon kahdessa viikossa. Välillä oli ihan pakko nipistää itseään todetakseen, että "kyllä, minä todellakin olen täällä!"





Road trip yhteenveto:

* 13 kokonaista päivää
* neljä osavaltiota (Kalifornia, Utah, Nevada, Arizona)
* 4300 kilometriä
* lämpötilero +1 - +42
* säätila auringonpaisteesta lumisateeseen
* neljä suurkaupunkia (SF, LV, SD, LA)
* lukuisia kansallispuistoja
* metsiä, järviä, lumihuippuisia vuoria, vesiputouksia, kanjoneita, erämaita
* kasinoita, huvipuistoja, hiekkarantoja, pikkukyliä, bensa-asemia

GA-Road Tripin plussat:

* helppo, huoleton
* paljon kiinnostavia kohteita
* monipuolisuus
* ei tarvitse itse suunnitella, varailla hotelleja, ajaa jne.
* hyvää seuraa, uusia ystäviä
* mahtava opas/kuski
* kansainvälinen ryhmä


GA- Road Tripin miinukset:
* tiukka aikataulu
* ei omatoimisen road tripin sallimaa vapautta esim. viipyä pidempään kiinnostavissa kohteissa
* hinta (tosin matkan jälkeen ymmärtää mistä kulut koostuvat...ja se on sen väärti!)






Annan mielelläni lisää vinkkejä, kysy kommenttiboxissa! Toivottavasti viihdyit tällä nojatuolimatkalla, lisää reissujuttuja luvassa pitkin kesää!

Rentoa tiistai-iltaa!


*Anu



torstai 15. kesäkuuta 2017

Epävakaa 6-vuotias







Mitä tehdä 6-vuotiaalle, joka on epävakaa ja kärsii jonkinasteisesta maanis-depressiivisyydestä? Viimeisen vuoden ajan (ehkä jopa pidempäänkin) olen yrittänyt päästä selvyyteen onko se lintu vai kala. Olen miettinyt mikä se haluaa loppujen lopuksi olla. Onko sillä riittävästi voimia rämpiä eteenpäin vai joko sen pitäisi luovuttaa? Välillä se vetäytyy hiljaisuuteen, välillä se taas herää eloon intoa puhkuen. Toisinaan sille joutuu antamaan tekohengitystä, että se jaksaa taas sinnitellä. Tykkääköhän siitä enää kukaan, kun se on niin oikukas? Jääköhän kukaan kaipaamaan, jos sitä ei enää ole?

Ehkä jo arvasitkin kenestä puhun. Kyllä, tästä omasta luomuksestani, blogistani, joka syntyi hetken mielijohteesta tasan kuusi vuotta sitten. K U U S I  V U O T T A !! Alussa blogi oli myötähäpeää aiheuttava räpellys pienine kuvineen ja tekstitkin kuin viidesluokkalaisen kynästä. Siitä huolimatta se sai jo heti alussa muutaman uskollisen lukijan, jotka ovat pysyneet matkassa koko tämän matkan (kiitos Seija, Jenni ja Eija!). Vuosien mittaan pientä kehitystäkin tapahtui, kuvat suurenivat ja laatukin parani mm. uusien kamerahankintojen myötä. Kai sitä on jonkin verran kehittynyt myös kirjoittajana. Lukijamääräkin kasvoi kivasti ensimmäisten vuosien aikana (kiitos teille kaikille!). Se mikä on pysynyt samana kaikki nämä vuodet on blogin aihepiiri. Iloinen sekamelska ja aika kattava läpileikkaus arjestani: sisustusta, kokkailua, kuntoilua, luontoa, retkiä ja matkoja. 

Blogillani on ollut elämänsä aikana peräti kolme nimeä (Unelmia Elämästä, Pieniä Unelmia - Elämän Murusia, Kulkemattomia Polkuja), jonkinlainen identiteettikriisi kai sekin. Tai ihan vaan muuoksen halua. Viimeisin muutos tapahtui viime vuoden vaihteessa, kun koko elämäni koki muutoksen. Viimeisimmän muutoksen myötä päätin myös panostaa enemmän matkailuaiheisiin teksteihin. Ajattelin että tämä muutos saisi aikaan myös uuden innostuksen bloggaamisen suhteen. Samalla elättelin toiveita, että lukijat löytäisivät taas blogini. Muutos ei kuitenkaan tuonut sitä mitä toivoin ja moni on varmaan huomannut, että tahti on hiipunut entisestään tämän vuoden aikana.

Tuskin tulee yllätyksenä, mutta täällä on kamppailtu  viime viikkoina sen tutuksi tulleen ja vaikean kysymyksen edessä: Jatkanko bloggaamista vai onko jo aika laittaa pillit pussiin? Moni minua seurannut tietää, että olen paininut tämän kysymyksen kanssa jo pari vuotta, eikä minulla ole vieläkään vastausta. Toisaalta halu jatkaa on kova, mutta mistä löytää motivaatio, kun lukijoita ei ole kahteen vuoteen tullut lisää ainuttakaan (muutama jopa lähtenyt) ja kommenttien määrä vähentyy postaus postaukselta? Myönnän että se on ollut osasyy innon hiipumiseen. Toistaalta voin vain katsoa peiliin ja syyttää itseäni. Tästä samasta aiheesta kirjoitti myös Esmeralda's -blogin Essi pari päivää sitten. Allkirjoitan hänen ajatuksensa täysin!

No, mitäs nyt sitten tehdään? Monta päivää jahkailtuani olen päättänyt antaa rakkaalle lapselleni vielä yhden mahdollisuuden. Synttäreiden kunniaksi. Ja ihan vaan siksi, että en pysty lopettamaan juuri nyt. Tahti pysyy rauhallisena ja toivon, että pysyt mukana, vaikka postaisin vain kerran kuussa!

Kiitos että olet siellä! Toivottavasti jaksat heittää myös kommentteja, sillä niiden voimalla jaksan jatkaa! Te olette mun parhaimpia motivaattoreita!

IHANAA AURINKOISTA LOPPUVIIKKOA!


*Anu


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kotiangstia, kesätöitä ja reissukuvasekasortoa







Heiiiiiii! 

Täällä ollaan taas, ihan elossa, pää ja sydän täynnä ihania muistoja! Palasin järjettömän upealta Länsi-USA:n matkalta viime tiistaina. Viikko on vierähtänyt jetlagista toipuessa ja kotielämään totutellessa. Jetlagista olen toipunut paremmin kuin osasin uskoakaan, mutta kotiinpaluu ja arkielämään sopeutuminen onkin ollut vähän nihkeämpää. Reissussa en potenut minkäänlaista koti-ikävää enkä olisi halunnut vielä tulla kotiin. Jotenkin näissä kotiympyröissä kaikki vanhat harmituksen aiheet valtaavat mielen ja tunnen olevani vähän jumissa. Mutta täällä ollaan ja eiköhän se kotifiiliskin sieltä löydy ajallaan.

Arki on käynnistynyt tällä viikolla oikein konkreettisesti, sillä aloitin maanantaina kesäduunin entisellä työmaallani. No, kyseessä on vain neljän viikon pesti (omasta toiveesta ei yhtään sen pidempi) ja teen ainoastaan 78% -työaikaa. Vähän kesärahaa, you know?! Kerrankin minulla on mahdollisuus päättää milloin pidän "kesälomaa", joten päätin pitää koko heinä- ja elokuun. Vähintäänkin. Luultavasti tulen kyllä keikkailemaan töissä kesän mittaan, jos on tarvetta, mutta muuten aion nauttia kesästä ja rennosta menosta.

Kesäsuunnitelmia ei vielä juurikaan ole. Pari matkahaavetta kutkuttelee takaraivossa, mutta mitään en ole vielä varannut. Ensin täytyy kartoittaa löytäisinkö matkaseuraa jostain. Heinäkuu olisi ensisijaisesti tarkoitus viettää ihan täällä kotikulmilla, joten reissut ajoittuisivat sitten kesä- ja elokuulle. Tässä kesän mittaan pitäisi myös vähän miettiä tulevaisuutta ja sitä mikä minusta voisi tulla isona. Asunnon myynti on myös mielessä, mutta sitä ennen pitäisi päättää missä haluaisin asua seuraavaksi. Suuria kysymyksiä, liikaa vaihtoehtoja ja pää ihan sekaisin!

Sekaisin ovat myöskin ajatukset viimeisimästä reissusta. Lupaan, että blogiinkin tulee muutama USA-reissupostaus, mutta ensin minun täytyy selvittää valokuvasekasorto. Noin 1500 kuvaa (1000 kuvaa jo karsittu!) odottelee käsittelyä, lajittelua ja viimeistä karsintaa.  Ja jotenkin täytyisi saada myös tarinat jäsenneltyä omassa päässä ennenkuin ne pääsevät julkaisuun. Tällä hetkellä tuntuu, että se vasta aikaa ottaakin, joten odotelkaahan rauhassa. 

Siinäpä nyt päällimmäisiä fiiliksiä ja kuulumisia reilun kuukauden blogihiljaisuuden jälkeen. Mitä sulle kuuluu?

Aurinkoista keskiviikkoiltaa!


*Anu