sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen adventti










Ensimmäinen adventti tuli ihan yllättäen. Se kertonee jotain siitä, että joulu tulee tänä vuonna kotiini (ja mieleeni) jotenkin paljon hitaammin kuin aiempina vuosina. Katsellessani viime vuosien kuvia marraskuulta, kotona on ollut ihan täysi joulutohina päällä. Ensimmäiset tortut syötynä, riisipuurot keitettynä ja koti jouluasussa. Tänä vuonna kaikki tapahtuu kuin hidastetussa filmissä. Johtuuko se siitä, että ei ole edes talven tuntua vielä? Ei lunta eikä pakkasta. Tortuista olen vasta haaveillut, pipareita ei tee edes mieli. Riisipuuron sijaan mieli tekisi mannapuuroa. Jouluvalot (tähtiä lukuunottamatta) on vielä varastossa, samoin kaikki joulukoristeet. Kynttilöitä olen sentään ripotellut sinne tänne ja joka päivä niitä polttelenkin. Glögiäkin on tullut juotua jo useampi purkki.

Tänään innostuin joulusta vähän enemmän, olisiko se sitten tämän adventin aikaansaannosta. Tein pieniä jouluisia asetelmia kynttilöistä ja hyasinteista, ripustin ikunaan pari tähteä lisää. Ja lämmitin taas sitä glögiä. Pikkukuusi tuo joulun tuntua, ehkä sen oksille voisi jonkun pienen korsteenkin ripustaa. Huomenna taidan hakea jouluvalot varastosta ja virittelen vähän lisää jouluista tunnelmaa. Sohva kaipaisi vaaleampia tyynyjä tummien tilalle. Ja kohta kolme kuukautta eteisen nurkassa odottanut valkoinen sohvanpäällinenkin pitäisi viritellä. Se vaan ei ole ihan niin helppo projekti, koska se vaatii sohvan purkamisen osiin (Hei Ikea, mikä älynväläys tämä on ollut?!). Ehkäpä ensi viikonloppuna tulee paistettua ja syötyä ne ensimmäiset joulutortukin. Kyllä se joulufiilis sieltä tulee vaikka vähän jälkijunassa ollankin. 

Vaikuttaa siltä että monella muullakin on joulufiilis vähän hukassa. Miten paljon sinua jouluttaa näin ensimmäisenä adventtina? 

Rentoa ja tunnelmallista adventtia!


*Anu


Ps. Täällä Vantaalla nähtiin pieni väläys aurinkoa aamupäivällä... ja kamera pääsi sen ansiosta vihdoin töihin!


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sunnuntaikuulumisia





Sunnuntaihuomenet täältä harmaasta etelästä! Näin on, ei saatu lunta vielä näille leveysasteille, vaikka koko muu Suomi taitaa nauttia tänä aamuna kauniin valkoisesta maisemasta. No, oli lunta tai ei, niin tänään mennään pikkujoulubrunssille ystävien kanssa ja taidetaanpa jatkaa sieltä haistelemaan kaupungin joulutunnelmaa. Tänään taitaa olla Aleksanterinkadun joulunavajaiset jos en ihan väärin muista. Kyllä se joulu sieltä tulee, vaikka sään jumalat eivät meitä muistakaan valkoisella sateella. 

On muuten ollut tavallista sosiaalisempi viikonloppu. Kaamoserakko on toki kovin mielissään, kun huomaa, että onhan täällä muitakin ihmisiä! Perjantaina glögittelin keskustan pikkujouluhumussa ystäväni N:n kanssa ja eilen sain vieraakseni ihanan ystäväni K:n ja karvaisen nelijalkaisen. Onnea on ystävät, hyvä ruoka ja juoma. Kuulumisten vaihtaminen, elämän mutkien pohdinta ja viimeisimpien deitti-tosi-tv-parien elämän ruotiminen...kyllä siinä saa tunnit lentämään siivillä. Mutta nyt siis meikkiä naamaan ja jotain lämmintä päälle, sillä brunssi odottaa herkkupöytineen klo 12.00. 

Rentoa ja mukavaa sunnuntaita sinullekin! 

*Anu



perjantai 20. marraskuuta 2015

Eihän se himoa helpottanut mutta...







Täällä on taas ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Tämä valon puute saa jälleen kerran aikaan sen ettei ole mitään mahdollisuuksia valokuvata kotona (etenkin kun yökkönä nukun päivän valoisat tunnit). Eikä kyllä sen enempää tuolla ulkonakaan. Luonto on rumimmillaan juuri nyt. Siksi ei oikein voi tyhjästä nyhjästä juttuja blogiinkaan. Mutta tämä lienee ihan tuttu ilmiö tähän aikaan vuodesta.

Poden jostain syystä ihan mahdotonta leipomishimoa. Tekisi mieli upottaa sormet taikinaan melkein joka päivä. Mutta mutta... eihän siitä tulisi mitään, koska leipuri alkaisi muistuttaa itsekin pullaa tai hiivataikinaa, ehkä myös rasvaa tirisevää joulutorttua. Pari päivää sitten yritin hieman hillitä himoani, mutta eihän siitä täydellistä tyydytystä saanut. Lupasin leipoa kollegoille herkkua yövuoroon. Turvauduin valmistaikinaan, niinkuin yleensä aina piirakkaa tehdessä. Eli se siitä jauhojen pöllytyksestä ja taikinaisista sormista. Rukiisesta valmistaikinasta ja sekalaisista täyteaineista syntyi tuunattu lohi-parsakaalipiirakka (resepti täällä). Herkkuahan se oli. Piirakka hävisi yön pitkinä ja pimeinä tunteina nälkäisten yökköjen suihin. Hyvä yritys, mutta ei se himo minnekään lähtenyt. Ensi viikolla uusi yritys?

Tämän viikon työt on nyt pulkassa ja vapaa viikonloppu edessä. Mukavaa ohjelmaa luvassa mm. ystävien kanssa. Pitääkin tästä alkaa sutia jotain ihmeaineita naamaan, että tästä zombieta muistuttavasta yököstä saadaan glögi-iltakelpoinen. Kohta tihkusadetta uhmaten kohti keskustan perjantaivilinää.

Mukavaa viikonloppua!


*Anu

tiistai 10. marraskuuta 2015

Bedtime - Näin minä nukun











"Nukkuminen on ihanaa!", sanoo aikuinen nainen, joka nukkuu 10-11 tuntia yössä aina kun siihen on mahdollisuus. Nainen joka vihaa aikaisia aamuherätysiä. Nainen joka voi ihan hyvin mennä nukkumaan jo ennen kymppiuutisia. Nainen joka ei todellakaan usko sanontaan "kuolema kuittaa univelat". 

Tarvitsen paljon unta. Voin siis ihan helposti vetää kellon ympäri. Jotta olisin virkeä, unta täytyy saada ainakin 9 tuntia. Vauva mikä vauva. Yötyötä tekevänä unet jäävät yöputkessa 5-8 tuntiin, mutta jotenkin kummasti pärjään silloin vähemmällä unella. Mutta kun vapaapäivät koittavat, kuittaan univelat noilla megaunilla. Ja taas jaksaa! 

Olen herkkäuninen. Stressi, huolet, jännitys ja yliväsymys vaikuttavat unen saamiseen, saatan pyöriä sängyssä parikin tuntia saamatta unta päässä vellovilta ajatuksilta. Heräilen yöllä useita kertoja, aamuyöllä uni voi olla hyvinkin katkonaista, saatan valvoa pari tuntia ja nukahtaa uudestaan vasta aamun sarastaessa. Myönnän että epäsäännöllinen elämänrytmi vaikutta tähän, mutta en valita (koska se on oma valinta). Välillä nukun aamuun asti heräämättä kesken unien, se on luksusta. Ja aika harvinaista. Ainakin vessaan on herättävä kerran yössä (vanhan naisen ongelma?).

Vieraassa paikassa unen saaminen voi olla todella hankalaa. Kuuntelen uusia ääniä, tyyny on huono ja patja epämukava. Onneksi osaan käyttää korvatulppia, joten äänet voin blokata ulkopuolelle. Sängyllehän ei sitten mitään mahda. En nuku lentokoneessa, junassa enkä bussissa. Horrokseen saatan vaipua hetkeksi, mutta epämukava asento estää vajoamasta syvään uneen. Olen vähän kateellinen niille, jotka nukahtavat jo lentokoneen rullatessa kiitotielle ja heräävät määränpäässä. Unen saaminen on usein hankalaa myös silloin, kun vieressä on joku. En halua nukua ns. iholla, tarvitsen oman reviirin. Tarvitsen myös oman peiton. Ehkä tämä on tottumiskysymys.

Näistä uniongelmista huolimatta nukkuminen on ihanaa ja unta on oppinut arvostamaan iän myötä aina vaan enemmän. Tulen iltariennoilta mielellään jo ajoissa kotiin nukkumaan. Saatan jopa jättää jotain menoja väliin, jotta saisin nukkua kunnolla. Unien pituudesta en halua tinkiä, jos suinkin mahdollista. Ihaninta on sammua yövuoron jälkeen omaan sänkyyn. Silloin ei ole vaikeuksia saada unta, riittä että pään painaa tyynyyn ja sit mennään jo! Nukkumaan on ihana mennä, kun tietää että aamulla ei ole herätyskello pärisemässä. Nukkuminen on ihanaa pellavalakanoissa. Nukkuminen on ihanaa ilman ahdistavia yöpaitoja. Ja kainalotyyny pitää ehdottomasti olla (kiitos veljelleni joka vinkkasi tästä)! Ja talvipakkasilla villasukat jalassa. Ja mieluiten kyljellään, ehkä oikealla.

Miten sinä nukut?

Tämä yökkö lähtee nyt lataamaan akkuja lenkkipolulle (flunssa melkein nujerrettu), moikka!!

*Anu


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Mun iskä





Näin isänpäivän aamuna ajatukset ovat luonnollisesti isässä, elämäni tärkeimmässä miehessä. Isässä jonka menetin viime vuonna. Isästä tuli isä vuonna 1976, kun minä synnyin. Isä oli hyvä, isä oli reilu. Isä piti kurin ja oli turvallinen. Isä piti huolen, että lapsista kasvaa kunnon kansalaisia. Isä oli rohkea, kun muutti perheensä kanssa maailmalle 80-luvulla. Isä sanoi, että lukio on käytävä. Isä opetti minut ajamaan autoa. Isä piti kädestä kiinni Bangkokin vilkkailla kaduilla. Isä teki maailman parhaat letut, perunamuusin, marjakiisselin ja puolukkavispipuuron. Isä osasi korjata kaiken ja nikkaroi puusta milloin mitäkin. Isä tykkäsi järjestyksestä, siisteydestä ja täsmällisyydestä. Isä rakasti matkustamista. Isä oli säästäväinen, sellainen "tarkan markan mies". Isä tykkäsi Matista ja Teposta ja kuunteli paljon radiota. Isä oli alkuun Mersu- ja Volvo-mies, myöhemmin lipsui vähän. Isä oli pidetty peruskoulun johtaja ja opettaja. Isä sai työstään kunniamaininnan presidentiltä. Isä auttoi koulutehtävissä, isälle oli tärkeää että lapset pärjää koulussa. Isän mielestä "Ihmemies" oli liian raju TV-sarja 10-vuotiaalle. Teini-iässä isän ja minun välillä räiskyi. Isä auttoi taloudellisesti, että pärjäsin opiskeluajan ilman lainaa. Isä oli välillä aika jäärä ja osasi mököttämisen taidon. Isä oli sitkeä. Isä viihtyi paljon kotona ja omissa oloisaan. Isä piti puutarhatöistä. Isä tykkäsi pullasta. Isä osasi laulaa. Isä rakasti TV-uutisia, niitä katseltiin monet päivässä joka kanavalta. Isällä oli iso syli. Ja sydän.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, isin tytöille ja isänsä menettäneille!

*Anu


torstai 5. marraskuuta 2015

Uusi mahdollisuus











Aurinkoista torstaihuomenta sinne ruudun toiselle puolelle! Tällä puolella onkin ruutua tuijotettu viime päivinä oikein urakalla, kun flunssa on pitänyt aktiivisen ja liikkuvaisen naisen tiiviisti neljän seinän sisällä. Onneksi tauti ei vienyt päiviksi sängyn pohjalle, vaan olen jaksanut satojen niistämiskertojen ja aivastusten välissä näpytellä koneella ja räpsiä jopa muutamia kuvia. Kiitos flunssan, blogissakin on taas eloa!

Ennenkuin tauti ehti iskeä kunnolla päälle tein olohuoneessa pienen muutoksen. Annoin uuden mahdollisuuden Yumi-pöydille, jotka alunperin ostin tähän kotiin viime syksynä, mutta hylkäsin ne varastoon aika nopeasti, kun kaipasinkin toisenlaista pöytää. No, Ikean PS-pöytä jouti nyt puolestaan varastoon ja toin nämä mustat sirot kaunottaret takaisin käyttöön. Oli se onni etten hätäpäissäni kirppisinnostuksessani mennyt myymään näitä, koska nämä pöydäthän sopivat olkkariini ihan täydellisesti. Mitä mahdoinkaan ajatella viime syksynä kun ne hylkäsin? Pöydät yhdistävät kivasti mustan nojatuolin ja rahin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja tuovat sopivasti kontrastia. 

Lupailivat vielä aurinkoa tähän päivään ja kuulema sitten alkaa ne oikeat syyssäät sateineen. Ajattelin uskaltautua pienelle happihypylle (lue: ruokakauppaan), koska tämä sisällä oleskelu alkaa jo nyppiä. Tuskinpa flunssa siitä pahastuu, kun hissukseen hiipii nuo muutaman metrit kaupan suuntaan. Ajattelinpa olla jopa niin rohkea, että kokeilen tänään töihin paluuta yhden yövuoron verran... sitten olisi vapaa viikonloppu edessä ja voi jatkaa sairastelua. Näillä hurjilla suunnitelmilla sukelletaan tähän torstaipäivään! Mitä hurjaa sinä ajattelit tehdä?

Aurinkoa päivään!

*Anu


tiistai 3. marraskuuta 2015

Lohturuokaa











Hupsistakeikkaa, se on marraskuu! En tosin ihan tämmöistä aloitusta marraskuulle suunnitellut... Täällä nimittäin kroppa petti ja flunssa iski heti sunnuntaina. Kaktuksen piikkejä on nielty ja nessupaketti kaivettu esiin. Kamala sanoa, mutta en ole oikeastaan kovin harmissaan tästä (paitsi siitä etten pääse urheilemaan), ajoitus sattui nimittäin aika nappiin (ei tärkeitä menoja, lomaa tms.) ja kaipasinkin uuvuttvan puolen vuoden jälkeen pientä pakkolepoa. "Nautin" nyt siis levosta, kuumasta piparminttuteestä ja glögistä, villasukista ja verkkareista, ikkunan takaa paistavasta auringosta, tv-sarjoista ja leffoista, blogeista jne. oikein ajan kanssa, kun ei muutakaan oikein jaksa. 

Kuumien juomien lisäksi on toki syötäväkin jotain. Minä olen siitä kummallinen ihminen (vai olenko?), että minulla ei mene ruokahalu sairaanakaan (makuaisti tosin kärsii). Harmi sinänsä, koska sairasloma voisi toimia hyvänä laihiksena... Eilen muistin, että kuukauden takaisista illanistujaisista jäi jäljelle yksi paketti pieniä tortillalettuja. Niiden sisälle kyhäsin jääkaapin antimista makoisat täytteet: kanaa, punakaalia, luumutomaatteja, avokadoa, korianteria ja salaattia. Mausteeksi makeaa chilikastiketta ja limen mehua. Ihanaa ja helppoa lohtulounasta niiskuttajalle! Illalla hoksasin laittaa lettujen sisään vielä vuohenjuustopalan jämät ja sehän vasta hyvä idea olikin. Iltapalalätyistä tuli vieläkin herkullisemmat! Onneksi aineksia jäi vielä jäljelle, herkkulounasta luvassa siis tänäänkin... 

Jospa vielä keittelisin kupin teetä... Aurinkoista tiistaita sulle!

*Anu