tiistai 28. marraskuuta 2017

Savumerkkejä Balilta





Enpä olisi ikinä uskonut, että joudun lomallani kirjoittamaan tällaisen postauksen. Mutta kappas vaan, elämästä ei koskaan tiedä ja pahin pelkoni (ehkä vähän liioitellusti) kävi toteen ja nyt ollaan saarroksissa Balilla luonnonkatastrofin äärellä! Kyllä vain, tulivuori Agung on käynyt yskimään nyt kunnolla ja on saanut pienen ihmisen hämilleen. Ei voisi huonompi ajoitus olla, sillä ylihuomenna minulla olisi lento Malesiaan. No, mitäs nyt?

Turistit ovat toistaiseksi turvassa, sillä saaren vilkkaimmat turistialueet sijaitsevat usean kymmenen kilometrin päässä vuoresta. Se miten tulivuori vaikuttaa meihin on matkustamisen vaikeutuminen. Saarelle ei pääse lentäen eikä täältä pois, sillä saaren ainoa lentokenttä Denpasarissa on ollut suljettu jo reilun vuorokauden. Aika huonolta näyttää lähipäivien tilanne, sillä vuori ei ole ilmaissut rauhoittumisen merkkejä. Sen sijaan täällä pelätään pahinta eli isoa purkausta. Olen melkoisen varma, että lentokenttä ei ole auki torstaina, kun minun pitäisi poistua saarelta ja koko maasta. Sitten on otettava käyttöön "plan B" eli lähdettävä ensin maata pitkin saaren toiselle reunalle, sieltä lautalla yli Jaavan saarelle ja taas maata pitkin madellen kohti Surabayan tai Jakartan kaupunkia, mistä voisi päästä lentämään Malesiaan. Parin päivän reissu (ainakin) siis edessä, sillä matkanteko ei käy täällä käden käänteessä ja luultavasti aika moni muukin ottaa saman varasuunnitelman käyttöön. Ruuhkaa, jonoja ja hikisiä hetkiä siis varmasti luvassa.





Mutta kuten sanoin, minulla ei ole hätää, vaikka lomafiilistä onkin jäljellä enää vaivaiset 30%. Kyllähän tämmöinen vaikuttaa fiilikseen, kun iso osa ajasta menee uusimpia uutisia kyttäillessä ja varasuunnitelmia tehdessä. Ja pakko myöntää sekin, että nämä ovat niitä tilanteita, jolloin toivoisi ettei olisi reissussa yksin. Stressin määrä on taatusti tuplat verrattuna siihen, kun voisi jakaa ajatuksia matkakumppanin kanssa, Kyllä iso tyttö tästäkin selviää, nyt vaan maltilla odotellaan sitä torstaita ja mietitään uudet käänteet sitten. 

Nämä omat huoleni kuulostavat omastakin mielestä välillä hieman turhanpäiväisiltä, sillä tulivuoren läheisyydessä asuvilla paikallisilla on se todellinen hätä. Heidät on ajettu kotoa evakkoon, He menettävät pahimmassa tapauksessa kotinsa, elantonsa ja jopa läheisiään. Monet ovat olleet pakomatkalla jo syyskuusta asti, kun tulivuori antoi ensimmäisiä varoitusmerkkejään. Osa ehti välillä jo palata koteihinsa ja joutuvat nyt lähtemään uudestaan. Ei käy kateeksi heidän tilanteensa, todella surullista! Balin saari elää turismista, joten luonnonkatastrofista kärsii koko saari. Katukuvassa huomaa selvästi, että turistit ovat kaikonneet. Monet ravintolat ovat lähes tyhjillään, kauppiaat, taksikuskit ja hierojat yrittävät välillä liiankin aggressiivisesti saada asiakkaita. Toimeentulo on vaarassa, koska peloissaan olevat turistit ovat peruneet matkansa tai lähteneet etuajassa kotiin.





Tunnelma täällä on rauhallinen, turistit jatkavat lomailuaan. Mitään paniikkia ei ole, mutta toki jokaisen mielessä varmasti myllertää, kun ei tiedä lomansa jatkosta ja kotiinpaluusta. Minäkin yritän vielä nauttia parista viimeisestä päivästä sateineen ja auringonpaisteineen. Tämä on nyt viimeinen postaus Balilta (paitsi jossain vaiheessa ehkä vielä yksi ruoka-aiheinen postaus tulossa), joten seuraavaksi kertoilen kuulumisia Malesiasta., kunhan sinne asti joskus pääsen! Instagramiin koitan päivitellä kuulumisia päivittäin eli sieltä selviää sitten myös se, miten torstaina käy. Kannatta olla kuulolla jos bloggaajan tulivuoriseikkailut kiinnostaa!

Mukavaa ja turvallista eloa kaikille!


*Anu


perjantai 24. marraskuuta 2017

Nusa Lembongan - Turkoosia merta ja hetkellistä turhautumista





Kun sisämaan Ubud oli nähty ja koettu, oli aika siirtyä vaihteeksi rantamaisemiin. Suositusten perusteella valitsin Nusa Lembonganin pikku saaren, joka sijaitsee vain puolen tunnin pikavenematkan päässä Balin Sanurista. Saari on todellakin pieni, vain noin viiden kilometrin mittainen pituussuunnassa ja pari kilometriä leveä. Suurin osa veneistä saapuu saaren ytimeen, Jungut Batun kylään. Saaren rannat ovat pääosin kalliota, mutta väliin mahtuu muutamia valkohiekkaisia rantoja. Saaren pohjoisosassa on laaja mangrovemetsäalue.

Valitsin majapaikkani saaren länsipuolelta Mushroom Bayn ja Tamarind Bayn välistä. Ihana pieni mökkikyläni Cassava Bungalows tuntui siltä, että olisin oikeasti tullut mökille. Seitsemän mökin majatalo toimi kotinani viiden yön ajan. Mökkejä ympäröi vehreä puutarha ja kaiken keskellä oli kiva uima-allasalue. Majapaikan sijainti oli ihan ok, lähimmälle rannalle oli lyhyt kävelymatka ja lähettyviltä löytyi muutamia ruokapaikkoja ja pikkukioskeja.






Lähin ranta oli Tamarind Beach, mutta sen näkeminen kertaalleen riitti: pieni siivoton rantakaistale täynnä veneitä. Onneksi muutaman askeleen päässä oli hiukan siistimpi ranta Mushroom Beach (postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa). Täälläkään en tosin viettänyt yhtä iltapäivää kauemmin, mutta sain sentään nauttia valkoisesta hiekasta ja turkoosista merestä aaltoineen. Lähirannoista paras on ehdottomasti Dream Beach (kuvat alla), jonne käveli mökiltäni noin 25 min (laiskasti kuumuudessa laahustaen). Ranta on pienehkö, mutta todella kaunis. Aamuvarhaisella kun saavuin rannalle niin sain olla hetken aivan yksin ja nauttia aaltojen loiskeesta. "Unelmarannan" lähellä on myös turisteja kiinnostava Devil's Tear eli kallion muodostama "hornankattila, jossa aallot vellovat ja kohoavat välillä hurjiksi vesipatsaiksi. Minun käydessäni siellä aallot olivat varsin maltilliset enkä siten nähnyt valtavaa kuohuntaa.






Yhtenä aamuna buukkasin mopokyydin, jotta pääsin katselemaan saarta vähän laajemmin sekä piipahtamaan myös viereisellä Nusa Ceninganin saarella. Huristelimme kuskini kanssa pääkylän läpi mangrovemetsäalueelle, missä kyllä skippasin suolasisen hintaisen veneajelun. Sieltä ajelimme maaseudun halki keltaiselle sillalle (Yellow Bridge), joka yhdistää Lembonganin Ceninganin saareen. Ceninganilla kävin ihailemassa upeaa turkoosin väristä Blue Lagoonia. Vesi oli ihan tajuttoman upean värinen! Harmi että veteen ei pääse, vaan laguunia täytyy tyytyä ihailemaan ylhäältä päin. Laguunin lähellä on Mahana Point, mukava maisemien katselupaikka ja kahvila.







Haaveissani oli päästä käymään myös toisella lähisaarella, Nusa Penidalla.  Saarelle ei Lembonganilta käsin järjestetä ryhmäretkiä, joten jouduin unohtamaan haaveeni. Yksityisretken hinta olisi tullut niin korkeaksi etten halunnut satsata niin paljoa muutaman paikan näkemiseen ja valokuvaamiseen. Tämä ehkä joskus vielä harmittaa, mutta näin alkumatkasta taidan olla vähän liian tiukkana matkabudjetin suhteen. Täällä saarella olen kokenut jonkinasteista turhautumista siitä etten pääse näkemään ja kokemaan niin paljon kuin haluaisin. Kirjoittelinkin jo aiheesta täällä. Toisaalta eihän minun tarvitse tehdä ja nähdä kaikkea mitä muut tekevät/näkevät, mutta silti tuntuu että missaan hyviä tilaisuuksia kokea jotain hienoa. Kai nämä ovat ihan tyypillisiä reissaajan ajatuksia ja tuntemuksia...




Nyt on Nusa Lembongan  jätetty turhautumisineen taakse ja tällä hetkellä pidän majaani Balin saarella Sanurissa. Täällä menoa on huomattavasti enemmän kuin pikkusaarella ja sehän sopii minulle. Tulin siihen tulokseen, että yksin matkustaessa taidan kuitenkin nauttia enemmän sitä, että on vilinää ympärillä. Tai ehkä se on vaan mielentilasta kiinni. Tämä tuntuu nyt ihan hyvältä.

Mukavaa viikonloppua!

*Anu



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Balin Ubud - Kahdeksan vinkkiä viihtymiseen



Minä olen jo jatkanut matkaani rantamaisemiin, mutta palataanpa vielä tämän postauksen verran Ubudiin. Balin sisämaassa sijaitseva valloittava  Ubud tarjoaa jokaiselle jotain ja puuhaa riittää varmasti ihan joka päivälle. Tähän kokosin kahdeksan tärppiä, millä saa ajan kulumaan helposti. Minä vietin Ubudissa kokonaisen viikon ilman ajankuluongelmia.


1. Rento päämäärätön hengailu

Minusta parasta oli rento fiilis, joka välittyi heti kun Ubudiin pääsin. Vaikka hulinaa ja hälinää on joillakin kaduilla vähän liikaakin, niin silti tunnelma on jotenkin todella rento. Kaupungin katuja ja kujia on kiva koluta ilman päämäärää, ei haittaa vaikka vähän eksyykin. Mopoja ja autoja saa kapeilla kaduilla väistellä tuon tuostakin ja yhtä tiuhaan tahtiin saa sanoa "No thank you" taksikyytejä ja hierontaa tarjoaville paikallisille. Välillä voi poiketa kuppilaan terveysmehulle tai raakakakulle. Tai vaikkapa kaljalle ja pizzalle jos siltä tuntuu.





2. Syöminen ja juominen

Ihana aktiviteetti, joka on to do- listallani kärkipäässä (vaikkei tämä nyt mikään paremmuusjärjestys olekaan) missä ikinä matkustan. Tykkään nauttia niin paikallisista herkuista kuin ihan länsimaisestakin ruuasta. Ubudissa on paljon pieniä warung-ravintoloita, joissa on edulliset hinnat ja hyvää ruokaa. Moni testaamani paikka sijaitsi samalla kadulla, Jalan Goutamalla (Biah Biah, Dewa Warung, Lokal Warung). Myös thairuokaa tarjoileva Warung Siam tuli testattua pari kertaa. Terveysruokaa- ja juomaa on tarjolla myös useissa ihanissa paikoissa. Kävin pari kertaa herkullisella raakakakulla Seeds of Life-ravintolassa. Heidän ruoka-annoksetkin näyttivät todella herkullisilta!





3. Hieronnat ja kauneushoidot

Joka kadulta löytyy varmasti vähintään pari kauneushoitolaa/ hieromoa. Osa paikoista on hieman kuppaisia ja hinnatkin siksi varsin edullisia. Kaupungissa on myös lukuisia kalliimman hintatason ja (oletettavasti myös) laadukkaamman palvelun paikkoja. Itse valitsin keskihintaisen hierontapaikan Tripadvisorin suositusten perusteella ja nappiin meni. Paikka oli pikkuruinen Yeh Pulu ja tyttö jonka sain hierojakseni oli todella taitava. Kävin hänen hierottavana kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla otin lähes parituntisen kuumakivihieronnan (14e) ja toisella kerralla balilaisen hieronnan (7e).  Näitä hemmottelupalveluita kannattaa ehdottomasti käyttää jos täällä päin liikkuu. Edullista ja taivaallisen ihanaa!




4. Shoppailu

Moni tulee Ubudiin myös shoppailemaan ja täällä onkin varsin ihanat mahdollisuudet siihen. Katujen varret ovat täynnä hienoja putiikkeja, joissa myös hinnatkin näyttivät olevan ihan eurooppalaista tasoa. Jos halvempaa kaipaa, niin Ubud Market on oiva paikka shoppailuun. Keskustassa sijaitseva ulkoilmatori kiemurtelee pikkukujilla ja tarjolla on vaikka mitä. Jos olisin täällä vain käymässä pikkulomalla niin ostaisin aivan varmasti kauniita uniseippareita, puuesineitä, puisia huonekaluja (se vaatisi jo laivarahdin kotiin) käsilaukkuja, mekkoja... Nyt tyydyin ostamaan vaan parit lökäpöksyt, joista on tullut luottovaatteeni Aasian matkoilla.




5. Jooga

Moni tulee Ubudiin joogaamaan tai jopa kouluttautumaan joogaopettajaksi. Joogastudioita on useita ja varmasti myös monen tasoisia. Halusin kokeilla joogaa ensimmäisen kerran elämässäni, joten Ubudissahan se piti kokea. Suositusten perusteella valitsin Radiantly Alive-joogastudion, joka sattui olemaan sopivasti lähellä majataloani. Kävin kolmella joogatunnilla ja ihastuin. Nyt tiedän, että jäykkä kroppani on kaivannut juuri tätä. Ihan ilmaista huvia jooga ei ole täälläkään, maksoin kolmen kerran kortista hieman alennetun hinnan 21e. Onhan se toki huomattavasti halvempaa kuin Suomessa.




6. Campuhan Ridge Walk

Aivan kävelymatkan etäisyydellä keskustan hulinasta löytyy ihana vehreä patikkapolku, Campuhan Ridge Walk. Tänne moni suunta lenkkarit jalassa aamun sarastettua. Kauniita maisemia yli palmupuiden ja riisiviljelmien, kyläläisiä työssään, ihan sitä paikallista maalaiselämää. Koskematonta luontoa on polulla varsin lyhyt pätkä, pääosin reitti kulkee paikallisten pikkukylien läpi.







7. The Sacred Monkey Forest Sanctuary

Keskustan reunalta löytyy myös toinen vehreä keidas, oikeia apinoiden planeetta! Pientä pääsymaksua vastaan pääset ihmettelemän makakiapinoiden touhuja ja saatat päästä jopa osallikseksi heidän leikkeihin. Ihanat pikkuveijarit veivät minun sydämeni. Tästä ihanasta apinoiden omasta viidakosta kirjoittelinkin jo oman postauksen (täällä).





8. Retket lähiympäristöön ja ympäri Balin saarta

Ubudista käsin järjestetään erilaisia päiväretkiä ympäri Balin saarta. Vaihtoehtoisesti voit lähteä retkelle ryhmän kanssa (näitä tarjolla hyvin vähän) tai vuokrata auton ja kuskin omaan käyttösi. Minä tein retken privaattikuskin kanssa, koska en löytänyt retkitarjonnasta sellaista, joka olisi kattanut juuri minua kiinnostavat kohteet. Lisää retkestäni voit lukea täältä.






Näiden lisäksi Ubudissa pääsee mm.  opastetuille pyöräretkille ympäri maaseutua, katsomaan paikallisia tanssiesityksiä tai  kokeilemaan kokkaustaitoja pikakurssilla. Kaupungin yöelämästä en tiedä, itse en reissuilla yleensä sellaisia menoja harrasta. Joitain kivan näköisiä baareja bongasin, ehkä niissä olisi voinut drinkin tai pari nauttia...

Luuletko että näillä vinkeillä saisi vaikka viikon kulumaan? Lisäisitkö listaan jotain?

Seuraavaksi jatketaan matkaa rantamaisemiin, joten jäähän kuulolle!


*Anu


Ps. Edellisessä postauksessa mainitsemani lentolippuasia on selvinnyt eikä mulle koitunut taloudellista tappiota. Huh!


tiistai 21. marraskuuta 2017

Varjoja paratiisissa




Matkailu on pääasiassa mukavaa, rentoa ja stressitöntä. Jottei matkakertomukseni olisi pelkkää hehkutusta niin haluan tuoda esille myös matkailun nurjat puolet, erityisesti silloin kun matkustaa yksin. Paratiisin yllä on nimittäin harva se päivä myös joitain harmaita pilviä. Ja ennen kuin joku ehtii kirjoitta kommenttiboxiin "turha nyt valittaa" tai "mitäs läksit" tai "parempi pysyä kotona" niin haluan sanon sen, että vaikka mutkia tulee matkaan niin silti en vaihtaisi tätä mistään hinnasta marraskuiseen koti-Suomeen. Vaakakuppi jää joka tapauksessa aina reilusti plussalle. Nyt sitten vähän murinaa ja nurinaa!

Olen nyt ollut tällä matkalla hieman vajaa kolme viikkoa. Kahden viikon kohdalla iski tajuton yksinäisyyden tunne. Yksinäisyys on vahvasti läsnä myös arjessani kotona, mutta reissatessa monesti unohdan sen, kun on niin paljon uutta ihmeteltävää. Muutama päivä sitten saavuin rauhalliselle saarelle ja silloin se iski. Kun meno on rauhallista eikä ole juttuseuraa, alkavat pikku bungalowin seinät kaatuilla. Siihen samaan kun sotketaan vielä pari muuta vastoinkäymistä, niin huonon päivän raamit alkaa olla valmiina. En ehkä ole niin sosiaalinen kuin annan usein ymmärtää. Juttelen kyllä tuntemattomille, mutta jotenkin koen vaikeana mennä juttelemaan seurueille tai pariskunnille (mitä täällä pääasiassa näkee). Olin toivonut, että tällä saarella järjestettäisi ryhmäretkiä, joilla voisin tutustua muihin matkaajiin. No, eipä sellaisia ole sukellus- ja snorklausreissuja lukuun ottamatta (ei napannut tällä kertaa). Tinderkään (heh heh) ei ole tuottanut tulosta. Pienen lohdun tuo Whatsapp-puhelut ystäville Suomeen. Tiedän että tämä on ohimenevä tunne, varmasti kohta taas nautin omastakin seurasta ja kenties saan juttu/retki/illallisseuraakin.




Toinen viime päivänä harmistusta tuottanut asia on se, etten etukäteen tiennyt (ehtinyt ottaa selvää) kuinka ehdottoman tärkeää täällä Balilla (ja Aasiassa ylipäätään) on mopolla-ajotaito. Välimatkat ovat sen verran pitkiä ettei kävellen saa monestakaan paikasta juuri mitään irti. Tiedän ettei mopolla ajo ole tähtitiedettä, osaanhan autoakin ajaa. Mutta se, että lähtisin täällä vieraassa ajokulttuurissa ja väärällä puolella tietä opettelemaan onkin sitten toinen juttu. Näin jälkeenpäin olen kyllä harmitellut miksi en opetellut lomani ensimmäisinä päivinä vaikka jossain parkkipaikalla (tai Suomessa)! Mopoilu täällä on se kaikkein halvin ja helpoin tapa kulkea. Tässä ilmastossa ei pyöräilyä voi harkitakaan ja kävellen jaksat ehkä kilometrin tai kaksi. Nou kän duu, vai miten sitä tähän sanoisi. Asiasta viisastuneena aion opetella tuon taidon luultavasti ennemmin kuin arvaattekaan.




Tästä aasinsilta seuraavaan murinan aiheeseen. Jos siis kuitenkin haluat nähdä paikkoja enemmän kuin käveltävän kilometrin säteellä, niin on buukattava auto/mopo ja kuski. Sehän ei sitten olekaan ihan ilmaista, varsinkaan tämmöiselle penniään venyttävälle reppureissaajalle. Ollapa edes se kaveri, joka maksaisi puolet retkestä! Liikkuminen on täällä se, mihin saa palamaan rahaa suhteessa kaikkein eniten. Puolipäiväretki (5h) autolla kustansi n. 30e, parin tunnin mopoajelu 14e. Samaan hintaan olisi vuokrannut mopon kolmeksi päiväksi! Privaattiretki lähisaarelle olisi tullut maksamaan 45-50e. Juu, mun budjetti ei nyt taida taipua tuohon. Jääkö harmittamaan? Ehkä. Mutta elämä on valintoja, mieluummin maksan tuon retken hinnalla kaksi yötä kivassa majapaikassa. Pitkällä reissulla ollessa on pakko miettiä rahankäyttöä täysin eri tavalla kuin parin viikon aurinkolomalla. Rahaa ei voi panna haisemaan samaan tyyliin, tai muuten pitkäksi aiotulta matkalta palataan viimeistään kuukauden kuluttua soutuveneellä tai polkupyörällä kotiin.

Kyllähän mua sitten ärsyttää lähes päivittäin myös se, että wifi-yhteydet tökkii. Juuri kun olet ajatellut varata jonkun majapaikan tai kirjottaa blogia niin eiköhän ole linjat poikki. Suurimman harmituksen aiheutti se, että olin varaamassa lentoa ja kesken varauksen ilmeisesti yhteys katkesi enkä saanut vietyä varausta loppuun. Maksu kyllä ehti mennä, mutta itse lentolippu/varausvahvistus jäi saamatta. Laitoin palautetta AirAsialle, odottelen pari päivää kuuluuko mitään. Jos ei niin pitänee soittaa ja yrittää selvittää. Ei viitsisi toista 83e lippua ostaa samalle lennolle...




Olenhan minä mieleni pahoittanut myös siitä, että turisteja yritetään joka mutkassa höynäyttää, ruoka on rasvaista ja proteiiniköyhää eikä hedelmiä meinaa löytyä täältä himskatin saarelta! Sateista marmatan välillä myös, mutta se on turhaa, tiesin että sadekaudella sataa. Myös jatkuva hiki pännii, nurkissa juoksevat torakat kauhistuttaa ja jokapäiväinen aamupalamunakas alkaa tulla korvista (pakko syödä että saa edes vähän protskua). Ärsyynnyn välillä myös valtavista kiinalaisturistien laumoista, itikoista (ja denguen pelosta) ja huonosti kuivavista ( tämä n. 100% ilmankosteus, tiedäthän?!) pyykeistä. Ja välillä ärsytän ihan itseänikin sillä, että olen laiska ja saamaton enkä aina jaksaisi nähdä vaivaa (ja sitä täällä täytyy vähän nähdä). Sätin itseäni siitä etten ottanut asioista tarpeeksi selvää etukäteen ja siitä, että olen toisinaan niin mahdottoman huono päättämään tai vaikkapa valitsemaan seuraavaa majoitusta. Tuntikausia saattaa mennä (netin toimiessa)  jonninjoutavaan hotellisurffaamiseen. Välillä myös vatsaa vääntää eikä tarvitse tikistää...




Joko riittää? Huh, kylläpä helpotti kun sai vähän purkautua! Reissaajan elämä ei siis todellakaan ole pelkkiä turkooseja rantoja ja vihreänä hohtavia riisipeltoja, ei pelkkiä trooppisia hedelmämehuja ja terveellisiä ruokaunelmia. Välillä on myös varjoja paratiisissa. Onneksi pilvet kuitenkin aina väistyvät ja taas paistaa. Ja voi miten sopivasti tuli tuo iltapäiväsade, ehdin kirjoitella tämän marmatuspostauksen ja nettikin taas hetkellisesti (pätkien) pelittää!

Huomenna siirryn täältä liian hiljaiselta Lembonganin saarelta (missä on muuten kauniita turkooseja rantoja) takaisin sivistyksen pariin Balin saarelle. Toivottavasti luvassa olisi viimeiseksi Bali-viikoksi vähän enemmän sutinaa.

Nyt jo hymyilyttä taas, hymyä sinunkin päivään!


*Anu



torstai 16. marraskuuta 2017

Voi pyhät apinat - Aamu Ubudin apinametsässä


Balin Ubudissa on hurjan paljon tekemistä ja näkemistä. Yksi suosituimmista vierailupaikoista lienee aivan keskustan tuntumassa sijaitseva The Sacred Monkey Forest Sanctuary eli yksinkertaisemmin pyhä apinametsä. Alueella asuu yli 600 makakiapinaa. Turistit pääsevät ihmettelemään apinoiden touhuja ja nauttimaan viidakkomaisesta metsästä päivittäin vaivaiseen 3,50e hintaan. Alueella on kolme hindutemppeliä, näyttelytila ja matkamuistomyymälä. Mutta alueen päätähtiä ovat tietysti nuo hurmaavat ja varsin riiviömäiset apinat.

Aluksi olin vähän empiväinen, ajatus apinametsään menosta tuntui hieman pelottavalta. Mitä jos ne vievät kameran, purevat, kiipeilevät päälle jne. Viimeisenä Ubud-päivänä rohkaisin kuitenkin mieleni, koska menemättä jättäminen olisi taatusti jäänyt harmittamaan. Noudatin ohjeita enkä ottanut mukaan mitään syötävää ja kaikki korut jätin majatalolle. Vierailu oli ihan hitti! Täytyy sanoa, että se taisi olla  tähän mennessä Balin matkani kohokohta. Rakastuin näihin pikkuserkkuihin ihan täysin!















Pikkuapinoiden leikkejä oli hauska seurailla ja äitiapinoiden hellyys oli sydäntäpakahduttavaa. Isot urokset ottivat välillä yhteen, selkeästi jotain reviirirähinää. Puiden latvustot kahisivat, välillä sieltä tultiin hurjaa vauhtia alas. Pikkuapinoiden lempikiipeilypaikkoja tuntuivat olevan kaikenlaiset patsaat, joita alueelta löytyykin runsaasti. Apinoilla oli aamupala-aika, joten bataattia popsittiin siellä täällä. Ja olipa yksi pari aamuseksipuuhissakin. Hups!

Ja kyllä, apinat kiipeilivät myös ihmisten päälle. Ei se niin pelottavaa ollutkaan ja kun pysyi rauhallisena niin eivät ne käyneet aggressiiviseksi. Pari tyyppiä oli kiinnostunut mun kirjavista lökäpöksyistä, kävivät niitä vähän nykimässä ja maistelemassa. Yksi olisi mielellään maistellut myös minun kantapäätä. Puistovartijat pitävät kuitenkin huolen etteivät apinat aiheuta suurempaa harmia. Selkeästi apinat tottelevat näitä puistovartijoita.

Aamu apinametsässä oli ihan mahtava! Olisin voinut adoptoida kaikki pikkuapinat, varsinkin tuon ylimmän kuvan vastasyntyneen (musta), jonka liikkeet olivat vielä kovin haparoivia. Ja kyllä se vaan taas kerran ihmetytti, miten inhimillisiä nämä kaverit ovat. Meissä on kyllä todella paljon samankaltaisuutta!

Viikko Ubudissa vierähti vauhdilla, huomenna jatkan matkaa jälleen rantamaisemiin. Yksi Ubud-juttu on kuitenkin vielä tulossa, pysykäähän kuulolla!

Apinamaisin terveisin,


*Anu