sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Siemennäkkäri






Olen tässä viime aikoina katsellut kieli pitkällä ja kuolannut kuvia herkullisen näköisistä siemennäkkäreistä. Eilen päätin kokeilla tätä terveellistä herkkua itse. Googlasin reseptin, sekoitin taikinan ja paistoin. Tadaa, taas on yksi helppo, maistuva ja terveellinen herkku löytänyt tiensä elämääni ja ruokavaliooni. Näkkäri on aivan taivaallista! Toistaiseksi olen nauttinut siemennäkkärini sellaisenaan pelkän margariinin kanssa ja avokadolla höystettynä. Päälle ripaus sormisuolaa, avot! Ihanaa ja rapeaa. Pellillinen menisi varmasti helposti yhdessä illassa, mutta korkean kaloripitoisuuden vuoksi pitäydyn satunnaisessa herkuttelussa. Mutta nyt ainakin saa terveellistä rasvaa ja kuitua maistuvassa muodossa.


Helppo siemennäkkäri

3 kananmunaa
1 dl kuorittuja seesaminsieeniä
100g auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1 dl kaurahiutaleita 
1 tl suolaa
2 rkl perunajauhoja

Sekoita ainekset kulhossa tasaiseksi löysäksi taikinaksi. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille ohueksi levyksi. Paista 175 asteessa n. 25-30 min. Leikkaa levy heti uunista ottamisen jälkeen paloiksi ja jäähdytä ritilän päällä. 

Energiapitoisus 354kcal/100g. Proteiinia 16,7g. Hiilihydraattia 13,3g. Rasvaa 26,7g. 


Olen aivan koukussa tähän ja taisi vahingossa koukuttaa pari muutakin lähipiiristäni. Eikun leipomaan vaan, tämän helpompaa leipäreseptiä tuskin löytyykään!

Nyt tämä leipuri surauttaa evässmoothien ja suuntaa yöksi töihin. Sunnuntai-illan jatkoja sinne ruudun taakse ja reipasta uuden viikon alkua!

*AnuElina


12 kommenttia:

  1. Namski! :) tätä on pitänyt kokeilla :) josko sais pian aikaiseksi :) tosi herkut kuvat :)

    Tsemppiä töihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, tosi helppo ja nopea tehdä. Minulla alkaa olla ensimmäinen pellillinen kohta syöty, täytynee tällä viikolla leipoa lisää. :)

      Poista
  2. Nam on kyllä! Just postasin samasta aiheesta :) Tosin mulla ei tullut tuota kananmunaa? Niin eikä perunajauhojakaan. Eli pitääpä tätäkinreseptiä kokeilla pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kokeilepas, kai näissä resepteissä (joita löytyy paljon!) aina jotain pieniä eroja on niin koostumuksessa kuin maussakin.

      Poista
  3. Tää näkkäri on justiinsa niin sellasta, joka menis yhellä purasulla koko pelti. Täytyy itsekin taas leipoa pian uudelleen. Tosin sun resepti ei oo selkeestikään niin rasvainen kuin mun. Taidan kokeilla seuraavaks sit tätä. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässäkin ihan reilusti rasvaa, mutta ei onneksi yhtän lisättyä vaan kaikki tulee siemenistä. Ja hyvvee on!

      Poista
  4. Kiitos tästä reseptistä! Olen mahdoton näkkärihirmu, joten tätä pitää testata. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä!Täytyy ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Hei! Ihana blogi sinulla! Tänään löysin tänne ja jään lukijaksi :) Ihania kuvia ja tunnelmia, nojatuolimatkaajalle myös elämyksiä matkoilta jonne ei itse pääse :). Itse miettinyt myös tuota remppataidottoman keittiötuunausta; pitää ehkä kokeilla kun sinulla tuli noin onnistunut lopputulos! :) Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Vinttikissa! Toivottavasti viihdyt täällä!

      Poista