maanantai 3. marraskuuta 2014

Olohuoneen siro kaunotar











Olohuoneeseen jäänyt tyhjä nojatuolin kokoinen paikka on nyt täytetty. Siinä istuu sirona ja kauniina Storsele, hoikkarakenteinen kaunotar ruotsalaisesta sisustuskaupasta. Tämä tuoli on ollut haaveeni jo ainakin parin vuoden ajan. Jo vanhassa kodissani himoitsin sitä, mutta sille ei ollut tilaa, kun silloin nojatuolin paikan vei muhkea Ektorp-rouva. Muuton yhteydessä menivät sitten lähes kaikki huonekalut uusiksi, joten nyt uudessa kodissa pääsin toteuttamaan tämän haaveeni. Sohvan kääntämisen myötä olohuone jäi kaipaamaan jotain, nojatuolia tietenkin. Ja siinä se nyt on! 

Tuoli sopii kevyen rakenteensa puolesta tuohon loistavasti ja sitä on helppo siirrellä tarpeen mukaan. Tuolissa on yllättävän mukava istua, varsinkin kun pyllyn alla on istuintyyny ja talja. Selän taakse pehmikkeeksi voi sujauttaa muokkautuvan tyynyn. Nyt käyttöön pääsi jo viime keväänä ostettu seeprakuosinen tyynynpäällinen. Lisämukavuutta istumiseen tulee, kun heittää jalat suoraksi köysirahille. Tässä tuolissa on jo nautittu useampi iltatee ja katseltu tv-viihdettä. Sohva on nyt valitettavasti jäänyt kakkoseksi. 

Sattuipa minulle vielä tosi hyvä tuuri, kun viime perjantaina tuoliostoksilla ollessani huomasin tämän tuolin tulleen tarjoukseen juuri kyseisenä päivänä. Ja vielä suurempi tuuri oli se, että sain jäljellä olevan viimeisen tuolin. Seuraavat tuolin himoitsijat ovat jääneet näppejään nuolemaan (niinkuin minulle kävi aiemmin ruokapöytäostoksilla, tiedän siis karvaan pettymyksen tunteen).

Tuolin kanssa kotiin päästyäni googlailin tuolin stailauskuvia ja hämmästyksekseni huomasin, että tämähän taitaa olla varsinainen "blogituoli", sen verran monesta blogikodista tämä kaunotar löytyy. Tosin eipä se liene ihmekään, kun kyseesä on massatuotantotuoli edullisesta ruotsalaisesta sisustusliikkeestä. 

Nyt uhmaan sadetta ja pimeyttä ja kipaisen kauppaan, että saan vielä ennen töihin lähtöä pyöräytettyä ruokaa. Eilen valmistamani bataatti-kookoskeitto ei olutkaan menestys (liikaa kookosta...), taitaa mennä loput viemäristä alas. Kauppareissun jälkeen ehdinkin sitten hetken istua tuolissa ja katsellea Suomen kaunein koti-ohjelmaa. :)

Mukavaa iltaa!

*AnuElina


20 kommenttia:

  1. No kaunotar tosiaan, tuo on ihana ja sopii kauniisti kotiisi! <3 Kävipä sinulla tuuri tuoliostoksilla, kannatti näköjään odottaa oikeaa hetkeä! :)

    Kiitos inspiksestä edellisessä postauksessa, sain aikaiseksi pestä peitot ja tyynyt lakananvaihdon yhteydessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos sait inspiksen...pitäisi varmaan tarttua toimeen itsekin seuraavan lakananvaihdon yhteydessä.

      Poista
  2. Kaunis tuoli. Tuossa olisi ihana lueskella jotain tai vaan istua ja olla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin?! Siinä on tullut istuttua joka ilta, sohva on ollut aika vähällä käytöllä nyt...

      Poista
  3. Kaunis tuoli ja ja nuo tyynyt on makeet myös. Tuo kivasti särmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omista kaapeista löytyy "uutuuksia" joiden olemassaoloa ei edes aina muista, nuo seepratyynyt ovat yksi niistä. :)

      Poista
  4. Sopii tosi hyvin sinunkin olohuoneeseen! Meillä tuoli on ollut kovassa käytössä, aina siinä joku istuskelee, tyynykasan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sovikin hyvin?! Muistankin että teillä tuo tuoli on, kovasti olen sitä kuvissasi ihaillut. :)

      Poista
  5. Kauniisti sopii olohuoneeseesi! Meilläkin on näitä kaksin kappalein parvekkeella. Blogituoli on aika osuva nimitys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tosi tyytyväinen tuolin hankintaan, sopii tuohon niin hyvin ja mukavakin on!

      Poista
  6. Mahtava tuuri kävikin kaunottaren kanssa :-) tosi hieno juttu :-) ja se sopii kauniiseen kotiisi ehdottomasti :-) haaveita on ihana toteuttaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi minullakin käy joskus hyvä tuuri... ;)

      Poista
  7. Tuota minäkin olen haaveillut ja joskus kyllä vielä sen hankin. Ihana valoisuus kodissasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lämpimästi suositella tuolia, siinä on mukava istua!

      Poista
  8. Kaunis on! Meiltäkin löytyy samanlainen yksilö,kaksi oli,mutta toisen jo myin. Tosin tuoli on käyttämättömänä lasiverannalla,ei oikeen paikaa löytänyt uudessa järjestyksessä. Ehkä mä sille vielä jotain keksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, hae nyt kaunotar verannalta sisälle, kyllä sille aina paikka löytyy, ei ole niin iso kuitenkaan! :)

      Poista
  9. Ihana on ja sopii täydellisesti olohuoneeseesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, tykkään tuolista kyllä kovasti!

      Poista