tiistai 23. syyskuuta 2014

Hyllyrakkautta





























Hei, pahoittelut heti alkuun kaameasta kuvatulvasta! Hylly edestä, ylhäältä, alhaalta, sivusta ja vähän sieltä sun täältä. Mutta se kertonee minun rakkaudesta tähän hyllyyn ja sen taravroihin. Hyllyhän on tuttu ex-kodistani, tämä hutera ikealainen sinkkihylly. Siellä se nökötti keittiön nurkassa ja sama onnellinen kohtalo sitä odotti uudessa kodissakin. Siinä se on, keittiön nurkassa ruokapöydän vieressä. Suuri pelkoni oli, ettei sille löydy paikkaa uudessa keittiössäni, mutta kun sain viimein ruokapöydän paikalleen totesin, että hylly mahtuu aivan loistavasti olemaan siinä vieressä. 

Aiemmin säilytin hyllyssä mm. kauniimpia astioitani, mutta tässä kodissa se toimii lähinnä kattaustarvikkeiden säilytyspaikkana. Lautasliinoja, tabletteja, puisia lautasia/tarjottimia ja kynttilöitä. Hyllyjen välit ovat sen verran korkeat, että niille mahtuu hyvin myös korkeammat esineet. Ylähyllyllä kasvaa muutama mehikasvi, sopivan rouheita kasveja rouhealle hyllylle. Ihana halpishylly, tästä en luovu koskaan!

On muuten ollut kamala syysmyräkkä täällä eilisestä illasta lähtien. Illalla nukkumaan mennessä melkein pelotti, kun tuuli ulvoi ikkunoissa ja parvekkeella (joka on makkarin edessä). Lämpötilakin on jäänyt alle kymmeneen asteeseen. Kauppareissulla (joka muuten oli jalkavaivaisen päivän kohokohta) totesin, että pipo ois ollu ihan kiva. Onneksi sentään oli hanskat kädessä. Syksy tuli, ei auta itkut nyt. Tähän on vain sopeuduttava. Onneksi on lämmin koti, pehmeät viltit, hurja teevalikoima ja läjäpäin kynttilöitä. 

Pirtsakkaa tiistaita ei-niin-ihanista sääilmiöistä huolimatta!


*AnuElina


Ps. Kun nyt aloin jalastani kertoa jokunen postaus takaperin, niin päivitetäänpäs kuulumiset. Elikkä rasitusmurtumahan sieltä löytyi kun kuvattiin. Olin viime viikon saikulla, sitten kävin yhden yön töissä ja totesin, että jalka ei tykkää. Niinpä lääkäri pakotti minut saikulle vielä KAHDEKSI viikoksi. Täällä sitten nökötetään kotosalla jalkaa parannellen ja koitetaan keksiä puuhaa pitkiksi päiviksi. Huoh.



13 kommenttia:

  1. Ihana tuo hylly onkin! :-) Kelpasi sitä monen kuvin katsella :-) Ihania juttuja arvokkaasti esillä! :-) Tää tykkää! :-)

    Tsemppiä kovasti jalan kanssa! <3

    VastaaPoista
  2. Kiva on hylly ja varsinkin sen somisteet! Kaikkea ihanaa olet sinne laittanut esille. <3

    Voihan koipi, tsemppiä lepoon ja toipumiseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän kiva siitä tuli vaikka en ihan varma aluksi ollutkaan lopputuloksesta.

      Poista
  3. Mukavassa hyllyssä kaikkea kivaa esillä.
    Voimia jalan kanssa ja malta levätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt yritän olla sinnikäs ja pysyttelen kotona jalkani kanssa. Yksi kauppareissu päivässä on pakko salia itselle, että pääsee hetkeksi ulos ja ihmisten ilmoille.

      Poista
  4. Ihana tuo hylly ja siinä olevat tavarat täydentää kokonaisuuden! :)

    VastaaPoista
  5. Loisto-ostos sinne vanhaan kotiin ja hyvin sopii tähänkin. Kivoja tavaroita säilöö ♥

    VastaaPoista
  6. Näyttääpä se kivalle! Ja ihania esineitä kauniisti esillä. ♥ Olisipa ihana pyhittää oma hylly kattausjutuille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla van pitäisi olla paljon isompi hylly että saisin kaikki kauniit kattausjutut esille... ;)

      Poista
  7. Siis tuota hyllyä kelpaakin kuvailla. Näyttää niin kivalta. Tuollainen olis niin kiva meillekin, mutta miksi kaikki nurkat on jo tavaraa täynnä :D

    VastaaPoista