tiistai 29. marraskuuta 2011

Joulupuu on rakennettu

Hei taas!

Ei ole vielä edes joulukuu, mutta minulla on jo joulupuu! Harkitsin kyllä vakavasti, että hankkisin ihan oikean joulukuusen, mutta päädyin kuitenkin halvempaan (siis ilmaiseen!), siistimpään, pitkäikäisempään ja hiukan karumpaan vaihtoehtoon.



Keräsin pusikosta muutaman karun ja paljaan oksan (koivua ja pihlajaa) ja asettelin ne korkeaan maljakkoon. Oksille ripustin Pentikin lasikoristeita (tähtiä, sydämiä ja lintuja) ja kristalleja, ja siirsin pienet jouluvalot pöytäkuusesta joulupuun alaoksille. Ehkä vielä jotenkin muokkailen joulupuutani, mutta toistaiseksi se saa olla noin. Haaveilen kyllä vielä sellaisesta isosta puusta, jonka voisi laittaa lattialle kuusenjalkaan... joku pieni pihlaja esimerkiksi. Katsotaan löytäisinkö sellaisen vielä jostain...


Odotan innolla päivän pimenemistä, että näen miltä puu näyttää tunnelmavalaistuksessa. :)

Kivaa päivää sullekin ja nauti jouluvalmisteluista!

*AnuElina

maanantai 28. marraskuuta 2011

Juhlamuistoja ja pehmosydämiä

Tuulisen aurinkoista viikon alkua!

Kylläpä oli kiva herätä vapaapäivään, kun aurinko tervehti ikkunasta! Saan auringosta aina mahtavan energialatauksen. Kiitos tuolle mollukalle! :)

Viikonloppuyöt meni siis töissä ja päivät nukkuessa. Sain kuitenkin jotain aikaiseksikin... ompelin eilen useamman tunnin kaikenlaista joulukivaa. Käsityöt kyllä koukuttaa, olipa se sitten askartelua, ompelua, neulomista... Yksi eilisistä aikaansaannoksista olivat nämä punaiset ja pehmeät joulusydämet. Nyt ne koristavat keittiötä.



Osa teistä saattaakin jo tietää että olen innokas juhlien, kekkereiden ja illanistujaisten järjestäjä. Noh, nyt sain idean että alan pitää "päiväkirjaa" juhlavalmisteluista ja itse juhlista.


Kokoan kansien väliin juhlien teemat, ruokatarjoitut, koristelut, vieraat, omat juhla-asut, ym. Kirjaa on sitten kiva katsella myöhemmin ja muistella juhlia. Ja kirja toki helpottaa juhlien järjestelyissäkin... eipähän tule suunniteltua kahta samanlaista tarjoilua tms. Aloitan kirjan täyttämisen tulevasta joulusta ja siihen liittyvistä tapahtumista.


Viimeisimmästä kuvasta näette jo vilauksen tulevasta... Tänä jouluna minun joulupuu tulee olemaan hieman karumpi versio, mutta sitäkin kauniimpi. Ainakin uskon niin...

Nyt taidan viritellä viimeiset jouluvalot eteisen peilin ympärille.

Raikasta viikon alkua kaikille lukijoilleni!

*AnuElina

Ps. Pitänee ilmoittaa että kyllästyin liian punaiseen keittiööni... punaiset verhot ja tontut saivat kyytiä ja tilalle tuli vaaleampaa. Punainen kyllä säilyy pieninä annoksina, kuten nuo pehmosydämet.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ensimmäinen adventti

Tunnelmallista adventti-iltaa!


Tämmösen pienen kynttelikön virittelin adventtien iloksi. Paljon olen taas tänä iltana poltellut kynttilöitä... ihania tunnelmanluojia!


Nyt illalla nautiskelin mustikkaglögiä ja tuoreita joulutorttuja. Olen aivan heikkona torttuihin... nytkin meni kevyesti kolme putkeen. Onneksi paistoin vain neljä ettei mene ihan hurjaksi mässäilyksi. Ihania olivat!


Nyt painun pehkuihin. Hieman nuo yövuorot painaa...
Hyvää yötä!

*AnuElina

perjantai 25. marraskuuta 2011

Joulu, tule jo!

Heippa!

Täällä yksi mahdottoman malttamaton joulun odottaja! Tosin, joulu on ohi hujauksessa, aion siis nauttia täysillä tästä joulun odottelusta. Tässä on tunnelmaa ja jotain taianomaista!


Tällä viikolla olen viritellyt kaikki jouluvalot yksiä lukuunottamatta... ja olen ostanut pari valotähteä lisää. Rakastan pehmeää tunnelmallista valoa. Kattovalaisimia käytän todella harvoin, tykkään olla vuoden ympäri hämyssä ja luon tunnelmaa pienillä valaisimilla. Tämä joulunaika on kyllä ihan paras! Olohuone näyttää jo tosi kivalta, hillitysti jouluiselta. Eikä kyllä kovin paljon tästä enää muutukaan.



Pieni marraskuusi sai omat sädehtivät jouluvalot ja sinkkiruukun ympärille kiedoin koristeeksi kanelitangot ja kuivatun appelsiinikiekon.


Tänään tein adventtikynttelikön valmiiksi sunnuntaita odottamaan. Ensimmäisenä adventtina paljastan sen teille. :)
Sain myös joulukortit askarreltua. Niistä tuli tänä vuonna puna-mustat. Simpelit ja kauniit.

Nyt taas yövuoroon tienaamaan. Kivaa perjantai-iltaa kaikille!

*AnuElina

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ostin talon!

Hei taas!

Niin se viikonloppu taas mennä hujahti. Vapaa sellainen. Ihan liian nopeasti. Seuraava kolmen viikon kuluttua. Huoh.

Tämä päivä on mennyt kotona löhöillessä ja mässäillessä. Ja kaverin synttärikahveilla herkutellessa. Morkkista pukkaa tämmösen syöpöttelyn takia. Röyh.

Sytyttelin illaksi läjän kynttilöitä ja tunnelmoin iltahämärässä tähtitansseja katsellen. Kohta alkaa olla uniaika. Mutta olihan mun ihan pakko tulla kertomaan teille että ostin talon. Jo neljännen! Ja lisää himoitsen. :)




Tämä uusin taitaa olla suosikkini. Se sai tontin keittiön ikkunalta. On se niin komea!

Hyvää yötä ja uutta alkavaa viikkoa!

*AnuElina

lauantai 19. marraskuuta 2011

Ystäviä ja tähtösiä

Lauantai-iltaa!!


Ihanaa, vapaa viikonloppu! Eilen vietin iltaa hyvän vanhan ystäväni R:n kanssa ruuan ja viinin merkeissä. Näemme aika harvoin, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäimme. Vaihdoimme kuulumiset lähes neljän kuukauden ajalta, siinä se ilta meni rattoisasti. Ihanaa että on tuollaisia ystäviä! Kiitos R! :)

Tänään luvassa taas illanviettoa ystävien seurassa. Parannetaan maailmaa, nautitaan hyvästä seurasta ja makoisista juomista. Mennään sinne minne nenä näyttää, saa nähdä mistä itsensä löytää ja monelta malttaa kotiin kömpiä. ;)


Olen taas vähän laittanut lisää joulua kotiin. Makuuhuoneen ikkunassa tuikkii kaunis tähtönen. Keittiöönkin tein taas uusia jouluisia hankintoja, mutta niistä lisää tuonnempana.
Nyt lähden paistamaan vohveleita ja nautin ne iltapalaksi omena-vaniljahillon kanssa. Nam!

Hauskaa lauantai-illan jatkoa itse kullekin!

*AnuElina

tiistai 15. marraskuuta 2011

Uusia ideoita

Hei!!

Viime sunnuntaina kävin haahuilemassa Kädentaito-messuilla. Tosi positiivinen yllätys! Ostin Novitan esittelypisteestä 10 kerää lankaa ja opin esittelijän avustuksella uuden neulemallin. Esittelijä taisi kutsua mallia "tunturiksi"...tai jotain sinnepäin. Nyt on sitten valmistumassa hiljalleen ihanan muhkea valkoinen tuubihuivi Kelo-langasta tuolla kyseisellä mallilla. Mukaan lähti myös pari vanhempaa Novita-lehden numeroa tältä vuodelta. Uusia ideoita lehdet pullollaan. :)

Kohta ollaan siis valmiita pakkasten ja lumen varalle. On sukkaa, pipoa, lapasta, huivia... Ei tarvitse tänä talvena lähteä asusteostoksille!

Lämpöistä tiistai-iltaa ihmiset!

*AnuElina

maanantai 14. marraskuuta 2011

Hiljaa hiipii punainen

Uusi viikko, uudet kujeet!

Flunssa alkaa olla VIHDOINKIN taltutettu... johan sitä on kaksi viikkoa podettu! Huomenna pääsee kuukauden tauon jälkeen jumppaan, annan vararenkaalle kyytiä! Jee!
Uusi viikko tarkoittaa myös uutta työputkea. Onneksi sentään yövuoroja, niin jaksaa sitten puuhastella muutakin. :) Kodin tuunaus on YLLÄTTÄEN TAAS puuhalistalla. ;)


Tänä aamuna annoin itselleni luvan laittaa keittiöön vähän jouluista punaista. Punainen hiipii hiljalleen kotiini, pääasiassa siis keittiöön. Ikkunaan laitoin jo pari vuotta sitten ostamani pilkulliset paneeliverhot. Nyt ne pääsivät ensikertaa esille.
Olohuoneen ajattelin pitää hillityn valkoisena/hopeisena/harmaana. Ehkä vain pienenpieni ripaus punaista. Mutta ei vielä.




Pienet tonttu-ukot pääsivät aitiopaikalle jääkaapin päälle vahtimaan että olen kiltisti... enkä käy jääkaapilla liian usein. ;)



Aurinkoista viikon alkua!

*AnuElina

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Aamuaurinko

Marraskuinen aamuaurinko! Olipa mukava herätä kirkkaaseen säähän. Pakkasyö takana, aamulla mittarissa +/-0'c. Aamuaurinko luo ihanan lämpimän valon varjoineen makuuhuoneeni seinälle. Monesti on pitänyt ikuistaa se "filmille", mutta aina se on jäänyt. Mutta tänään sen tein. Kuva ei tosin tee oikeutta valoilmiölle, kirkkaus puuttuu. No, kaunis se on silti. :)



Aurinkoista syyspäivää! Pysykäähän terveenä!

*AnuElina

tiistai 8. marraskuuta 2011

Lehtikuusen oksia ja marraskuusi



Hämärtyvää tiistai-iltapäivää!

Kylläpä pimeä tulee aikaisin! Nyt kello on vaille neljä ja ulkona hämärtää jo, uskomatonta! Kumma kyllä, tänä syksynä päivien harmaus ja pimenevät illat eivät ole saaneet minua alakulon valtaan niinkuin yleensä käy lokakuusta alkaen. Hyvä vuosi siis! Tai niinkuin ystäväni epäili, ehkä kyseessä on  keski-iän tuoma mielenharmonia. ;)

Flunssa vaivaa yhä. Olen käkkinyt monta päivää sisätiloissa ja tuntuu että happi loppuu ja pää puutuu. Kävinpä siis äsken pienellä puolen tunnin happihypyllä. Matkan varrelta poimin mukaani maahan pudonneita lehtikuusen oksia. Nyt ne näyttävät hyvältä lasimaljakossa. Pian ne saavat kaunistukseksi Pentikin lasikoristeet...



Joku päivä täytyy käydä keräämässä myös "paljaita" oksia... Viime vuonna oksapuska ajoi joulukuusen virkaa. Nyt vaan en muista minkä puun oksia ne oli, kauniita olivat, haluan samanlaisia!

Viime viikolla ostin IKEAsta pienen pöytäkuusen. Se on niin söpö ja pieni. Minun oma marraskuusi! :)



Vaatii muuten aika paljon itsehillintää etten lataa jo täyttä jouluvarustusta kotiin... yritän malttaa siihen asti kun tulee ensilumi... tai viimeistään marraskuun viimeisellä viikolla.

Nyt täytyy ottaa kutimet käteen, en olekaan vielä tänään kutonut! Joulusukat tekeillä tällä kertaa...
Huomisen olen vielä saikulla, torstaina töihinpaluu. Kotoilu siis jatkukoon!

*AnuElina

perjantai 4. marraskuuta 2011

Lupa lorvia

Ihana aurinkoinen perjantai! Mutta minä parka joudun katselemaan aurinkoa ikkunan läpi. Flunssa jyllää edelleen. Maku- ja hajuaisti on kadonnut kokonaan, syömisestä on mennyt kaikki ilo. Ihan sama vaikka söisin hiekkaa ja käpyjä. No, kaurapuurolla on menty tämä päivä, ehkä turvallisempi vaihtoehto suolistolle kuin nuo kävyt... ja maussakaan ei paljon missaa, kun ei tuo puuro niin maukasta ruokaa ole muutenkaan.

Nukuin ysiin asti ja siirryin sängystä sohvalle. Sänky petaamatta edelleen, ei jaksa välittää. Sohvaa kulutettu tasaisesti. Kyljellään, selällään, istuen, röhnöttäen... jotain vaihtelua olemiseen sentään.



Boxilta olen katsonut jo 2,5 leffaa (yksi oli tylsä, jätin kesken) ja toinen palmikkosukkakin on kohta valmis. Vielä olisi pitkä ilta edessä... mutta onneksi boxilla on vielä noin 60 leffaa jäljellä. :) Niin, ja yövuoroon ajattelin mennä pökkyrästä olosta huolimatta... pyhärahoja ei voi missata!

Iloa ja puhtia iltaan!

*AnuElina

torstai 3. marraskuuta 2011

Kotoilua ja nessuja


Huomenta!

Se on sitten marraskuu, vuoden synkin kuukausi. Valon määrä vähenee entisestään. Etenkin yövuoroja tehdessä tuntuu, että valoa ei näe ollenkaan. Oiskohan hyvä hankkia kirkasvalolamppu?
Mieli on kuitenkin valoisampi kuin yleensä marraskuussa... on kai se paljon asenteestakin kiinni. Ja nyt olen niin höperöitynyt joulun odotuksesta, että ei tässä malta synkistellä. Odotan vaan kovasti että pääsen laittamaan joulua kotiin. Mutta ei nyt ihan vielä... ;)

Pieni syysflunssa tuli sotkemaan mun marraskuista elämää. Toivottavasti vain hetkeksi! Flunssa taitaa olla Tukholman tuliaisia, koska oireet alkoivat pian matkan jälkeen. Kamala kurkkukipu helpotti jo ja nyt on niistämisen vuoro. Nessuja menee! Nyt täytyy ottaa iisisti... ja mikäs sen parempaa ajankulua puolikuntoisena kuin joululahjojen tekeminen, neulominen, kodin sisustaminen (siis tavaroiden siirtely paikasta toiseen...), sohvalla pötköttely, blogien selailu ja elokuvien katselu. Kotona oleilu on ihan parasta... matkustelun jälkeen. :)



Nyt tartun sukkapuikkoihin! Tummansiniset palmikkosukat tekeillä tällä kertaa. :)

*AnuElina