On se vaan jännä, miten luonto pistää kapuloita rattaisiin, vaikka itse yrität pyristellä vastaan. Tällainen aktiivinen suorittajakin joutuu toisinaan taipumaan ja toteamaan, että "Okei, annan periksi!". Kroppa ja pää huutavat liikuntaa, johon on tottunut, mutta pieni järjen ääni sanoo, että nyt on relattava. Täällä sitä sitten kotoillaan, kun järjen ääni niin sanoo.
Täytyy myöntää, että juuri tätä minun pitäisi opetella tekemään. Myös silloin kun olen terve ja täysissä voimissa. Relaamisen jalo taito. Toisinaan poden huonoa omaatuntoa siitä, että heittäydyn sohvalle lojumaan ja tuijottamaan televisiota. Näin ei kuitenkaan pitäisi tuntea. Olen ansainnut ne hetket. Laiskottelun hetket keskellä muuten niin aktiivista elämääni.
Nautin aktiivisuudesta, puuhastelusta ja itseni pitämisestä liikkeellä. En koe sitä oikeastaan suorittamisena, vaan elämisenä. Tällainen minä vain olen. Minusta on ihanaa, kun kalenteri täyttyy suunnitelmista ja sovituista menoista. Toisaalta se välillä myös ahdistaa, jos samalle viikolle kasaantuu liikaa. Joskus päätän olla sopimatta mitään menoja, haluan vain olla rauhassa kotona. Mutta minulle "rauhassa kotona" ei tarkoita laiskottelua, vaan siivousta, kokkailua, pyykkäystä, blogien ja lehtien lukemista, valokuvaamista, kutomista, kodin järjestelyä jne. Mutta kyllä tuonne väliin mahtuisi myös pieniä hetkiä sohvailua ja nopeita päikkäreitä.
Tämä saikkuaamu käynnistyi hämyisessä tunnelmassa. Sytytin kynttilän, keitin höyryävää teetä ja vedin villasukat jalkaan. Nautin rauhallisesta hetkestä, heräilin hiljalleen... ja totesin että olen tukkoisempi kuin eilen. Nyt pitäisi valmistaa lounasta ja sutia itsensä sen verran inhimillisemmän näköiseksi, että voisi lähteä ostamaan apteekista nenäsuihketta ja Citymarketista saikkupäivän pelastajaa, PepsiMaxia.
Kerropa miten sinä relaat? Osaatko ottaa arjen keskellä pieniä hetkiä itsellesi vain laiskottelua varten?
Terveisin, ...täydellisen rentoutumisen flow' hun pyrkivä *Anu
