torstai 25. syyskuuta 2014

Aamun palaset











Miten sinun aamusi käynnistyy? 
Kahvikupilla? Teellä? 
Vesilasilla? 
Kaurapuurolla vai muroilla?
 Jogurtilla vai rahkalla?
Kenties voileivällä?

Jokaisella meistä on varmasti omat aamurutiinit mitä syömiseen tulee. Minä en ikimaailmassa pystyisi starttaamaan päivää tyhjällä vatsalla. Jos olen tunninkin syömättä heräämisen jälkeen, minulle alkaa tulla jo huono olo. Siksi aamurutiineista tärkein on aamiainen. Herättyäni laitan vedenkeittimen porisemaan ja valmistan samalla nopean ja terveellisen aamiaisen. 90% aamuistani käynnistyy maustamattomalla jogurtilla tai rahkalla. Jogurttiin laitan marjoja, joko tuoreita tai pakastettuja, toisinaan banaania tai muita hedelmiä. Lisäksi ropsautan päälle hyppysellisen mysliä, jossa on paljon mm. pähkinöitä, jotka sisältävät hyvää rasvaa. Makeuttamisen hoidan juoksevalla hunajalla. Rahka-aamiaisen puolestaan nautin useimmiten smoothien muodossa.  Perussmoothieen laitan rahkan lisäksi marjoja, sokeroimatonta mehukeittoa, leseitä ja ripauksen makeutusjauhetta. Näillä mennään siis useimpina aamuina. Voileipää syön aamuisin yleensä vain erityistilanteissa, kuten silloin kun minulla on yövieraita tai olen itse kylässä. Tai aamuina kun haluan herkutella. Puuroaamiaista nautin suhteellisen harvoin, koska mielestäni puuro ei pidä nälkää yhtä hyvin. Puuroa syön usein illalla, se on kevyttä ja lämmintä ja auttaa "pehmeään uneen". Niin, ja siitä keittämästäni vedestä valmistan ison kupillisen höyryävää teetä! Sitä kulutankin sitten englantilaisten tapaan useita kuppeja päivässä.


Kerropa minulle omat aamiaisrutiinisi!

Sateista torstaita sinne ja tänne!

*AnuElina


Ps. Jottei lukijoilleni tule ihan täydellistä sisustuspostausähkyä, niin livauttelen tänne väliin vähän ruoka-aiheitakin. Ruokapöytäpostaus tulossa myöhemmin tänään (tuplapostauspäivä!). Promise!


8 kommenttia:

  1. Tosi herkulliselta näyttää aamiaisesi :-) nam:-)
    Suosikki on omena kaneli pika puuro mutta tosiaan kun se ei pidä nälkää.... joten usein ruisleipä reippailla kasviksilla ja jugurttia pähkinöillä tai leseellä aloittaa päivän :-) teetä unohtamatta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuro on kyllä hyvää erilaisilla lisukkeilla höystettynä, mutta valitettavasti mulla on jo vajaan parin tunnin päästä taas nälkä. Proteiini pitää nälkää paremmin. :)

      Poista
  2. Mulla on lähestulkoon päinvastaiset rutiinit: aamulla heräämisen jälkeen on odotettava se tunti ennen kuin voi harkita syömistä, muutoin tulee huono olo. Minäkin oon todennut ettei puuro pidä nälkää, sopii paremmin iltapalaksi. Mutta jogurtti/rahka marjoilla, nam!
    Ja joku sisäinen britti minussakin asuu, sillä teetä kuluu päivittäin kuppikaupalla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tuo teen/kahvin juominen on meidän kylmien maiden juttu...pakko saada lämmikettä sisälle monta kertaa päivässä. :) Tosin, kyllähän ne juo paljon teetä Afrikassakin...

      Poista
  3. Näyttääpä hyvälle!
    Minun aamuni alkaa lähes aina rahkalla. Joko smoothiena tai ihan sellaisenaan marjoilla tai hedelmällä maustettuna. Kaurapuuroon saatan sekoittaa proteiinia joukkoon tuomaan lisäpotkua tai sitten lisään smoothieen kaurahiutaleet. Joka tapauksessa annokseen kuuluu joka kerta chian siemeniä. Jotka superlupauksistaan ei ole onnistunut pitämään flunssaa loitolla... :D
    Niin ja kahvia on saatava kupillinen, mielellään tunnin sisään heräämisestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahka-aamiainen ei petä, sillä saa kyllä vatsan täyteen!

      Poista
  4. Ihana aamiainen, minä kuulun siihen ihmisryhmään joka ihan liian helposti jättää aamiaisen vain kahvin varaan, mutta koitan kyllä tehdä parannusta asian suhteen, joinain päivinä onnistun paremmin, joskus taas en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapoja on varmasti yhtä monta kun on ihmisiäkin. Sama se miten aamu käynnistyy, kunhan käynnistyy! :)

      Poista