perjantai 26. joulukuuta 2014

Matti Myöhäisen joulupuuro








Parempi myöhään kuin... Näin kävi minulle tänä vuonna joulupuuron kanssa. Yleensä olen keitellyt riisipuuroa jo hyvissä ajoin ennen joulua ja ehtinyt nauttia useammankin puurosatsin jouluun mennessä. Tää vuonna se oli kyllä mielessä usein, mutta keittämättä jäi. Mutta nythän on vielä joulu, joten ei hätää, hyvin ehtii! Heräilin yökköunilta puoli neljän maissa ja laitoin heti riisipuuron hautumaan. Puolitoista tuntia ja avot, puuro on valmista nautittavaksi. Eikä vaaraa pohjaanpalamisesta.

Nyt on masu täynnä puuroa ja seuraavaksi lähden pienelle happihypylle ennen viimeiseen (neljänteen) yövuoroon lähtöä. Näin on sitten tämäkin joulu taputeltu pakettiin niin herkkujen, koristusten, tunnelmoinnin ja töiden osalta. Huomenna mulla alkaa parin päivän vapaat ja suuntaankin perheeni pariin Hämeeseen. Mukavaa yhdessäoloa viikonlopun ajan!

Nauttikaahan tekin vielä joulun rippeistä ja vietäkää oikein mukava viikonloppu! Palaan linjoille alkuviikosta!


*AnuElina

14 kommenttia:

  1. Meillä ei tänä jouluna syöty puuroa :) Mini on saanut tarpeekseen puuroista tarhassa enkä yhtään ihmettele :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset saavat varmaan puuroa kyllästymiseen asti, ymmärrän ettei enää jouluna maistu.

      Poista
  2. Kamalaa kattella tämmöisiä kuvia nälkäisenä ;) Herkullisen näköinen annos ja kerrassaan ihana puurokuppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nälkäisenähän sitä juuri bongaa kaikki ruokamainokset jne... ;)

      Poista
  3. Tosi herkullisen näköiset puuro kuvat! :-) Riisipuuro on niin vastustamattoman hyvää! :-)

    Mukavia vapaita öiden jälkeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Riisipuuro on ihan parasta puuroa!

      Poista
  4. Ihania puurokuvia :) me syötiin riisipuuroa aamusella jouluaattona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluaattoonhan se puuro oikeasti kuuluu (minun mielestä), tänä vuonna sekoitin vähän pakkaa, heh! :)

      Poista
  5. Hih, mulla kävi niin, että ostin puuroriisit ja maidot, mutta ne tököttää tuolla vieläkin tekemättä. :D Maidot taitaa itse asiassa mennä tänään vanhaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt äkkiä puuron keittoon, kyllä ne maidot vielä kelpaa!

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Vasta tänä aamuna minäkin keittelin riisipuurot, muuten oli puuroton joulu :)
    Kivaa, että vapaasi alkoivat ja pääset taas laatuseuraan ♥ Iloista reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan vapaalla ja nautitaan ansaituista vapaista!

      Poista
  8. Nam, mitä kuvia! <3 Minäkin söin joulupuuroa ensimmäisen kerran vasta joulupäivänä, että et ole ainoa mattimyöhäinen. :D

    VastaaPoista