maanantai 8. joulukuuta 2014

#8 Jouluinen kattaus













Eräänä valoisana päivänä innostuin kokeilemaan ja kuvailemaan erilaisia jouluisia (ja ei niin jouluisia) kattauksia. Eihän näistä sinkkukodin astioista mitään ihmeellistä taiota, koska en omista mitään hienoja astiastoja, saati että niitä olisi joka lähtöön erilaisia. Mutta ihan kivan näköistä sain aikaiseksi Ikean ja Indiskan astioillakin. 

Tähän ensimmäiseen (katsotaan esittelenkö pari muutakin myöhemmin) kattaukseen halusin rentoutta ja ripauksen joulutunnelmaa. Mustaa ja valkoista, vähän pellavaa ja hyasintteja. Mutkaton ja vaivaton. Tämä rento ja nuorekas (?) kattaus sopisi vaikka joululounaalle, josta nautitaan rennon ystäväporukan kanssa.

Erilaisia kattauksia on tosi hauska kokeilla ja vielä hauskempaa olisi, jos olisi erilaista koristerekvisiittaa tarjolla (ja enemmän erilaisia astioita). Tänä syksynä/talvena en ole eksynyt edes metsään, joten luonnonmateriaalit loistavat poissaolollaan myös näissä jouluisissa kattauksissa. Niillä saisi huomattavasti enemmän tunnelmaa aikaiseksi Myös kynttilät puuttuvat näistä kattauksista, koska en halunnut kuviin kynttilöiden tuomaa kellertävää sävyä.

Vietän joulun yksin, joten tuskinpa tulee katettua pöytää sen ihmeellisemmpi. Ruoka lautaselle ja ääntä kohti. Onneksi tässä joulun alla on parit päivälliset luvassa, joten silloin minä pääsen testaamaan näitä kattauksia ihan tosi toimissa. Kivaa!

Iloa uuteen viikkoon kamalasta säästä huolimatta!


*AnuElina


18 kommenttia:

  1. Ihan mahtavan kattauksen olet laittanut <3 kyllä tuon pöydän ääreen kelpaisi todellakin istua syömään :)
    Kannatan että lisää näitä postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät! Kyllä näitä kattauspostauksia varmasti tulee jossain vaiheessa lisää. :)

      Poista
  2. Tykkään tuosta kattauksesta kovasti, siinä kaikki värit on mieleeni!
    Ihania astioita, mukavaa kun niitä yhdistelemällä saa aikaan kauniita kokonaisuuksia:)
    Oikein kivaa, uutta viikkoa sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Huomasin, että astioita voi yhdeistellä yllättävilläkin tavoilla ja silti kaikki sopii hyvin yhteen. .)

      Poista
  3. Oikein kaunis kattaus! Voi että mä ihailen näitä kuvia ja muiden kattauksia! Itse en vaan saa aikaiseksi tehtyä mitään sen erikoisempia kattauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kuule kokeilla, tää on hauskaa puuhaa. :)

      Poista
  4. Tosi kaunis kattaus. Tykkään myls kovasti. Kattauksia tykkäisin minäkin tehdä enemmän ja suunnittelinkin jo joululle jotain spesiaalia, saa nyt nähdä mitä se olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonmateriaaleja käyttämällä (havyt, kävyt, sammal jne.) saa helposti jouluista tunnlmaa kattaukseen. Harmi ettei minulla tullut käytyä metsässä, nyt ei ole mitään kivaa rekvisiittaa...

      Poista
  5. Kaunis ja tunnelmallinen kattaus <3
    Ja ihailen kuvanlaatua, itse en saa aikaan näin hämärässä kuin suttuista pikselimössöä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Täytyy vaan kyttäillä mahdollismman valoisaa säätä ja sitten on tietysti tuo kuvankäsittely (joka minulla on vasta harjoitusasteella), jolla saa pelastettua edes vähän... Kevään ja kesän valoa täällä kuitenkin odotellaan ihan kärsimättömänä.

      Poista
  6. Todella kaunis kattaus ja ihana tunnelma mun mielestä, en huomannut kynttilöiden puuttumista ollenkaan. :)
    Tsemppiä uuteen viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin itsekin, että ei niitä kynttilöitä tarvitse tunkea joka kattaukseen/kuvaan, vaikka niin jouluisia ovatkin.

      Poista
  7. Tykkään kyllä ja mielelläni istuisin näin kauniisti katettuun pöytään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällä viikolla pääsen kahteen otteeseen istumaan kauniisen pöytään hyvässä seurassa. :)

      Poista
  8. Tuossa pöydässä viihtyisi melkoisen pitkään!!

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis kattaus!!! Tuohon istuisin mielelläni!

    VastaaPoista