tiistai 2. huhtikuuta 2013

Keittiössä jälleen

Ihanaa aurinkoista tiistaita uskolliset lukijani! 
Kuukausikin ehti tässä postausten välissä vaihtua. Se on nyt huhtikuu, kevät on täällä! Lumikinokset ovat selvästi madaltuneet pääsiäisen aikana ja tiet on sulat. Aurinko mollottaa päivästä toiseen kirkkaana taivaalla. KEVÄT! <3

Tuossa joukunen päivä sitten esittelin teille uuden keittiön maton (klik). Nyt oli pakko napsia keittiöstä uusia valoisia kuvia. Aiemmassa postauksessa manailin pöytäliinan puutetta. No, kaivoin vanhan liinan takaisin ja siihen päälle vanhat tähtitabletit. Jotenkin tuo tähtimatto yksinään näytti orvolta, piti saada lisää tähtiä keittiöön. Nyt on kokonaisuus paremmin kasassa. 







Työtkin on taas aloitettu pääsiäisvapaiden jälkeen. Yön kukuin töissä (ensimmäinen neljästä!) ja aamun nukuin makoisasti.  Mutta selvä kevään merkki on myös se, että en malta nukkua koko päivää kun aurinko paistaa ja on valoisaa. Heräsin jo kuuden tunnin unien jälkeen ja vähän on töttöröö-olo. Lähden nyt hakemaan virkistystä tuolta raikkaasta ulkoilmasta. Lenkin päälle keittelenkin sitten ihan perinteistä jauhalihasoppaa! NamNam!

Hei, se on kevät, N A U T I T A A N !

Ps. Ja taas olen saanut ihania uusia lukijoita, TERVETULOA kaikille tasapuolisesti! Kiva kun jaksatte käydä kommentoimassa, piristätte päivääni!

6 kommenttia:

  1. Kaunis keittiö. Aivan ihanat nuo vanhat kaapinovet...:)
    Mukavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
  2. Tykkään kovasti sun keittiöstä, kompakti ja valoisa, ihanan paljon kaappeja! Juuri vastakohta omalleni. Pöytäliina ja tabletit sopivat mainiosti keittiöösi.
    Tsemppiä valvomisiin ja aurinkoisia iltapäiviä :)

    VastaaPoista
  3. Löysinpä kivan blogin! Heti klikkasin lukijaksi! :) Vink. homewhitestar.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Kaunista! Ja niin ihanan viehättävät nuo vanhat kaapit puisine ovineen!
    On kyllä upea auringonpaiste - ties kuinka monetta päivää putkeen ;)

    VastaaPoista
  5. niin kivalta näyttää! mie kävin tänään katteleen pöytäliinoja , mutta en löytäny mitään kivaa, pitääköhän huomennna käydä marimekolla...
    rauhaisia öitä !

    VastaaPoista
  6. ihanat kaapit! ja miten valoisaa <3 tähtien lisääminen teki kyllä hyvää!

    VastaaPoista