perjantai 12. joulukuuta 2014

#12 Talvinen juusto-hedelmäsalaatti











Tänään joulukalenterissa aukeaa jo 12. luukku eli puolivälissä ollaan. Kuvitella, että kahden viikon kuluttua joulu on jo loppusuoralla ja vietetään tapaninpäivää. Hatun nosto itselleni, että olen selvinnyt ensimmäisen kalenterini kanssa jo näin pitkälle, joka päivälle on löytynyt erilaista postattavaa joulusta. Paljon kivoja juttuja on vielä plakkarissa, joten kannattaa jäädä linjoille ihan aattoon asti.

Eilen sain kälyni seurakseni viettämään mukavaa koomapäivää (yöputken loputtua olen aina koomassa!). Heitettiin ensin pieni kävelylenkki ja sen päälle saunottiin. Sitten vatsat kurnivat jo äänekkäästi (jo siellä saunan lauteilla...) ja saimme nauttia pikaillallisesta. Tein meille tosi herkullista hedelmäistä vuohenjuustosalaattia. Tein valmiit annokset lautaselle: Salaattisekoitusta, kurkkua, päärynää, viikunaa, granaattiomenaa, saksanpähkinää ja vuohenjuustoa. Päälle vielä ihanaa balsamicosiirappia ja sitten haarukoitiin herkkusalaatit suihimme. Salaatin kaveriksi meillä oli tuoretta maalaislimppua tuorejuustolla ja parmankinkulla höystettynä ja koko komeus huuhdeltiin alas punaviinillä. 

Jälkkäriäkin toki oli, mutta se jäi kuvaamatta. Kerron kuitenkin, että herkuttelimme lopuksi ihanalla tiramisu-kerma-kerrosjälkkärillä. Lasin pohjalle ensin kerros kaurakeksimurua, sitten kerroksittain tiramisurahkaa ja kermavaahtoa ja päälle vielä suklaamuruja. Voi pojat, se oli hyvää!

Tänän pääsenkin pitkästä aikaa (viikko sitten viimeksi) salille treenailemaan ja sitten suuntaan keskustaan ostoksille. Meinasin löytää itselleni tabletin ja valkoiset pellavalakanat. Kamera lähtee mukaan, koska ajattelin saada napsituksi muutamia tunnelmakuvia kaupungin jouluvaloista. Toivottavasti vesisade pysyy poissa iltapäivällä...

Mukavaa perjantaita sinulle, viikonloppu on edessä!!


*AnuElina


14 kommenttia:

  1. Kiitos kuvista! Ensinnakin tuli nalka ja toisekseen sain inspiksen tehda herkkusalden! :))

    Mulla on ollut ipad tablettina ja olen ollut todella tyytyvainen! Suosittelen ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä saan tuota herkkusalaattia vielä huomennakin!
      Ostin tabletin, en kylläkään ipadia. :)

      Poista
  2. Hei, kiitos vinkistä :) Taidammepa herkutella salaatilla tänään! Kivat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaatti on hyvä kevyt herkku talvellakin, kun vaihtelee vähän raaka-aineita sesongin mukaan. Aina ei tarvitse olla sitä perinteistä (ja äärimmäisen tylsää) tomaatti-kurkku-jäävuorisalaattisilppua.

      Poista
  3. Nam, tuosta tuli hyvä idea viikonlopun herkutteluun! Ja tiramisua tehtävä ehdottomasti!
    Reipasta viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä kombo, kevyttä ruokaa ja vähän tuhdimpaa jälkkäriä. :)

      Poista
  4. Todellakin herkullinen salaatti siellä :) kiitos herkullisesta vinkistä taas :)
    Täällä on tänään valmistunut kakku hiukan muunnellen kakku vinkkiäsi :)

    Mukavaa shoppailupäivää <3

    VastaaPoista
  5. Nam nam, näyttää ja kuulostaa oikein herkulliselta. Tiramisua pitäis varmana kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valion maustetut rahkat ovat herkullisia ja mielestäni ne eivät ole liian makeitakaan. Kesällä on ihana laittaa esim. sitruunarahkan sekaan tuoreita marjoja. Oi voi, tulisipa kesä äkkiä!

      Poista
  6. Ihanan herkullisen näköinen salaatii, nam! Ja jälkkärikin kuulostaa aivan ihanalta. :)

    Täälläkin pedattiin tänään ekaa kertaa harmaat pellavalakanat, vaikka piti uuteen kotiin asti odottaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua oli ja huomenna saan taas tuota ihanaa salaattia lounaaksi!
      Ihania unia pellavalakanoissa! Mulla on nyt valkoinenkin setti, jonka saan laittaa sänkyyn jouluksi. Ahh!

      Poista
  7. Apua mitä herkkuja! Namskis! :)
    Mä jo instassa hämmästelin sun uskomattoman tarkkoja, kirkkaita ja muutenkin mahtavia kuvia, mä en saa aikaan näin hämärällä ja keinovalossa kuin pikselimössöä! Paljasta heti salaisuutesi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne minunkaan kuvat aina onnistu. Eiliset salaattikuvat otin illan hämärässä keinovalossa. Täytyihän niitä vähän muokkailla, että niistä sai kirkkaammat. ;)

      Poista