keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tasapuolisuuden nimissä

Kotona pyörii yhä mahdoton kevätsisustushurrikaani. Olohuone ja keittiö ovat saaneet jo kylliksi huomiota, joten tasapuolisuuden nimissä nyt on vuorossa makuuhuone.
Eilen en sitten lähtenytkään lihasjumeja vetreyttämään lenkille vaan suuntasinkin kaupungille. Pyörähdin pitkästä aikaa Anttilassa ja sieltähän lähti mukaan Annon koristetyynynpäälliset. Samanlaiset kuin olohuoneessa, mutta väriltään harmaat. Sopivat makkariin ihanasti.

Pari viikkoa sitten tein HobbyHall-tilauksen, sain paketit maanantaina. Tilasin kauniin sudenkorentotyynyn Soul-tekstillä, olen vähän koukussa näihin pörriäisiin (jos ette ole vielä huomanneet). Samassa tilauksessa kotiutui myös uudet matot.  Matot tilattiin "settinä" (kamala sana), jossa oli kaksi pientä ja yksi vähän pidempi (150cm) matto. Mittaamatta kun tilasin, niin totesin että ne ovat vähän liian pienet. Etenkin sängyn oikealle puolelle olisi voinut olla isompi matto. No, silmä kyllä tottuu. Ehkä. Vielä tuohon makuuhuoneen "käytävään" pitäisi saada samanvärinen harmaa matto tuon vaalean räsymaton tilalle. Pitänee saksia uusista matoista pari karvaa mukaan ja lähteä metsästämään oikean sävyistä mattoa. Kodin1:stä voisi ehkä löytyä, miksei Ikeastakin.











Ainiin, makkarista lähti sängyn päädystä hyllyn alta pois ruskea rottinkiarkku. Se sai uuden paikan olohuoneesta ikkunan alta. Nyt makuuhuoneeseen tuli lisää avaruutta ja sängyn päädystä mahtuu paremmin kulkemaan.
Ja kylläpäs nuo kuvat näyttää siniharmailta... siitä syystä, että aurinko paistaa iltapäivällä olohuoneen puolelle. Mutta en malttanut odottaa huomisaamun auringonpaistetta. Tämä kelvatkoon nyt.

Nyt lähden lenkille, IHAN VARMASTI! Tuota ihanaa auringonpaistetta ei voi vastustaa. Jalatkin alkavat pelittää taas paremmin enkä enää kulje kuin peet housussa... ;)

AURINKOA ILTAPÄIVÄÄNNE!


(Edit. 14.3.13. Oli ihan pakko lisätä pari aurinkoista kuvaa aamuauringon kultaamasta makkarista, huomaatte varmaan mitkä!)

12 kommenttia:

  1. Onpas taas niin kaunista kuvissasi, hyvät ostokset -minusta myös matot kivat!
    Ai teilläkö se aurinko onkin..täällä sataa edelleen tuota hiivatin LUNTA plääh :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne se aurinko tuli pilvisen aamun jälkeen. Toivottavasti pysytteleekin täällä ainakin pari päivä kun olen vapaalla. :)

      Poista
  2. Onpas kauniin harmooninen kokonaisuus, kyllä vaalea ja harmaa vaan sopivat yhteen!
    Täälläkin nautittu auringosta ja lenkkeilystä! Ihanaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaaleus on valttia. :) Oli kyllä kiva käydä piristävälä lenkillä. Toivottavasti paistetta riittää loppuviikollekin.

      Poista
  3. ihana tyyni makkari , jota tyynyt piristää:)
    mua alako kans naurattaan tuo setti, en oo ajatellukkaan kuin kamala sana se on :)))
    mieki oo päivä ollut kaupungilla ja kirpparila kaverin kans ja just tulin hiihtämästä !
    täällä kans aurinkoa ja pakkasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, mieti: SETTI! Ruma sana, jotenkin ihan 80-lukulainen. Mutta onko tuolle jotain korvaavaa termiä? :)

      Poista
  4. Aivan ihana uusi blogi löytö :-) Lukijaksi jäin heti :-)

    Ihania kuvia ja kaunis makkari :-)

    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa Seija! Ihanaa kun pikkuhiljaa ihmiset löytävät tänne. :)

      Poista
    2. Tervetuloa osallistumaan arvontaan blogiini :-)

      Poista
  5. Ihanan rauhallinen makkari! Täällä sataa taas lunta, auringosta tietoakaan... NEED SUMMER NOW!!!! Mukavaa vapaapäivää =D

    VastaaPoista