perjantai 1. maaliskuuta 2013

Perhoset & Perunanarsissi

Se on kuulkaas maaliskuu nyt! Ihan virallisesti kevätkuukausi. 
Nyt vaan lisää aurinkoa, että lumet lähtee ja poskia alkaa lämmittää!

Myös keväinen sisustaminen on polkaistu käyntiin. Eilinen iltapäivä hujahti hurjaa vauhtia kotia laitellessa. Tavarat vaihtoivat paikkaa, jotain uuttakin pääsi esille.
Eiliseltä ruokakauppareissulta (Prismasta) löytyi AIVAN IHANA perhostaulu, ei tarvinnut edes harkita ostanko. Ostin! Samaa taulua ihastelin alkuviikosta Tukholmassa  eräässä sisustusliikkeessä, mutta hintaa oli tuplasti ja kassi täynnä, joten sinne jäi. Onneksi, sillä onni voi löytyä näköjään myös "lähikaupasta".
Taulu sai kaverikseen kevään ensimmäisen narsissin, perunanarsissin. Kyseisestä tyypistä mulla ei ole kokemusta ollenkaan. Ulkokasvi se taitaa olla, joten varmaan hyvin lyhytikäinen sisällä, mutta tuossa senkin päällä se näyttää nyt tosi kauniilta siihen asti kun kuolee.





Lisää postauksia olohuoneesta on vielä luvassa (ja viimein myös keittiöstä!), 
mutta ei nyt tarjoilla makeaa mahan täydeltä.
Huomenna sitten lisää.

Oikein rentoa ja mukavaa viikonloppua joka iikalle!

12 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo perhostaulu! Sopis meidän poitsun huoneeseen tosi hyvin kun on kova perhosbongaaja kesäsin ;) Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käyhän Prismassa kurkkaamassa, toivottavasti löydät taulun. :)

      Poista
  2. mie ostin viime keväänä perunanarsissin ja kyllä se pitkään pysy hyvänä ! älä kastele liikaa. siinä on vähän hassu tuoksu ...
    prismasta muuten tekeekin hyviä löytöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitipä käydä heti nuuhkimassa kukkaa, ihan hyvä tuoksu minusta. Nuput aukesivat heti, saa nähdä lakastuvatko yhtä nopeasti. Toivottavasti saan sen pysymään hengissä edes muutaman päivän.

      Poista
  3. En olekaan kuullut perunanarsissista, mutta se on kyllä kivan näköinen, juuri sellainen keväinen piriste :)
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tiennyt tyypistä ennenkuin sattumalta siihen törmäsin. Ihana uusi tuttavuus.

      Poista
  4. Menen heti huomenna Prismaan ;)

    VastaaPoista
  5. Perunanarsissit ovat ihania!! Parina vuotena olen ostanut ensimmäiset jo tammikuun lopulla Saksasta, mutta tänä vuonna en ole vielä saanut ensimmäistäkään!! Vierotusoireet ovat kovat :) Kaunis ja pitkäkestoinen kukka, jonka tuoksu on etenkin iltaisin aivan ihana, vähän kuin hyasintti. Ei kannata tosiaan kastella paljoa, jos lainkaan.
    Kävipä hyvä tuuri perhostaulun kanssa. On kyllä nätti - voisin huolia itsekin ;)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että narsku voisi olla pitkäikäinen, katsotaan kuinka käy. Nyt vaan kaikki joukolla Prismaan tekemään löytöjä! Niin, sieltä löyyi myös tuo narsku! :)

      Poista
  6. Todella ihana perhostaulu ja aikamoinen sattuma, että löysit saman taulun Prismasta! Hieno juttu! :) Ja perunanarsissikin on tosi suloinen, eiköhän se hetken kestä. :)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Tuo taulu oli kyllä mahtava löytö. Ja satuin vielä harhailemaan puutarhaosastolla missä en yleensä käy ja siellä se osui silmiini. Hyvä tuuri! :)

      Poista