lauantai 9. maaliskuuta 2013

Keittiön nurkkia, osa 2

Jo toinen postaus tälle päivälle, no jopas!
Lupailin teille toisen osan keittiöesittelyä joten tässäpä tämä tulee. Keittiöni on siis aika kapea pötkylä. Kaapit ovat sivuseinillä, oikealla puolella koko seinän pituudelta, vasemmalla suunnilleen puoleen valiin seinää ja sitten tuleekin ovi olohuoneeseen (jota en käytä, oven takana TV) ja jääkaappi. Kuten jo edellisessä keittiöpostauksessa kerroin, paljasta seinätilaa tauluille hyllyille tms. ei juurikaan ole. Pieni ruokapöytä on aika ahtaasti jääkaapin ja liinavaatekaappien välissä. Kovin pulskat ihmiset eivät siis oikein mahdu istumaan mun pöydän ääressä. :)


Keittiön ikkunalla mulla oli aikaisemmin tylsä vanha Ikean paperinen pöytävalaisin, mutta se sai lähtöpassit, kun toin Tukholman reissultani hauskan teollisuusvalaisimen (?) jonka ripustin verhotangosta roikkumaan. Se löytyi, ylläripylläri, lempikaupastani Granitista. Pienessä Pentikin amppelissa roikkuu basilika.


Jääkaapin ovi oli ennen vuorattu jääkaappirunousmagneeteilla. Nekin saivat lähteä uudistuksen tieltä ja tilalle tulivat Polka Jamin ja Lagerhausin hauskat kortit. Lisäksi jääkaapin ovessa on magneettinen "viikkotaulu" johon voi valkoisella tussilla (Granitista sekä taulu että tussi) rustailla viikon ohjelman...omaan tyyliin!


Taisin vinkata joku kerta, että Clas Olssonilla olisi käytävä vähän ostoksilla... Noh, sieltä hain tietenkin mustan pienen keittiöradion! Äänen laatu ei ole paras mahdollinen, mutta hyvin riittää mulle ruokaa laittaessa ja syödessä. Ja tuossa itse tuunatussa liitutaulussa on meille jokaiselle tavoitetta!


Pienellä tuunailulla ja muutamalla kympillä keittiö sai vähän uutta ilmettä. Uutta pöytäliinaa ja mattoa vielä metsästän, lisäksi pitäisi saada kapea vitriini tai avohylly yhteen keittiön nurkkaan. Ehkäpä siitä saadaan sitten  näille keittiöpostauksille osa 3. :)

Nyt nautiskelen omasta rauhasta, ihanasta iltapalasta, sohvasta ja TV:n tarjonnasta loppuillan.
Teillekin toivottelen rentoa lauantai-iltaa!

15 kommenttia:

  1. ihanan näköinen tuo jääkaappipakastin mustavalkoisine kortteineen ja muineen plus ripaus keltaista. pidän kovasti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joku toinenkin keltainen ripaus voisi olla kiva, täytyy metsästää...

      Poista
  2. tykkään kans, kovastikin ! ihanat pitkät verhot.
    mulla kans keittiön matto metsästyksessä... nyt vanhat räsymatot, periaatteessa ois löytynytkin, mutta liian hintavia.
    mulla täällä ihan sama lauantai -illan meininki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhot menevät ehkä vaihtoon, saapi nähdä. Nyt mulla on lattialla kaksi samanlaista mattoa peräkkäin, pitäisi löytää yksi pitkä, olisi siistimmän näköinen.

      Poista
  3. Kivasti olet laittanut keittiötäsi, vaikka kuvailitkin niitä keittiön haasteita. Sisustusideasi ovat raikkaita ja kotisi valoisa! Monesko kerros on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa on sopivasti aurinkoisella säällä, muuten aika harmaata...mut niin kai jokaisessa pienessä kodissa, jossa vähän ikkunoita. Kolmannessa ja ylimmässä kerroksessa asun.

      Poista
  4. Kiva kurkata keittiöösi! :) Tuo uusi valaisin on ihana ja hauskoja piristyksiä jääkaapin ovessa. Ihanalta näyttää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Ihastuin tuohon valaisimeen ensisilmäyksellä ja pakkohan se oli raahata kotiin. Kas kun eivät lentoasemalla urputtaneet, kun valaisin oli käsimatkatavarassa...eihän tuo mikään ase ole, mutta kyllähän tollasella 3 metrin johdolla voisi jonkun halutessaan kuristaa. Heh. :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää ja niin raikkaalta. Minulla ei nuo yrtit säily hengissä pitkään vaikka ostin ihan yrttiruukunkin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei nuo yrtit mullakan kovin pitkään elä, mutta aikansa kuitenkin.

      Poista
  6. Kivoja juttuja olet löytänyt jääkaapin oveen :) Keittiö näyttää muutenkin tosi raikkaalta!

    Mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jansku! Valo (siis aurinko!) raikastaa ilmeen kummasti!

      Poista
  7. Sulla on kivoja kuvia ja - koti!
    t.Tiina blogista Bridgehill.fi

    VastaaPoista