sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Hämärän hyssyä & löysäilyä








Mahtava rento viikonloppu alkaa olla viimeisiä tanssikuvioita vaille paketissa. Sää on ollut sateinen, harmaa ja sumuinen, mutta mieli virkeä ja positiivinen. Sain mitä tilasin. Omaa aikaa, omaa rauhaa.

Viikonloppuuni on mahtunut:
* Yhdet huonot ja lyhyet unet ja vastaapainoksi yhdet pitkät ja makoisat. Yksi ylimääräinen tunti viime yönä tuli tarpeeseen.
* Kirjamessut kera Viini- ja ruokamessujen. Sielun- ja silmänruokaa.
* Kahdet salitreenit. Yhdet kotona ja yhdet Elixiassa.
* Paljon kaalikeittoa ja rahkaa. Herkkuvohveleita ruokosokerisiirapilla. Välillä kyllä saa herkutella!
* Monenmonta kuppia teetä. Uusi tuttavuus Clipper-teet. Olen ihastunut.
* Uuteen kauppakeskukseen tutustumista. Uusi kosmetiikkasarja testaukseen (tästä postaus tulossa).
* Puheluita rakkaille. Viestejä ystäville.
* Blogeissa roikkumista.
* Pyykkäilyä, siivoilua, muutamat tiskit.
* Suunnitelmia, haaveita, viisaita ajatuksia.
* Kynttilöitä, villasukkia, sohvannurkka.

Nyt ne viimeiset tanssikuviot MTV3:lta ja omasta olosta nautiskelua kodin lämmössä ja iltatunnelmassa. Pari kuppia teetä ja iltapuuro. Ja sitten (toivottavasti) ne viikonlopun toiset makoisat pitkät unet, kiitos!

Suloista sunnuntai-iltaa!

*AnuElina

Ps. Täällä on muuten kutimet taas viuhuneet kuukauden verran, tekeleet tulevat esittelyyn tänne blogiinkin hiljalleen. :)


15 kommenttia:

  1. Kuulostaa loistoviikonlopulta, tuolla taas jaksaa eteenpäin <3
    Nuo pitkät villasukat ovat mainiot!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jaksaa! Tänään se arki taas alkaa, mutta antaa tulla vaan. :)

      Poista
  2. Huh, minulle tuli ihan jo hiki lukiessa sinun touhuiluja ;D. Mukava viikonloppu on siis takana ja toivotaan että saat ne makoisat unet :) Namm mitä herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä nyt hikoile siellä! Mulle tuli hiki vaan kuntoillessa. :)
      Hyvät unet vedin viime yönäkin, kyllä nyt taas jaksaa aloittaa viikon (t)yöt. :)

      Poista
  3. Aivan iiiihanat nuo pitkävartiset villasukat! ♥ Oletettavasti olet ne itse kutonut? Muistatko mistä olet ohjeen löytänyt? Juuri tuollaisista haaveilen itsekin, tosin kutomiseni ei taida olla ihan vielä vaadittavalla tasolla... Juuri ostin palmikkopuikot, tarkoituksena loihtia palmikot seuraaviin villasukkiin tähänastistenperussukkien jälkeen. Saa nähdä kuinka käy! :D

    Mukavaa alkavaa, uutta viikkoa sinulle! :)
    T. Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo ovat kyllä varmaan ihanimmat sukat mitkä olen tehnyt! Ohje löytyy Novita syksy 2011-lehdestä sivulta 50. Ei ole vaikeat, kannattaa kokeilla vaikka ei mestarikutoja olekaan. :)

      Poista
  4. Nyt on pakko kompata ylläolevaa kommenttia. Nuo pitkävartiset sukat on todella kivan näköiset. Itselläkin on just suunnitelmissa tuollaiset kunnon pitkävartiset sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitte kutomaan vaan! Vielä ehtii hyvin vaikka jouluksi pukinkonttiin...tai ihan itselle. :)

      Poista
  5. Kuulostaa mahtiviikonlopulta. Sellaiselta, jonka avulla jaksaa sujahtaa arjen kiireisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se aika kiva...ei mitään erityistä, ihan perusjuttuja. Mutta välillä ne juuri ovat ihan parhautta! :)

      Poista
  6. Ihanat sukat kertakaikkiaan ja ihana vohvelipino! Nyt tekee mieli vohveleita, mutta ei varmaan kannata herkkuviikonlopun jälkeen! Hyvä saldo sulla yhdelle viikonlopulle. Mie voisin kirjoittaa pitkälti että rentoutumista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pitkälti mullakin oli rentoutumista, siis rentoa tekemistä. :)

      Poista
  7. Kuullostaa kivalta ja nams, vohveleita. Ihanat hillasukat jalkoja lämmittämässä.

    http://kotihiirivarvikossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vohvelit on mun pikku pahe, pakko myöntää. Onneksi teen aina kerralla vaan 4-5kpl (ja kevytversioita) niin ei herkuttelu mene ihan överiksi. ;)

      Poista
  8. Voi vitsit, vähänkö alko tekemään mieli vohveleita! Niin hyvännäköisiä. Muutenki kyllä on tuossa listassa ainekset onnistuneeseen viikonloppuun. :) Clipper teet on kyllä ihan parhautta.

    VastaaPoista