torstai 2. maaliskuuta 2017

Saarihyppelyä Thaimaassa osa 1: Koh Jum ja Koh Lanta


Sawaddee kha!

Seitsemän viikon Kaakkois-Aasia-kierrokseni on nyt onnellisesti ja onnistuneesti takana. Matkan puolivälissä blogini hiljeni, sillä siirryin Vietnamista Thaimaan upeille rannoille ja minulla oli rehellisesti sanottuna parempaa tekemistä. Lisäksi minulla oli vihdoinkin matkaseuraa, joten bloggaamisen sijaan vietin illat hyvässä seurassa. Krabin Ao Nangissa viisi soolomatkailevaa naista löivät hynttyyt yhteen (kiitos Facebookin matkaseuraryhmien!), löysivät yhteisen sävelen ja lähtivät saarihyppelylle. Hyppely käsitti viisi saarta Andamaanien merellä. Tässä ensimmäisessä postauksessa hyppäämme niistä kahdelle, Koh Jumille ja Koh Lantalle ja seuraavassa on luvassa upea saaritrio Koh Ngai- Koh Mook - Koh Kradan. Laita aurinkolasit päähän, sillä nyt saattaa häikäistä!


Koh Jum

Saarihyppely starttasi rauhalliselta Koh Jumin saarelta. Saari sijaitsee lähellä mannerta monille tutumman saaren, Koh Lantan pohjoispuolella. Saavuimme saarelle lautalla Krabi Townista (noin tunnin matka). Lautta ei pääse rantaan, koska laituria ole, joten pitkähäntävene kuljetti meidät lautalta rantaan. Tämä on varsin yleinen käytäntö Thaimaan pikkusaarilla, joilla ei ole satamaa/laituria.

Saarella on jonkin verran paikallisasutusta ja muutamia hotelleja. Saaren eteläkärjessä on pieni Koh Jumin kylä, jossa piipahdimme mopotaksikyydillä. Kylällä on muutama ravintola (joista saattaa löytää myös sängyn... kts. kuva alla) ja minimarketti. Koh Jumilla turismi keskittyy saaren länsirannalle, missä onkin kilometrikaupalla todella rauhallista valkeahiekkaista rantaa. Palveluja täällä rannan tuntumassa ei ole paria pikku kioskia lukuunottamatta (n. 1km matka hotelliltamme). Ravintolatarjontakin keskittyy hotelleihin (tai paremminkin bungalowiresortteihin). Vietimme saarella kolme yötä Andaman Beach Resortissa. Resortti oli varsin yksinkertainen, mutta oikein mukava ja ravintola tarjosi todella hyvää ruokaa. Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut viettää saarella pari lisäyötä. Rantaelämän lisäksi saarella ei ole oikeastaan mitään muuta aktiviteettia. Paitsi jos käy yhtä hyvä tuuri kuin meille, niin saattaa päästä kuokkimaan rantahäihin auringonlaskun aikaan. Saimme todistaa, kun tanskalainen nuoripari sai toisensa. Oh, so romantic!














Koh Lanta

Koh Jumilta siirryimme lautalla saariviisikon suurimmalle ja vilkkaimmalle saarelle, Koh Lantalle. Koh Lanta on monille tuttu, sillä tänne pääsee Suomesta myös pakettimatkalle. Saari on muodoltaan pitkulainen ja suurin osa rannoista sijoittuu saaren länsirannalle. Me majoituimme neljän yön ajan saaren pohjoispuolella sijaitsevalla Khlong Dao Beachillä. Pieni hotellimme Lemonade Boutique Inn sijaitsi loistavalla paikalla pääkadun varrella, siitä oli ainoastaan viiden minuutin kävely rantaan. Ranta on yksi Koh Lantan vilkkaimmista, mutta silti tunnelma oli varsin rauhallinen. Rannalta löytyy hotelleja, ravintoloita, hierontakojuja ja pari minimarkettia. Ja löysimmepä rannan eteläpuolelta myös SUP-lautavuokraamon ja kävimmekin yhtenä päivänä vähän "suppailemassa". 

Koh Lantalla on paljon nähtävää ja moni ottaakin kaiken ilon irti saaresta ajelemalla skootterilla ympäriinsä. Meistä ei ollut skootteriajelulle, joten palkkasimme itsellemme kuskin päiväksi ja kiertelimme ympäri saarta lava-autolla. Saaren eteläkärjessä on kansallispuistoalue (Koh Lanta National Park) ja kaunis pieni majakka. Kävelimme parin kilometrin mittaisen viidakoreitin (pääasiassa rappujen kiipeämistä, huh!) ja yritimme parhaimpamme mukaan väistellä varastelevia apinoita. Pelottavia otuksia! Kansallispuistolta ajelimme pikkuisille vesiputouksille (Khlong Chak waterfall). Putousten löytymisen suhteen meinasi iskeä epäusko, mutta puolen tunnin viidakossa rämpimisen jälkeen ne löytyivät. No, olisin kyllä toivonut vähän isompia putouksia siitä hyvästä, että hikipäässä flunssaisena raahauduin perille asti. 

Päivän viimeisenä etappina oli saaren itäpuolella sijaitseva Old Town. En kyllä tiedä, mikä siitä tekee niin vanhan. Minun mittapuulla pieni kylä näytti aika tavalliselta thaimaalaiselta kylältä puutaloineen. Old Town oli selkeästi "tehty" turisteille. Ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä vierivieressä, välissä jokunen hostelli. Tunnin mittainen visiitti oli vallan riittävä. Huomattavasti parempi vaihtoehto tuliaisten shoppailuun on pääkylä Saladan, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa. Saladanista löytyy runsaasti ravintoloita, matkatoimistoja, basaari ja iso supermarketti. Saladanissa on myös saaren pääsatama, josta lähtee suurin osa lautoista. Kaksi viimeistä yötä majoituimme juurikin Saladanissa Lanta Pura-hotellissa.













Kaksi varsin erilaista saarta niin kooltaan kuin tunnelmaltaan. Koh Jumin rauhasta oli mukava poiketa muutamaksi päiväksi vilkkaammalle Koh Lantalle, mutta odottakaahan kun kuulette seuraavasta saaresta. Siellä ei ole edes teitä! 

Toivottavasti viihdyt näillä nojatuolimatkoilla! Kauniita rantamaisemia luvassa vielä (ainakin) yhden postauksen verran ja lisäksi mielenpäällä on kaikenlaista muuta matkailuun liittyvää pohdintaa, joista osa päätyy varmasti tänne blogin puolellekin. Pysyhän kuulolla! Ja kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa myös edeltävät postaukseni Vietnamista ja Kambodzasta, ne vasta mielenkiintoisia maita ovatkin. 

Mukavaa torstai-iltaa ja lähestyvää viikonloppua!


*Anu


8 kommenttia:

  1. Näihin postauksiin uppoutuu niin mukaan 🤗 kuvasi on niin upeita ja teksti vie mukanansa! Ihana nojatuoli matka ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, kiva kun viihdyt juttujeni parissa!

      Poista
  2. Vitsit mitä kuvia!Wau, tuli ihan lämmin tuulahdus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauniista paikoista saa väkisinkin kauniita kuvia!

      Poista
  3. Ihana postaus! <3 Näitä kuvia katsoessa rentoutuu vähän itsekin lomamoodiin - kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pystyin tuomaan tuulahduksen lämpöä blogini välityksellä!

      Poista
  4. Miten upeita kuvia ja ihania kertomuksia reissusta! <3 Mulla onkin monta postausta kahlattavana, kun jostain syystä uusi osoitteesi ei ollut päivittynyt, vaikka tarkistin, että kaikki oli oikein, nyt onneksi näkyy myös feedissä postauksesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Kiva jos jaksat lukea reissukuulumiseni...tai ainakin katsella kuvat! :)
      Toivottavasti postaukseni päivittyvät jatkossa niin et missaa mitään. :)

      Poista