tiistai 22. joulukuuta 2015

Valmiina jouluun!






Täällä aletaan olla valmiina jouluun. Minkäänlaista joulustressiä tai -kiirettä ei ole ollut havaittavissa, mikäs tässä valmiiseen joulupöytään mennessä. Tänään pääsin jouluvapaille. Ihan koko joulua en halunnut olla vapaalla, pari päivää riittää. Tapaninpäivänä voi hyvin mennä sulattelemaan jouluähkyä sairaalan käytäville (15 tunniksi!). Mutta sitä ennen on luvassa nautintoja ja yhdessäoloa. 

Kotona jouluvalmistelut ovat ollet hyvin minimaalisia. Juuri nyt uunissa paistuvat maailman parhaat saaristolaisleivät, jotka pääsevät joulupöytään. Ihastuin leipään viime vuonna ja totesin, että joulu ei tule ilman tätä herkkua. Uunista alkaakin jo leijua ihana maltainen ja makea tuoksu. 
Viimeiset paketit on paketoitu ja kotia hieman siivottu, että on kiva palata joulunvietosta kotiin. Joulureissun vaatetus on jo valmiiksi katsottu, huomenna vielä pakkaillaan. Siinäpä se sitten alkaa olla.

Joululahjoista pari sanaa. Olenkin jo aiemmin kertonut, että emme osta perheen aikuisten kesken lahjoja. Poikkeuksena tietenkin leikkimielinen arvonta, jossa lahjan saajat arvotaan aikuisten kesken ja jokainen saa sitten yhen paketin. Veljen tytöille ostan tietenkin lahjat joka vuosi. Minä kai jossain määrin vastustan pakonomaista lahjomista joulun aikaan. Kamalaa kuunnella, kun ihmiset joka puolella stressaa lahjojen hankkimisesta. Lahjan antaminen/saaminen on varmasti kaikista oikein mukavaa, mutta eikö myös lahjan hankkimisen pitäisi olla sellaista myös eikä suinkaan stressaavaa? Minun mielestä on paljon mukavampaa lahjoa ihmisiä pitkin vuotta. Juuri silloin, kun löytää täydellisen lahjan jollekin tietylle ihmiselle. Tai silloin kun tietää jonkun tarvitsevan jotain. Tai silloin, kun haluaa kiittää läheistä/ystävää jostain. Lahjojen antaminen on tietenkin iso osa joulua, mutta yritetään hoitaa se ilman paniikkia, stressiä ja kassajonoissa kiroilua. Ja jokainen itselleen sopivalla tyylillä ja aikataululla. 

Nyt leivät saavat runsaan siirappivoitelun ja jatkavat vielä uunissa muhimista. Sitten tämä leipuri lähtee lenkille virkistymään! Mukavaa aatonaatonaattoa!

*Anu


10 kommenttia:

  1. Oikein kauniita paketteja <3 ja ihania joulusuunnitelmia :)

    Täällä on paketit valmistunut tänään loputkin ja kassien pakkaus edessä reissua varten.

    Ihania kuvia <3 ihanaa joulunaikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Paketointi on niin mukavaa, että voisin perustaa paketointiyrityksen...hih! :)

      Poista
  2. Voi, miten kauniita paketteja! Samoilla linjoilla olen tuosta pakettihankintojen tuomasta stressistä... Meillä ostellaan jonkin verran myös aikuisten kesken lahjoja, mutta stressiä en suostu hankinnoista ottamaan, en aikuisten lahjoista, enkä myöskään lasten:) Minusta on ihana miettiä, mistä kukakin kenties ilostuisi:) Jouluostoksilla käynti on rentouttavaa (mutta ymmärrän täysin, että kaikki eivät siitä nauti joulun alla) ♥

    Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Lahjojen ostaminen on kivaa, kun on joku visio siitä mitä on hakemassa. Mutta pakonomainen "mitä ihmettä mä nyt sillekin keksisin"- ostaminen on rasittavaa.

      Poista
  3. Onpa kauniita paketteja! Täällä on ripusteltu tänään viimeiset kausivalot ja huomenna ajattelin tehdä puolukkalimpun ja sienisalaatin :) Ja mies laittaa huomenna kinkun uuniin. Sitten on kaikki valmista jouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että sielläkin alkaa olla valmista!

      Poista
  4. Onpa todella upean kauniit paketit ja ensimmäinen kuva niin lumoava, että palasin sitä katselemaan useampaan kertaan. <3 Oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa ihana! <3

    VastaaPoista
  5. Saaristolaisleipää - voi että, voin vaan kuvitella miten ihanat tuoksut on uunista leijaillut :) Juuri eilen mähkin mahan täydeltä vastaleivottua saaristolaisleipää, se se sitten on hyvää!

    Olen aivan samaa mieltä tuosta lahjojen ostosstressistä - se on kyllä kaikkein turhinta stressin lajia mitä olemassa on. Me aikuiset opetetaan lapset pienestä pitäen odottamaan ja vaatimaan hirmuista tavaramäärää, ja sitten huokaillaan sitä rahanmenoa... Ja aikuisten lahjojen kanssa on vähän sama juttu; ihan järjetöntä se krääsän määrä mitä paniikissa ostetaan kun ei keksitä fiksua/tarpeellista lahjaa mutta pakko on jotain aina ostaa. Eikö silloin voisi muistaa vaikka vain kukkasella tai sillä iänikuisella suklaarasialla? Ajatushan sen pitäisi tärkein olla :)

    Oikein ihania ja leppoisia joulunpyhiä sinulle, täällä ne kuluu töiden merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Itse ainakin toivon ettei kukaan koskaan ostaisi minulle mitään turhaa krääsää, kun nurkat on tavaraa täynnä muutenkin. Jos ei muuta keksi niin sitten mieluiten jotain kulutustavaraa (esim. herkut) mistä pääsee nopeasti eroon. :) Ajatus on tärkein!

      Poista