sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kauneus on katsojan silmässä













Tämä vuodenaika on karu. Harmaa, pimeä, märkä, väritön, lumeton, kylmä. Varsin negatiivisia sanoja. Ja rehellisesti myönnän, että tämä aika vuodesta on inhokkini. Loppusyksy tai alkutalvi, kumpi vaan. Lumen kanssa se vielä menisi, mutta tänä vuonna sitä ei ole saatu vielä tänne etelään. Luonto on kuollut ja aika ruma. Paitsi jos katsoo tarkemmin. Ja oikealla asenteella. 

Eilen kävin pitkällä kävelylenkillä tässä kotikulmillani. Meinasin ottaa kameran mukaan, mutta eihän se lenkkivarustukseen sopinut. Onneksi on kännykkä ja siinä ihan kelpo kamera, joka sai tällä kertaa ikuistaa hämyisiä joulukuisia tunnelmia reitin varrelta. Taivas oli harmaa, aurinko yritti kainosti pilkistellä pilvien raoista. Mittari oli nollan tuntumassa, peltojen yllä leijui hento utu. Maa oli kuurassa. Lehdet, heinät ja marjat olivat saaneet pitsimäisen kuorrutteen. Luonto näyttikin yhtäkkiä todella kauniilta. Eilen taisin ihastua tähän vuodenaikaan. Ihan vähän. Kauneus on katsojan silmässä. 

Tänään en valitettavasti pääse nauttimaan ulkoilmasta, sillä minä suksin töihin... koko piiiiitkäksi päiväksi (7-22)!
Tunnelmallista kolmatta adventtia sinulle! Toivottavasti pääset nauttimaan karun kauniista luonnosta!

*Anu


14 kommenttia:

  1. Näitä upeita otoksia jo instassa ihastelin <3 ihana lenkki sinulla ollut :)

    Tämä on niin totta, karua mutta samalla kauniita pisteitä :) marraskuussa hain '' luonnonkukkia '' ulkoa, periaatteessa varmasti moni sanoisi risuiksi mutta oikealla silmällä upeita :)

    Tsemppiä työpäivään, täällä toinen pitkä päiväläinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihmeen hyviä kuvia tuli halpiskännykälläkin. :)

      Poista
  2. Luonnosta löytyy aina jotain kaunista kun tarkasti katsoo - oli sää mikä tahansa :) Kauniita kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Pitää vain osata katsoa "pintaa syvemmälle".

      Poista
  3. Kauniita kuvia <3 Oikein paljon tsemppiä pitkään työpäivään!

    VastaaPoista
  4. Onpa todella upeita kuvia! <3 Tsemppiä (yli)pitkään työpäivään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! PItkästä päivästä selvitty, vaikka tiukkaa teki...

      Poista
  5. Upeita kuvia! Se, että huomaa ympäröivän kauneuden, auttaa kyllä jaksamaan paremmin sitä (harmaata) arkeakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Pakko yrittää löytää luonnosta ja elämästä kauniita asioita, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Nyt on kaikki hyvin. :)

      Poista
  6. Tämä vuodenaika on myös hurmaava, huurteinen, hämärä ja taianomainen, kuten kuvistasi selkeästi käy ilmi, Mukavaa kun jaoit nämä kuvat lukijoidesi kanssa, niin kauniita.
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jotain taianomaista tässä karussakin luonnossa on...kun osaa katsoa avoimin silmin. :)

      Poista