sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Pohdintaa ja mielipiteitä








Pari asiaa bloggaamisesta. Pari asiaa jotka mietityttävät. Pari asiaa mitä haluaisin sinulta kysyä.

Oma blogihistoriani on suhteellisen lyhyt. Tai riippuu mihin vertaa. Aloitin bloggaamisen kesäkuussa 2011 eli takana on reilut kaksi vuotta tarinoita, kuvia, huvia ja jorinoita. Ihana, rakas, aikaavievä ja koukuttava harrastus. On vaikea kuvitella, millaista arki olisi, jos en enää tarinoisi täällä. Siitä huolimatta olen monta monituista kertaa miettinyt lopettamista. Tuntuu, että kaikki on kerrottu, kaikki on nähty. Samat pienen kodin nurkat, samat tarinat. Elämässä ja bloggaamisessa sama rytmi vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Tuntuuko sinsuat samalta kuin minusta? Löytyisikö vielä jotain, mistä en ole kertonut tai mitä en ole näyttänyt?

Nyt haluankin esittää sinulle muutaman kysymyksen, etenkin sinulle joka olet seurannut blogiani pidemmän aikaa. Olen todella iloinen jos jaksat vastata, koska se auttaa minua kehittämään blogiani ja ehkä löydän taas uusia aiheita, uusia näkökulmia jne. ettei tämä blogi kuihdu kasaan. Sitä en nimittäin halua, en halua lopettaa.

Mikä on tähän mennessä ollut blogissani parasta?
Mistä aiheista luet mieluiten?
Mikä aihealue ei kiinnosta, mitä voisi olla vähemmän?
Mitä aiheita toivoisit jatkossa?
Onko postaustahtini liian tiivis?
Kuinka monta postausta viikossa olisi sopiva määrä?
Onko kuvien ja tarinoiden suhde sopiva, vai haluatko enemmän kuvia ja vähemmän tarinoita? Tai toisinpäin?
Onko blogini ulkoasu selkeä?
Muuta kommentoitavaa, kehitettävää?

Helpottaakseni kysymyksiin vastaamista tässä blogini aihealueet:
*käsityöt ja tuunailu (DIY)
*ruoka ja leivonta
*sisustus ja koti
*pukeutuminen (vaatteet, korut, laukut) ja shoppailu
*matkakertomukset
*luonto
*tapahtumat ja juhlat






Ilahdun jokaisesta uudesta lukijasta. Ilahdun vieläkin enemmän jokaisesta kauniista kommentista. Vastavuoroisuus ja vuoropuhelu on bloggailun sokeri ja suola.
Kiitos että olet siellä!


*AnuElina




Ps. Kuvat ovat vanhoista arkistoista, kuvaavat blogini aihealueita.

20 kommenttia:

  1. Blogin pitää olla oman elämän nälöinen !
    Teet postauksen asioista joista pidät ja itse tykkäät :)
    Yritän käydä vierailulla useammin !
    Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, omannäköisenä tämän pidänkin, tietenkin. Tuntuu vaan että kahdessa vuodessa kaikki on jo kerrottu, pariinkin kertaan. Mutta hyvä jos jaksatte siitä huolimatta käydä vierailulla. :)

      Poista
  2. Tämä postauksesi ansaitsisi harkitun ja syvästi pohdiskellun vastauksen, mutta uskaltaudun kuitenkin laittamaan vastauksen samalta istumalta, puhelimella blogeja surffaillessani ennen nukkumaan käymistä.
    Seuraan useita blogeja, mutta muutamista on tullut ehdottomia lemppareitani. Niitä tsekkailen usein, vaikken muuten ehtisi kaikkea uutta tarjontaa läpi käydäkään. Niihin jätän säännöllisesti kommentin, muihinkin melko usein, mutten ehkä niin ahkerasti. Blogisi kuuluu juuri niihin, rakastan sitä! Tykkään kotisi sisustuksesta, värisävyistä, tuunailuista, käsitöistäsi,kivoista sisustusjutuista joita hankit tai teet uudelleen järjestelyjä. Itsellänikin on pieni koti, joten kovin kauaa ei jaksa seurata isojen kartanoiden sisustamista.
    Blogisi on myös monipuolinen, vilkaisehan vain tuota aihealuelistaasi! Tykkään siitä siksikin. Matkajutut, korut, vaatteet, kaikki elämän pienet ja isot asiat..
    Toivon, että jatkat monipuolista linjaasi edelleen :) tiedän, ettei tästä ollut varmaankaan kovasti sulle apua ja vastausta kysymykseesi, mutta halusin vain sinun tietävän, että täällä ollaan hyvin tyytyväisiä nykytarjontaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija, uskollinen lukija ja kommenoija! :)
      Kiva, että et ole vielä kyllästynyt lukemaan ja katselemaan pieniä nurkkiani. 55 neliössä kun ei ole kovin pitkäksi aikaa esiteltävää. Aion jatkaa monipuolista linjaa, koska ymmärrettävästi esim. sisustuksesta ei riitä kerrottavaa joka postaukseen. Nyt on syksyn sisustelut tehty, joten varmasti tulee jatkossa postailtua ihan muusta kuin sisustuksesta. :) Hang in there, buddy!

      Poista
  3. Olen tutustunut blogimaailmaan vasta tämän vuoden aikana ja omakin blogi on vielä vauvaiässä, joten ihan hirveän syväluotaavaa mielipidettä minulla ei ole. Sinun blogiasi olen lueskellut nyt muutaman kuukauden ajan säännöllisesti. Kivannäköinen blogi ja jututkin ovat mukavia. Tykkään seurailla kaikkea tuunausjuttuja, nääs.
    Semmoisen jutun olen huomannut, että itse tykkään erityisesti blogeista, jossa on enemmän tekstiä kuin kuvia. Kauniita kuvia on nykyään jokaisessa blogissa, mutta itse arvostan enemmän kirjoitettua tekstiä. Erityisesti jutut, joissa on muutama hassu rivi tekstiä ja monta lähes identtistä kuvaa, ovat minusta jotenkin turhia, ellei sitten ole selkeäsi kyse valokuvausblogista. Pyrin omassa blogissani kirjoittamaan jutun vain silloin, kun on oikeasti jotain kerrottavaa (mikä onkin sitten ihan liian harvoin...).
    Olisin kiinnostunut kuulemaan, missä tuunailet noita sun juttuja. Onko sulla joku nurkka vuorattuna sanomalehdillä vai mikä on salaisuutesi? Tykkään muuten blogissasi myös tuosta monipuolisuudesta. Jatka samaa rataa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla mielipiteesi! Ja kiva että olet pysynyt lukijana jo pitempään. :)

      Taidanpa tässä joku päivä tehdä ihan oman postauksen siitä, missä pienen vuokrakodin asukki tuunailee juttujaan. Vaatii nimittäin vähän järjestelyä ja kekseliäisyyttä ;) Kiitos vinkistä!

      Olen itsekin miettinyt paljon tuota kuvien ja tekstien suhdetta. Joissakin blogeissa on todella paljon lähes samanlaisia kuvia, siis yhdessä postauksessa. Kuvakulmaa ehkä muutettu 10 astetta kerrallaan ja niitä kuvia on sitten 10-20. Näitä blogeja/postauksia en minäkään jaksa kovin tarkkaan tutkailla. Jos kuvat ovat selkeästi erilaisia niin sitten on enemmän mielenkiintoa katsella niitä. Välillä on kiva kun on enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä, mutta vain siinä tapauksessa että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Toisinaan taas on kiva lukea mielenkiintoisia tarinoita joiden liitteenä on vain pari kuvaa. Eli molempi parempi.

      Poista
  4. Monipuolinen! Siitä tykkään myös tässä blogissa. Aihealueet laidasta laitaan ja sopivasti myös omia ajatuksia mukana. Tiedän kokemuksesta kuinka tuntuu, että aina kuvaa samoja nurkkia. Anna mennä vaan, sulla on kaunis koti ja niitä kuvia on ilo katsella! Sen syvällisempää analyysiä en osaa tässä nyt antaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Hyvä jos jaksatte katsella näitä samoja neliöitäni. Niitä kun on vain 55 niin tuntuu, että kierrän täällä kehää: olkkari, makkari. keittiö, olkkari, makkari, keittiö. ja vieläpä kaikissa huoneissa koko ajan sama järjestys huonekaluilla kun vaihtelunvaraa ei ole. :)

      Poista
  5. Vaikka en aina jätäkään kommenttia niin musta on kiva aina vierailla blogissasi. Itselläkin kun on vaan 58neliötä niin on kiva käydä kurkkimassa pienempiä asuntoja. Tilat sisustukseen ja huonekalujen muutoksille kun on melkoisen rajalliset. Itse kun teen käsitöitä on myös kiva lukea toisten tekemistä käsitöistä ja tuunailuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Minäkin tykkään seurata pienten kotien sisustusjuttuja enemmän kuin kartanoiden. Osaisitko mainostaa jotain blogeja missä sisustetaan pieniä (yksiö/kaksio) koteja? ja vieläpä jos sattuisi olemaan vuokrakoteja niin ne kiinnostaisi kaikkein eniten (rajalliset remonttimahdollisuudet). :) Kiva kun olet siellä ja käyt välillä täällä kurkkimassa. :)

      Poista
    2. Siinäpä se ongelma piileekiin. Tuntuu että niitä kartanoita kyllä löytyy mutta pienet asunnot onkin sitten kiven alla blogien maailmassa.

      Poista
  6. Syksyistä tiistaita tänne! Aivan sattumalta satuin tupsahtamaan blogiisi ja vietinkin jouluisten postauksiesi parissa ensin "hetkisen" aikaa (jouluhullu kun olen) ja tuumailin, että ihanalta näyttää <3 Itse olen pitänyt sisustus blogia vasta tämän vuoden ja ihan koukussa kyllä olen :) Muista että vaikka sinusta pyörit samojen asioiden ympärillä ei välttämättä meistä se näytä siltä ;) Jokainen päivähän on erilainen ja sinulla on kuiteskin paljon alueita mistä postailet!!! Minä ainakin aion tulla vierailemaan blogiisi useamminkin ja kutsun sinut omaani vastavierailulle :) Parhain terveisin, sydämellä tehtyä, katja P.S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Kiva kun löysit blogini täältä tuhansien joukosta. :) Tuo on kyllä totta, ehkä aiheet kyllästyttää vain minua, kun näissä samoissa nurkissa ja samoissa elämän kuvioissa pyörin päivästä toiseen. Toivottavasti pysyt matkassani pitkään! :)

      Poista
  7. Niin se P.S .. :D Eli minulla on juurikin se "pieni" vuokrakoti.. 88 neliötä viidelle ihmiselle ja koiralle ja kissalle... Hyvin mahdutaan ja tuunaamisessa käytetään luovuutta ;)

    VastaaPoista
  8. Blogisi on ihana ja piristävä juuri aiheiden monipuolisuuden vuoksi! Aihealueesi ovat lähellä omiakin kiinnostuksenkohteitani ja blogisi on yksi niistä, joiden jokaisen postauksen luen. :) Itse pidän kuvista ja niitä saa olla paljon! Toki tykkään myös lukea tekstiä eli molempia sopivassa suhteessa on varmaan toiveeni. :) Jatka samaan malliin, olen fani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, mun fani! :D Kiva että jaksat hengailla mukana. Lupaan jatkaa samaan malliin, kun lukijat tuntuvat olevan tyytyväisiä nykyiseen tyyliin. :)

      Poista
  9. Älä lopeta <3 Liityin juuri blogisi lukijakuntaan kesällä ja voin samaistua elämääsi. Kirjoita pienistä päivän tapahtumista, aina ei toki voi pienehkön asunnon sisustamisesta kirjoittaa. Oli se päivän hassu tapahtuma tai mitä vaan niin kirjoita ihmeessä. Terveisin Anu Tampereelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! En minä todellakaan voi lopettaa, kun mulla on noin paljon ihania luijoita! :) Jatkan siis entiseen monipuoliseen malliin!

      Poista
  10. Hei AnuElina! :)

    Ensin pahoitteluni, etten aiemmin ole jättänyt elonmerkkiä blogiisi, vaikka jo muutaman viikon olen ahminut kuviasi ja tekstejäsi aina alkuun saakka..! ♥

    Pidän blogistasi juuri sellaisena kuin se on, enkä koe, että se sisustuksen osalta yhtään kiertää ympyrää, päinvastoin! On todella, todella inspiroivaa nähdä miten sisustat pienillä jutuilla ja miten tunnelma muuttuu, se on mulle se juttu! Itse olen myös kolmenkympin puolessavälissä oleva sinkku joka sisustelee vuokrakaksiotaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Samat nurkat, sama (pohjapiirrustuksen myötä pakollinen) huonejärjestys, mutta ne pienet jutut. Minuakin kiinnostaa saman kaksion neliöt eri valossa, eri sisusustunnelmissa ihan arjen päivinä ja hetkinä tuhat miljoonaa kertaa enemmän kuin minkään ison kartanon! :)

    Ja kaikki muut jutut joita kerrot ja kuvaat elämästäsi ovat viime aikoina olleet minulle se henkireikä ja pako arjesta, joten toivon todella, että jatkat bloggaamista! ♥

    Tsemppiä ja hyvää syksyä - ja kiitos! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pojat, kiitos ihanasta kommentista! Minä lupaan ja vannon, että jatkan vanhaan malliin ja pidän monipuolisen linjani! Kiva jos saat iloa päivään, inspiraatioita ja ideoita blogistani. Olen otettu! :)

      Poista