tiistai 10. syyskuuta 2013

Pieni pala paratiisia, osa 1


Ihanan lämpimät ja aurinkoist terveiset Kreikasta!

Ei tarvitse matkustaa lentäen neljää tuntia kauemmin, että pääsee pieneen paratiisiin. Tältä minusta tuntui, kun saavuin reilu viikko sitten Rodoksen Ixiaan hotelli Sunprime Miramareen. Voi sitä ihastuksen, hämmästyksen ja ilon määrää, kun näin tämän pienen paratiisin keskellä niinkin tuttua ja tavallista Rodoksen saarta. Tolkuttoman kaunis ja suuri hotellialue aivan rannalla. Hotelli koostuu pienistä valkoisista ja vaaleanharmaista rakennuksista, jotka levittäytyivät yli kilometrin pituiselle rantakaistaleelle. Pienet polut mutkittelevat talojen välissä, aivan kuin olisi pienessä kreikkalaiskylässä. Kaikki oli niin kaunista, tyylikästä, vaaleaa, puhdasta, vasta äskettäin remontoitua. Ihania yksityiskohtia taloissa ja sisustuksessa, kaunis ja hoidettu puutarha, upea laguuni ja ihana allasalue. Todella rauhallista, jopa hiljaista, vaikka hotelli vaikutti olevan täyteen buukattu. Vain aikuisia, nuorempia ja iäkkäämpiä pariskuntia, jokunen kaveriporukka ja minä ilmeisesti ainoana soolomatkailijana. Ei lapsia (ikäraja 16v)! Täydellinen paikka totaalirentoutumiseen! Ja siitähän minä otin kaiken ilon irti! 

Kuvia on PALJON, tervetuloa pikavisiitille tähän pikku paratiisiin!


Tämä oli yksi lempipaikoistani hotellilla




Ravintola/baarialue (rakennus jää oikealle) laguunin ympäröimänä

Ravintolassa oli kiva nauttia hyvästä ruuasta (minulla all inclusive) ja katsella auringonlaskua






Resparakennus torneineen (oik) ja ravintolarakennus (vas)




Näin täällä asutaan! Ihastuttavat valkoiset talot, välissä kiemurtelevat pikkukujat.








Uima-allasalue oli silmiähivelevän kaunis








Täällä minä asuin. Junior suite. Parveke puutarhaan päin, merikin vähän pilkisti talojen välistä.

Modernisti, pelkistetysti ja vaalein/harmain sävyin sisustettu. Yksinkertaisen kaunista ja viihtyisää.








Hyvinvarustettu kuntosali, uudet Technogymin laitteet. Tällä tuli treenattua useita kertoja. Lisäksi kävin jumpassa ja vesiaerobicissa lähes joka päivä. 






Puutarha oli tosi kaunis. Ihania kukkia, hedelmäpuita, oliivipuita jne.






Auringonlaskut olivat täydellisen kauniita, joka ilta! Koko viikon mittaisella lomallani en nähnyt ainuttakaan pilvenhattaraa. Uskomatonta!


Kaikki okei!






Ihana uima-allas auringonlaskun sävyttämänä




Tästä nyt tuli tämöinen hotelliesittely (en tee yhteistyötä Tjäreborgin kanssa) vähän väistämättä, koska vietin oikeastaan koko lomani täällä hotellilla. En kaivannut muuta tekemistä tai näkemistä. Olihan tämä kuitenkin jo kolmas reissuni Rodokselle, joten kaikki "pakolliset" nähtävyydet olen saarella jo nähnyt ja kokenut. Nyt keskityin siis vaan täydelliseen rentoutumiseen, aikatauluttomuuteen, hemmotteluun ja hyvän olon tavoitteluun. Nukkumista, syömistä, aurongonpalvontaa ja urheilua. Muuta ei tarvita.

Palasin kotiin maanantaina aamuyöllä. Mukavaa olla taas kotona ja palata arkikuvioihin (en nyt tarkoita töitä!). Kiva päästä kahlailemaan läpi teidän blogeja ja kuulostelemaan mitä olette saaneet aikaiseksi poissaollessani. Valitettavasti kommentointi taitaa jäädä aika minimiin, aika ei riitä, koska teitä ihania bloggareita on niin paljon ja olette mahdottoman ahkeria postailemaan!! Mutta parhaani teen, että pääsen taas kärrylle! Toivottavasti jaksatte/ehditte piipahtaa taas täällä minunkin blogissa, kaikenlaista kivaa sisustusjuttua ym. tulossa taas pitkin syksyä. :) :)


*AnuElina

Ps Jatkoa tähän postaukseen tulossa osan 2 merkeissä tuotapikaa. Poikkesin nimittäin hetkeksi mukavuusalueeltani ja kävin pyörähtämässä Rodoksen kaupungissa eräänä iltapäivänä...



11 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanan rentouttava loma siulla on ollut! I-ha-naa! <3

    VastaaPoista
  2. Voih, tahtoo kanssa. Aivan mahtavan näköistä, eli tuonne siis kannattaa mennä. Matka kuume iskee nyt aivan väkisin. Kyllä Kreikassa on kaunista ei voi muuta sanoa ja todellakin vain 4 tunnin lento ja tuollaiseen paratiisiin pääsee. Ihanan loman olet viettäny!!! :)

    VastaaPoista
  3. Oi, mikä paratiisi! Upeita kuvia ja loma ollut kaikesta päätellen täydellinen, eipä tuollaisessa ympäristössä muutakaan voi olla! Kaunista! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, olet palannut! I H A N A paratiisi <3 aurinkoa, rauhaa, merta, allasta ja kuntosalia..kaikkea mitä tarvitsee lomalta!

    VastaaPoista
  5. OMG ! ihan epätodellisen ihanaa !!!

    VastaaPoista
  6. Aah, ihania lomakuvia!! ♥ Nyt on varmasti mieli virkeänä :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kommenteista ihanaiset blogisiskoni! Ihana loma todentotta! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille kommenteista ihanaiset blogisiskoni! Ihana loma todentotta! :)

    VastaaPoista
  9. Yksinkertaista ja tyylikästä. En minäkään lähtisi tuolta minnekään!

    VastaaPoista
  10. Ai että kun on ihanan näköistä!:D Ei ollut meillä v.2005 ihan noin hienoa hotellia Rodoksella. ;) Hyvää ruokaa oli sillä saarella, mutta olen samaa mieltä turistipaikkana pidän minäkin sitä. Ja valitettavan monta kertaa sai hävetä juoppoja suomalaisia siellä. Ja hienoa, että olet lähtenyt matkustamaan yksin!:) Sellainen rohkeus saisi lisääntyä kaikilla, jos ei ole mahdollista lähteä jonkun kanssa :)

    VastaaPoista