keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pieni pala paratiisia, osa 2


Eilen kerroin viettäneeni viikon pienessä paratiisissa. Yhden pienen loikkauksen tein, poistuin hetkeksi mukavuusalueeltani eli ihanalta rauhalliselta hotelliltani. Paratiisista ei ole enää kyse, vaan Rodoksen kaupungista. Perinteinen turistirysä. Niin kulunut, niin nähty. Liikaa turisteja, tietyn kansalaisuuden (jätän sanomatta etten pahoita kenenkään mieltä) edustajia. Liikaa kaupustelijoita, liikaa turistikrääsää. Pari tuntia kiertelin ja katselin tuttuja maisemia. Ne pakolliset: Mandrakin satama ja Vanha kaupunki. Poikkesin pariin vaateliikkeeseenkin, mutta totesin, että turha mitään on kotiin kantaa, kun samoja tuotteita saa kotoakin eikä tarvitse miettiä matkalaukun painoa. Niinpä paistattelin auringossa, nautin virkistävän tuorepuristetun appelsiinimehun, lipsuttelin huonoilla sandaaleilla mukulakivikaduilla, hämmästelin turistien paljoutta. Ja totesin, että nämä ns. turistirysät eivät ole minua varten. Jos ne joskus vähän olivat (olivatko??), niin eivät ole enää. Ja nyt puhun juuri näistä rantalomakohteista. Toista ovat ne toisenlaiset turistirysät kuten Pariisi, Rooma ja Barcelona. 

Tervetuloa siis pikaiselle visiitille Rodoksen kaupunkiin. Olkaapa hyvät!




































Siinäpä se oli, rentouttava onnistunut syyslomani (joka oli siis kesäloma osa 2)! Nyt aletaan sitten suunnittelemaan seuraavaa lomaa, joka odottelee ensi vuoden alussa. Reissukaverin paikka vapaana. Kiinnostuneita??

Aurinkoista syyskuista keskiviikkoa!

*AnuElina



6 kommenttia:

  1. Oi mikä ihana lomapaikka!
    Oli jotenkin edellinen postauksesi jäänyt huomaamatta.

    VastaaPoista
  2. Näyttää ihanalta. Tässä kyllä aikaa ihan lomakuumetta pukkaamaan.

    VastaaPoista
  3. mie säästelen tässä rahaa, mutta oon laskeskellu etä pääsen reissuun vasta 2014-15...ellei satu lottovoitto osumaan kohdalle ;)
    mihin päin oot lähdössä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakohde on vielä epäselvä, riippuu siitä lähdenkö yksin vai saanko seuraa. Kauas joka tapauksessa, lämpimään ja aurinkoon! :)

      Poista