keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Raikastus ja kevennys







Taas kerran kurkistus olohuoneeseen. Tällä kertaa pääosassa ikkuna. Kesän ja lisääntyneen valon vuoksi halusin maksimoida sisään tulevan valon määrän. Niinpä harmaa laskosverho (täällä ja täällä) sai väistyä kesän tieltä varastoon ja tilalle ripustin vanhan, jo kirppikselle menossa olleen, bambukaihtimen ikkunaan. Näkösuojaahan se ei anna juurikaan, mutta sopii kesäiseen tyyliin kivasti. Ja väri on aika passeli, kun huoneesta löytyy muitakin vaaleita punosjuttuja (rahi, kori, tabletti...). 
Myös sivuverhot kevenivät. Jätin verhon vain toiselle puolelle ja sekin puolet kevyempänä versiona kuin aiemmin (ennen kaksi valkoista limittäin, päällimmäisessä hento kuvio). Kylläpä olohuoneen ilme keveni ja raikastui!





Mitäs tuumaatte, jos suihkautan tuon ruskean punotun arkun valkoiseksi? Tuo tummanruskea väri ei vaan OLLENKAAN enää istu musta-valko-harmaaseen sisustukseen. Maalit on jo ostettu, toteutusta se vielä odottelee. Arkku on jo ollut lähtöuhan alla, mutta tarvitsen sitä, koska se kätkee sisäänsä kaikki ompelukankaat eikä niille ole oikein muuta tilaa kodissani.

Pää on nyt yövuorosta ja lyhyistä unista ihan pöpperössä, joten taidan lähteä tuulettamaan sitä juoksulenkille ennenkuin suuntaan kaupungille. Raitis ilma tekee TOIVOTTAVASTI ihmeitä nuutuneelle olemukselle!

Mukavaa helatorstain aattoa!



14 kommenttia:

  1. Todella kaunista ja valoisaa.
    Minullakin on jossakin vielä tuollaiset banbuverhot...luulisin, että on tallessa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostalgiset bambuverhot...eiku ikkunaan vaan roikkumaan!

      Poista
  2. Ihanan valoisaa! Mitäs jos tuo rottinkiarkku olisikin harmaa?

    VastaaPoista
  3. sopii bambuverho hyvin tyyliin ja on kesäinen :)
    valkonen ois hyvä väri arkulle ja joku koristus kylkeen, ettei oo liian pliisu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, jonkun kivan tekstin voisi arkun kylkeen rustailla maalauksen jälkeen.

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia kauniista kodista! :-) Ja tuo vaaleus on kyllä kaunista :-)

    Mukavaa päivää! :-)

    P.S. Blogissani olisi sinulle jotain mukavaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos-kiitos! Käynpä kurkkaamassa mitä olet pääni menoksi keksinyt...heh. :)

      Poista
  5. Onpa valoisaa ja kaunista! Minäkin kannatan ruskean vaalentamista ja koristelua tekstillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Nyt pitää ryhtyä tumasta toimeen kun olette kerta samaa mieltä kanssani. :)

      Poista
  6. Mukava uusi blogilöytö, lukijaksi jäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne. LÄmpimästi tervetuloa!

      Poista