Elämäni pisin matka - No, miten meni?

Ette usko miten paljon mua jännitti tammikuun alussa, kun seitsemän viikon matka Kaakkois-Aasiaan oli vasta edessä. Maalailin kaikki pirut seinille. Toivoin parasta, pelkäsin pahinta. Mielessä kävi etten selviä matkasta. Kirjoitin jopa veljelleni sähköpostiviestin, missä kerroin kuinka pitää toimia, jos palaan kotiin sinkkiarkussa. Kunnolliset iloiset hautajaiset pitää ainakin järjestää ja kutsua kaikki kaverit. Ei mitään nyyhkybileitä perhepiirissä. Joo, kuulostaa todella hullulta ja kyllä tälle naurettiin jo silloin, nyt varsinkin. Vaikka olenkin aika kokenut reissaaja niin jostain syystä tämä hieman pidempi matka sai mielikuvituksen laukkaamaan harhateille. Ihan suotta.

Olen reissannut ennenkin yksin ja omatoimisesti, mutta vain 2-3 viikon reissuja. Tämä seitsemän viikon rupeama jostain syystä jännitti ihan mielettömästi. Vaatihan se toki aivan erilaista valmistautumista ja järjestelyä. Piti miettiä ihan eri tavalla budjettia, reittiä, majoituksia, paikasta toiseen siirtymisiä. Kotiin piti järjestää joku, joka kastelee kukat, poimii luukusta pudonneet postit ja tarkastaa, että kotona on kaikki kunnossa (huom. matkan aikana asunnossa ramppasi jos jonkinlaista huoltomiestä). Pidempi matka vaati myös erilaista järjenkäyttöä pakkaamisen suhteen. Tässä projektissa sekä onnistuin (kenkävalinnat osui nappiin) että epäonnistuin (liikaa vaatteita). Ja olihan se myös aika jännittävää lähteä ensimmäistä kertaa rinkka selässä matkaan.

No, mutta miten se reissu sitten meni?

Matkat

Olin aivan varma, että jossain kohtaa reissua missaan lennon, myöhästyn lautasta tai hukkaan rinkan. Yhdeksästä lennosta kaikki oli aikataulussa (30-60 min myöhästymisiä ei lasketa Aasiassa) ja ihme kyllä, rinkkakin ehti aina samalle lennolle kanssani. Thaimaan puolella lauttamatkojen varaaminen ja paikallisten organisointitaidot vaikuttivat välillä hieman epämääräisiltä, mutta homma toimi aina. Harakanvarpailla kirjoitettu lippu käteen ja tarra rintaan, sitten menoksi! Vaikka homma näyttää välillä hieman kaoottiselta, paikallisiin tyyppeihin kannattaa vain luottaa eikä hermoilu auta yhtään. Joka kerta pääsin "ovelta ovelle", ehkä vähän myöhässä, mutta mitäpä tuosta. 

Majoitus

Varasin ennen lähtöä ennakkoon lähes kaikki (kahta yötä lukuunottamatta) majoitukseni Kambodzassa ja Vietnamissa. Reittini oli aikataulutettu lentojen suhteen, joten majoitukset oli helppo varata. Käytin ihan tuhottomasti aikaa hotelliarvioiden lukemiseen; vertailin ja pähkäilin. Se kannatti, sillä kaikki hotellit olivat sitä mitä luvattiin, osa jopa ylitti odotukseni. Thaimaan puolelle varasin vain kaksi ensimmäistä yötä, loput paikanpäällä muutama päivä etukäteen. Myöskään Thaimaan hotellit eivät tuottaneet pettymystä. Sanoisin, että aika hyvä tuuri kävi ettei mm. ludeongelmaa ollut yhdessäkään hotellissa. Enkä muuten nähnyt ainuttakaan torakkaa! Pari pikkuliskoa viihdytti mua Kambodzassa eräänä iltana, mutta muuten sain majoittua ilman pikkuruisia kämppiksiä.

Budjetti

Olin asettanut itselleni budjetin lähinnä majoituksia ajatellen, yön keskihinnaksi asetin 30e. En ole tiukan budjetin matkaaja, vaikka niin voisi "reppureissaajasta" ajatella. Haluan oman huoneen, jossa on oma suihku ja wc. Lisäksi halusin, että aamupala kuuluu hintaa (ei kuulunut parissa hotellissa) ja halusin, että hotellista löytyy uima-allas (suurimmassa osassa olikin). Toki nämä vaatimukset nostaavat hintaa. Vietnamissa ja Kambodzassa majoituin yksin, Thaimaassa majoituin suurimman osan öistä 1-2 kaverin kanssa. Kuinka kävi budjetin? 

Hotelliyön keskihinnaksi tuli 30,12e. Eli budjetissa pysyttiin! Jos olisin majoittunut yksin myös Thaimaan saarilla, budjetti olisi paukkunut yli reilusti. Pikku saarilla on huomattavasti kalliimpaa, maksoimme mm. kolmen hengen huoneesta Koh Ngailla 124e/yö! Onneksi oli kämppikset! Muilta osin budjettia ei siis ollut, mutta pyrin kuitenkin aina syömään edullisissa paikoissa (en kuitenkaan katukeittiöissä), matkustin lautoilla/busseilla/kimppatakseilla enkä juurikaan shoppaillut.

Turvallisuus ja terveys

Voiko käydä niin hyvä tuuri, että näinkin pitkällä matkalla ei satu mitään ikävää? Kyllä voi, uskomatonta kyllä! Olin lukenut kauhutarinoita ja kuullut varoitteluja mm. mopolla liikkuvista käsilaukkuvarkaista, jotka ajavat vierestäsi ja kähveltävät laukkusi (Kambodzassa ja Vietnamissa). Pidin laukkuni niin tiukasti kainalossa ettei sitä kukaan himoinnut. En kokenut, että esim. kamera kädessä/kaulassa olisi houkutellut epämääräistä väkeä ympärilleni. Rahoja käsittelin mahdollisimman huomaamattomasti enkä kantanut mukanani suuria summia. Passi, pankkikortit ja extra-käteinen olivat turvassa hotellin tallelokerossa (no, turvassa ja turvassa, kai niistäkin hotellin väki voi kähveltää...). Kaoottisesta liikenteestä huolimatta selvisin ilman naarmuja. En onnistunut telomaan itseäni myöskään pyöräretkillä enkä rantakivikoissa. 

Vatsa ilmoitti muuttuneesta bakteerikannasta viikoilla 2-4, mutta pienet vatsanväänteet pari kertaa päivässä eivät millään tavalla vaikuttaneet lomailuun. Pidin huolta käsihygieniasta (aina kun muistin...) ja pyrin välttämään ruokia (majoneesi, maitotuotteet, salaatit), joista todennäköisimmin saa väänteitä. Matkan puolivälissä sain pienen flunssan, joka onneksi meni ohi muutamassa päivässä, kiitos Thaimaan kostean ilmaston. Flunssakaan ei vaikuttanut lomailuun mitenkään, ruoka maistui ja rantaelämää jaksoi viettää oikein hyvin. Ruoka maistui niinkin hyvin, että sain salakuljetettua Suomeen kolme kiloa hyllyvää kamaa vyötärölläni. Hups!

Yleistä

Etukäteen en osannut ollenkaan sanoa olisiko seitsemän viikkoa liian pitkä, liian lyhyt vai sopiva aika. Nyt osaan. Se oli aika sopiva, pari extra viikkoa olisi kyllä vielä mennyt hyvin. Aika meni uskomattoman nopeasti, mutta silti tuntuu, että olin reissussa tosi kauan. Näin ja koin aivan valtavasti, en ehkä vielä ymmärrä, miten paljon!

Ensimmäistä kertaa oli myös ihan kiva palata kotiin. Syy tähän on se, että ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että matka ei loppunut kesken. Ja toinen merkittävä syy oli se ettei minun tavinnut palata töihin. Toki paluu talven keskelle vähän ahdisti (ja ahdistaa edelleen), mutta kyllä tämän kestää hampaat irvessä. Onneksi kevät jo kolkuttelee.

Neitsytmatkani rinkka selässä ei ollut hullumpi. Pitkällä matkalla oppi rinkan pakkaamisen salat, koska sitä tuli tehtyä 14 kertaa. Huh. Mutta se on varmaa, että seuraavalla rinkkareissulla pakkaan järkevämmin. Nyt kannoin mukanani ihan turhaa tavaraa ja aivan liikaa vaatteita. No, siperia opettaa, vai miten se meni?! Ehkä kirjoittelen tänne joskus pakkaamisestakin...

Summa summarum: Reissu oli ihana, onnistunut ja monipuolinen! 

Johan tästä taas tuli romaanin mittainen! Ehkä jaksoit lukea, ehkä et. Lue edes tuo edellinen lause niin tiedät miten meni! 

*Anu

Ps. Täällä jo intoillaan seuraavasta reissusta, vielä kuusi viikkoa ja sitten taas mennään! Matkakohteen kerroinkin jo, muistatko? Jos se on päässyt unohtumaan niin käypä lukemassa täältä.

Ensikertalaisena Kambodzassa

Kambodzan reissuni alkaa olla nyt taputeltu. Puolitoista viikkoa on vierähtänyt valtavan nopeasti. Ensimmäiset kuusi päivää ihmettelin temppeleitä Siem Reapissa ja nyt kuluneet neljä päivää olen tallannut Phnom Penhin katuja. Tänään lennän Vietnamiin Ho Chi Minh Cityyn, taas ovat uudet seikkailut uudessa maassa edessä. Mutta viihdytäänpä vielä hetki Kambozdassa ennen lentoasemalle lähtöä.

Tämä oli ensimmäinen kertani Kambodzassa. Kulttuuri ei yllättänyt juuri mitenkään, sillä olenhan kolunnut naapurimaata Thaimaata useaan kertaan eikä tämä nyt niin paljon poikkea naapuristaan. Köyhempää ja rupuisempaa täällä kyllä on, maa on vasta hiljalleen kehittymässä. Rento ja aito kotikutoisuus saa näkyä, se on aitoa Aasiaa. Ihmiset ovat valtavan ystävällisiä. Välillä olen tuntenut oloni jopa hieman kiusalliseksi, kun tuntuu, että minua kohdellaan kuin kuninkaallista. Kumarrellaan ja niiaillaan, noustaan ylös kun tulen esim. hotellin respaan. En vaan ole tottunut sellaiseen. Ystävällisyys tosin ei koske virkamiehiä (esim. lentoasemalla). Heiltä ei hymy irtoa millään, saati tervehdys, kiitos tai muu ystävällinen ele. No, suodaan se heille, he toimittavat tärkeää virkaansa, ei siinä sovi heittäytyä kaveriksi.

Ruoka täällä on ollut todella maistuvaa ja melko edullistakin. Olen suosinut ravintoloita katukeittiöiden sijaan, vaikka tiedän että juuri niistä katukeittiöistä saisi parhaat ruuat. Ruoka-annokset saa ravintolasta 4-6 taalalla, juomat ovat suhteessa kalliimpia (limut 1,50-2 USD). Olutta saa halvemmalla happy hour- aikan, jopa alle taalan tuoppi. Torimyyjät taitavat kusettaa tietämätöntä turistia, sillä olen todella yllättynyt hedelmien hinnoista. Pyytävät mokomat 2-4 USD per kilo ihan tavallisista paikallisista hedelmistä. Luulenpa vaan, että paikalliset eivät tuollaisia hintoja maksa. Torit ovat muuten yksiä suosikkipaikkojani reissatessani maailmalla. Rakastan värien kirjoa hedelmä- ja vihannesosastoilla, kukkamyyjien kojuista puhumattakaan. Torilla näkee ihmisten arkielämää aidoimmillaan.

Täällä Phnom Penhissä kävin tutustumassa maan surulliseen historiaan vankilamuseossa ja kuoleman kentillä (lue edellinen postaus). Tuon historiapläjäyksen lisäksi olen lähinnä vain hengaillut kaupungilla. Pyörinyt erilaisilla toreilla ja temppeleiden pihoilla, ihmetellyt joenrannassa ja istunut kuppiloissa. Ja tulipa käytyä myös kokkauskurssilla! Olen bongannut pikkulapsia kännyköiden kimpussa (lapset on samanlaisia kaikkialla!) ja temppelikoiria päiväunilla. Olen hihitellyt kadunvarsikampaamoille (bongaatko kuvaajan kuvasta?) ja melkein hermostunut liian innokaisiin tuktuk-kyydin tarjoajiin. Olen ihaillut lootuksia ja paikallisten omistautumista uskonnolleen. Olen taatusti ollut outo näky kaduilla, koska ei siellä juuri kukaan kävele. Kaikki huristelevat autoilla, mopoilla ja tuktukeilla. No, onhan tuo liikenne aikamoinen jalankulkijalle, moottoriajoneuvoilla on AINA etuajo-oikeus. Eikä täällä oikeastaan ole minkäänlaisia jalkakäytäviä. Mutta olenpa ainakin saanut liikuntaa ja hikoillut litrakaupalla!

Neljä vuorokautta tässä kaupungissa oli ehkä hieman liikaa. Kaksi kokonaista päivää olisi riittänyt vallan mainiosti. Mutta eipä minulla mikään kiire tässä matkustaessa ole, olen luppoaikana nauttinut rennosta olosta hotellin altaalla ja kahviloissa. Lomalla ei ole kiire eikä päivien aina tarvitse olla niin ohjelmoituja.

Kuullan taas, seuraavat terveiseni tulevatkin sitten HCMC:n pakokaasunkatkuisilta kujilta!

|| My ten days stay in Cambodia is almost over. Lots of temples, friendly people, horrific traffic and lovely food. Next stop will be HCMC Vietnam! See you there!||

*Anu

Phnom Penh: Vankilamuseo S-21 ja Killing Fields

Matkailu on useimmiten mukavaa, kevyttä ja huoletonta. Mukavia asioita, upeita nähtävyyksiä ja kauniita maisemia. Monessa paikassa voi halutessaan ummistaa silmänsä ikävämmiltä asioilta: köyhyydeltä, lialta, rikollisuudelta, ihmiskaupalta. Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi myöskään maan historiaa, sitä mitä paikalliset ihmiset ovat kokeneet ennen kuin suuret turistivirrat ovat saapuneet maahan. Täällä Kambodzan Phnom Penhissä halusin oppia tuntemaan enemmän maan historiaa, vieläpä melko lähihistoriaa. Olin vain kuullut jotain maan kauheuksista, mutta tieto puuttui.

Phnom Penhissä on kaksi merkittävää, mielenkiintoista ja karmaisevaa paikkaa, jotka kertovat maan brutaalista lähihistoriasta. 70-luvun lopulla maata hallitsi Pol Pot ja Punaiset khmerit, jotka yrittivät luoda maahan utopistisen agraariyhteiskunnan tuhoamalla keskiluokkaa. Ihmiset vangittin ja heitä kidutettiin Tuol Slengin (S-21) vankilassa. Sieltä heidät vietiin teloitettavaksi Choeung Ekiin, Kuoleman kentille (Killing Fields). Noin 20 000 ihmistä menetti henkensä äärimmäisen raa'alla tavalla näissä paikoissa (koko maassa määrä on moninkertainen). Suurimpana uhkana punaiset khmerit pitivät koulutettuja ihmisiä: opettajia, diplomaatteja, lääkäeitä, lakimiehiä, kielitaitoisia, ulkomaalaisia. Myös vastarintaa tekevät sotilaat tapettiin, samoin suuri joukko naisia ja lapsia.

Tuol Selengin vankila oli ennen lukio. Siitä tehtiin vankila vuonna 1975. Vuoteen 1979 mennessä vankilassa ehti olla noin 17 000 vankia. Se olikin maan suurin vankila tuohon aikaan. Siellä heitä kuulusteltiin ja kidutettiin. Kidutuskeinot olivat todella brutaaleja: katkottiin sormia, leikattiin naisilta nännit, upotettiin likaiseen veteen pää alaspäin, hakattiin... Osa kuoli jo vankilassa saamiinsa vammoihin, nälkään ja sairauksiin. Ne ketkä säilyivät hengissä kidutuksesta, kuljetettiin noin 15 kilometrin päähän Choeung Ekiin, Kuoleman kentille, missä heidät teloitettiin heti. Teloittamiseen käytettiin pääasiassa muita keinoja kuin ampumista, silä panokset olivat kalliita. Teloitusvälineeksi kävivät niin kepit, kuokat, hakut, metalliputket kuin veitset.

Vauvat ja pikkulapset surmattiin pitämällä jaloista kiinni ja hakkamalla puuta vasten (kuva alla). Sitten ruumiit heitettiin joukkohautaan lasten äitien joukkoon. Perustelu lasten tappamiselle oli se, että ei haluttu jättää jälkeen ketään, kuka voisi tulla kostamaan. "Rikkaruohot on vedettävä maasta juurineen".

Kuoleman kentälle on rakennettu valkoinen stupa, joka toimii muistomerkkinä. Stupan sisällä on 17 kerroksinen hylly, joka pitää sisällään tuhansia pääkalloja ja muita ihmisluita.

Choeung Ekissä harras, kauhunsekainen tunnelma ja hiljaisuus oli melkein käsin kosketeltavaa. Turistit liikkuivat hitaasti ja hiljaisina  rastilta toiselle. Ei puhetta, ei naurua. Kasvot vakavina. Audiolaitteista pystyi kuuntelemaan koko riipaisevan tarinan, se vei mukanaan. Välillä piti istahtaa ja hengähtää.

Tuol Slengin vankilasta selvisi hengissä tietojen mukaan 7-12 ihmistä (tiedot vaihtelevat). Heidän joukkoon kuuluvat Chum Mey ja Bou Meng. Nämä vanhat herrat olivat tavattavissa vankilamuseossa. Herra Mey esitteli kirjaa, joka kertoo hänen selviytymistarinansa.

Jos ikinä vierailet Phnom Penhissä, käy ihmeessä näissä kahdessa paikassa. Ne ovat ehdottomasti tämän kaupungin mielenkiintoisimmat ja mieleenpainuvimmat retkikohteet. S-21 sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa (esim. Independence Monumentilta kävelymatka). Choeug Ek on 15 kilometrin päässä kaupungista, sinne matka taittuu näppärästi esim. tuktukilla. Hinta on neuvoteltavissa, vaihtelee 10-20USD välillä, itse maksoin 13 USD. Molempiin kohteisiin pääsylippu maksaa 6 USD (1/2017) ja siihen sisältyy audiolaite, jolla saat kuunneltua mahtavan infomäärän paikoista ja historiasta. Käynteihin kannattaa varata 1-2h (+matkat).

Seuraavaksi lupaan kertoa jotain positiivisempaa!

|| In Phnom Penh you must visit two of the most interesting and also horrifying places: Tuol Sleng Genocide Museum and Choeung Ek, The Killng Fields. ||


*Anu

Ihmeellinen Angkorin rauniokaupunki

Nyt se on nähty, yksi maailman suurista ihmeistä, Angkorin valtava temppeliraunioalue Kambodzan Siem Reapissa. Tämän perässä varmasti suurin osa ihmisistä matkustaa Kambodzaan, sillä raunioita käy ihmettelemässä yli miljoona matkalaista vuodessa. Angkor on yksi Kaakkois-Aasian tärkeimmistä arkeologisista kohteista, se on rakennettu 800-1400 luvuilla, (pääosin 1000-1200-luvuilla). Pinta-alaa osin metsittyneellä alueella on 400 neliökilometriä, tälle valtavalle alueelle mahtuu lukuisia temppeleitä. Turistit suuntaavat tiensä niille kaikkein suurimmille ja upeimmille temppeleille.

Temppeleille mennäkseen täytyy hankkia pääsylippu. Niitä on tarjolla kolme erilaista: 1, 3 ja 7 päivän liput. Päivälippu maksaa 20USD, kolmen päivän lippu maksaa 40USD ja se tulee käytää viikon sisällä. Viikon voimassa oleva lippu maksaa 60USD ja se on käytettävä kuukauden sisällä ensimmäisestä leimaamisesta (rei'ittämisestä). Temppelialue sijaitsee n. 15-20 minuutin tuktuk-matkan päässä Siem Reapin keskustasta (täällä puhutaan ajasta, ei kilometreistä). Reippaimmat polkevat temppeleille pyörällä ja kiertelevät alueen itsekseen, mutta helpommalla pääsee, kun ottaa kyydin. Privaatti tuktuk kuskeineen maksaa 15-20 USD, riippuen minkä reitin valitsee. Kuski sitten kierrättää siellä missä mieli halajaa. Alueelle tehdään myös ryhmäretkiä.

Otin kolmen päivän lipun, vaikka tiesin jo etukäteen, että se voi olla vähän liikaa. Ensimmäisenä päivänä kävimme ns. pienen kierroksen (6,5h). Kierroksen varrelta löytyivät Angkor Thom (alue), jonka sisällä olivat kasvorakennelmistaan tunnettu Bayon-temppeli ja sen vieressä Baphuon -temppeli. Bayon oli upea, mutta turisteja oli aivan liikaa (pääasiassa aasialaisia). Täältä suuntasimme Ta Prohm-temppelille, josta tuli suosikkini. Temppelin rauniot ovat metsän suojassa, siellä oli hieman miellyttävämpi kulkea. Näillä raunioilla on muuten kuvattu pätkiä leffaan Lara Croft Tomb Raider.

Toisena päivänä otin iisimmin. Jätin temppelivierailun iltapäivään, jotta näkisin auringonlaskun. Kohteeksi valikoitui se kaikista suurin ja mahtavin Angkor Wat. Tämä alueen päätemppeli (joka on muuten maailman suurin uskonnollinen rakennus) on ehdottomasti upeampi ulkoapäin ja sitähän kaikki tulevat ihastelemaan. Aurongonlasku sinänsä ei ollut kummoinen, mutta näyttihän se valtava rakennus kauniilta kellertävässä ilta-auringossa.

Kolmas temppelipäivä alkoi aamuvarhaisella. Tuktuk-kuski tuli noutamaan minut hotellilta klo 4.45, jotta ehtisin varmasti Angkor Watille ennen auringonnousua ja varmistaisin itselleni vielä hyvän kuvauspaikan. Ajelimme temppelille aamuyön pimeydessä, vain täysikuu valaisi tietä. Tuhannet pyhiinvaeltajat valuivat hitaasti heräillen kohti tempelin lampea. Tunnin odotus palkittiin kun hieman kuuden jälkeen alkoi tapahtua. Kuu väistyi verkkaisesti nousevan auringon tieltä ja aamunkajo värjäsi taivaan sinipunertavaksi. Jos yritti unohtaa ne tuhannet muut kameroidensa kanssa siinä ympärillä, niin hetki oli jopa taianomainen. Kun uusi päivä oli saatu taas käyntiin, jatkoimme kuskini kanssa Preah Khan-temppelille (josta tykkäsin myös paljon). Tässä vaiheessa minusta alkoi tosin tuntua siltä, että temppelit on nyt nähty. Rauniot alkoivat näyttää liikaa toisiltan. Poikkesin vielä yhdellä pienellä temppelillä (Ta Som), jonka jälkeen olin aivan valmis palaamaan takaksin hotellille. Reitin varrella olisi ollut vielä kaksi aika komeaa suurta pytinkiä (East Mebon ja Pre Rup) , mutta minä luovutin. Minulle iski ns. temppeliähky (got templed-out).

Summa summarum: Angkor upeine temppeliraunioineen oli mahtava kokemus, sellainen joka täytyy kokea kerran elämässään. Jos on nähnyt lukuisat kimaltavat temppelit Thaimaassa, niin ei ole vielä nähnyt tarpeeksi. Tämä oli jotain erilaista. mahtipontista menneiden aikojen havinaa. Mikä olisi parasta? Se, että saisi vaeltaa raunioilla yksin. Istua ja ihmetellä, miettiä mitä ne menneiden aikojen ihmiset ovat tempeleillä touhunneet ja miten ylipäätään kaikki on rakennettu.

Nyt on aika siirtyä eteenpäin, uudet ja  hieman urbaanimmat seikkailut odottavat!

Mukavaa eloa sinne koti-Suomeen!

|| This is why I came to Siem Reap Cambodia: The magnificent Angkor temples. I got three day pass and saw some of the most popular temples: Angkor Wat, Bayon, Baphuon, Ta Prohm and Preah Khan. The sunrise at Angkor Wat was amazing and definitely worth waking up at 4.15 a.m. ||

*Anu

Ps. Olisin niin mielellään ladannut tänne kymmeniä kuvia temppeleistä, sillä niitä tuli otettua n. 600!