torstai 15. joulukuuta 2016

Pari ajatusta muutoksesta





Pari kuukautta sitten kerroin edessä olevasta suuresta elämänmuutoksestani. Silloin päätös irtisanoutumisesta oli vielä suhteellisen tuore, olinhan vasta viikkoa aiemmin hoitanut asian virallisen puolen pomon kanssa. Nyt olen saanut haudutella asiaa päässäni, lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja fiilistellyt. Päivittäin ja monta kertaa! Tämä muutos on saanut minussa aikaan tunteiden ja ajatusten vuoristoradan... mutta minähän rakastan vuoristoratoja!

Lähes joka päivä mieleeni hiipii epäusko ja hämmennys. Mitä ihmettä olen mennyt tekemään, olenko ihan pähkähullu? Luovun vakituisesta työpaikasta, ihanasta työyhteisöstä ja säännöllisestä palkasta. Ihan hullua. Eihän kukaan järkevä ihminen tee näin. Mutta samantien käännän ajatukseni toisin päin: Ihanaa, että työ ei enää sido minua, saan olla ainakin muutaman kuukauden ajan oman elmäni herra. Tulen taatusti toimeen vähemmälläkin, opettelen priorisoimaan. Saan kokea jotain, mitä en ole koskaan kokenut, saan nähdä uusia paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin. Saan vihdoin tehdä asioita joihin ei ole koskaan aikaisemmin ollut aikaa. Saan vihdoin levätä ja rentoutua eikä kalenteri sido minua (ainakaan ikävillä asioilla). Ristiriitaiset ajatukset kuuluvat näin isoon prosessiin. Onneksi olen reippaasti "plussan puolella" ja varma siitä, että päätös oli oikea.




Olen muuttunut. Ja tulen varmasti muttumaan tulevan vuoden aikana vielä lisää. Ajattelen monista asioista toisin kuin ennen. Arvostan elämässä eri asioita kuin aikaisemmin. Luotan itseeni ja luotan siihen, että elämä kantaa. Olen tämän syksyn aikana oppinut pitämään itsestäni enemmän ja arvostamaan sitä, mitä olen ja mitä minusta voi tulla. Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni, tiedän mikä on minulle hyväksi ja mikä minua vahingoittaa. Olen tunteillut, olen hihkunut ilosta ja itkenyt helpotuksesta.

Nautin tästä tilanteesta, kun en tiedä mitä tulevaisuus tuo. Toki olen miettinyt mitä haluaisin loppuelämälläni tehdä, mikä minusta tulee "isona", missä haluan asua ja mitä työtä tehdä. Mutta tällä hetkellä minulla ei ole oikeastaan mitään visiota eikä varsinkaan aikataulua. Se ei minua pelota, vaan se on suuri helpotus. Minun ei tarvitse tietää nyt. Uskon että asiat menevät juuri niinkuin niiden pitääkin mennä ja löydän itseni juuri sieltä missä minun pitääkin olla. En halua hätäillä, vaan pidän kaikki ovet avoimena ja annan elämän johdattaa. Kuulostaa varmasti ihan hullulta, jopa lapsellisen sinisilmäiseltä, mutta tunnen itseni todella vapaaksi, kun minulla ei ole mitään tarkkoja suunnitelmia. Paitsi muutama lentolippu...




En tiedä saitko nyt mitään tolkkua tästä, mutta minusta tuntuu hyvältä purkaa ajatuksia pääni sisältä. Luulen, että työkaverit ovat jo korviaan myöten täynnä mun elämänmuutosjuttuja, siksi nyt oli hyvä hetki "puklata" ne tänne blogiin teidän lukijoiden pureskeltavaksi ja ihmeteltäväksi. Samanlaista pohdintaa on varmasti luvassa vielä lisää tässä vuodenvaihteen molemmin puolin ja täytyyhän minun tulla kertomaan, minne ne lentoliput on ostettu. Ja arvatkaas mitä? TJ 8!


Kivaa torstaita sulle, pus!


*Anu


Ps. Jos ajatus muutoksesta kiinnostaa, niin suositelen lämpimästi lukemaan Rosita Juurisen blogia Matkaopas vapauteen ja/tai tilaamaan hänen kirjoittamansa e-kirjan Toimistosta travelleriksi. Löysin blogin (ja sitä kautta kirjan) vasta sen jälkeen, kun olin tehnyt oman päätökseni muutoksesta ja nuo Rositan tekstit ovat vain vahvistaneet sitä tunnetta, että olen oikealla tiellä.


18 kommenttia:

  1. Wau, todella upeita kuvia! Ja ah, miekin haluun jo matkaliput lämpimään ;). Outoa, me ei olla vielä hommattu talveksi matkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini! Kyllähän te vielä ehditte! Nappaatte jonkun edullisen äkkilähdön vaikka. ;)

      Poista
  2. Tätä postausta luki into suurena ja hymy huulilla. Ihana uusi vaihe elämässä tulossa ja tuota rohkeutta voi ihailla 🤗 tosi hyvä mieli puolestasi 🤗

    Olet todella upean päivän saanut ikuistettua 💞

    Kiitos tästä piristävästä postauksesta 💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mullakin on kyllä hymy huulilla huomattavasti useammin kuin ennen tätä päätöstä ja vatsanpohjassa kutittelee ihanasti!

      Poista
  3. Ihanaa pohdiskelua! :) Kyllä sitä kieltämättä itsekin haaveilee, että voisi olla riippumaton työaikatauluista ja -tekemisistä.. Luulen, että silloin olisi aika erilainen ihminen kuin nyt: stressittömämpi, leppoisampi ja jopa mukavampikin! :') Pitääpä tarkistaa, joko tuli lauantaille tehtyä lotto! :D Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Mä luulen että jonkinlaisesta irtiotosta haaveilee aika moni. Jokaisella on siihen mahdollisuus, toisilla se vaan vaatiin pitempää harkintaa, järjestelmällistä suunnittelua ja valmistautumista. Mä repäisin hyvin lyhyellä varoitusajalla, koska elämäntilanteeni sallii sellaiset tempaukset. :)

      Poista
  4. Ihana teksti! Tästä positiivisesta vireestä tuli oikein hyvälle mielelle :) Musta on aina ihanaa nähdä, kun ihmiset uskaltavat ottaa riskejä elämässään ja tehdä ratkaisuja "sydämestään", eikä pelkästään järjellä. Itse uskon siihen, että sydän vie aina sinne oikealle tielle, minne itse kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Kyllä täytyy sanoa, että nyt mentiin sydän edellä ja järki yritti vaan huudella taka-alalta! Kerrankin näin päin! <3

      Poista
  5. Tää on niin mahtavaa ja oon tosi iloinen sun puolesta, että teit tän! Tulet varmasti nauttimaan jokaisesta hetkestä <3 Onnea upeasta ja rohkeasta valinnasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! Mä oon varma, että nautin tulevista kuukausista enemmän kuin mistään ikinä!

      Poista
  6. Tunnistan kyllä täysin nuo ajatukset ja fiilikset! Samanlaista myllerrystä kävi omassakin päässä vuosi takaperin, nyt tilanne on jo vähän rauhoittunut, mutta oli kyllä mahtava tunne kun sai itsensä kanssa puitua läpi kaikki haaveet, pelot, toiveet ja ahdistukset. Eteenpäin on paljon kevyempi jatkaa kun on käynyt kunnon henkisen detox-kuurin läpi ;) Mahtavaa lukea näitä sinun vahvoja ja positiivisia ajatuksia. Ja kiva olisi kuulla niitä jatkossakin. Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaan muutokseen, olet kyllä äärimmäisen rohkea ja viisas nainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marianne kauniista sanoista! Ihan mahtavaa kun ihmiset ymmärtää ja kannustaa! Nämä ovat varmasti tuttuja ajatuksia monille. Ihmisiä vaan usein pidättelee kaikenlaiset (teko)syyt ja uskallus puuttuu, että ryhtisi toteuttamaan unelmiaan. Mutta hyvä jos näitä asioita edes mietitään, kysytään itseltä "näinkö haluan elää elämäni".
      Tulet taatusti kuulemaan lisää ajatuksiani ja kuulumisiani!

      Poista
  7. Mä oon niin onnellinen, että sä uskalsit hypätä <3 Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! Kyllä se rohkeutta vaati, mutta nyt leijun onnesta että uskalsin!

      Poista
  8. Ihanan rohkea Anu, nostan hattua sinulle, teit muutoksen, josta moni vain haaveilee!
    Kaikkea hyvää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ihanaa jos voin näyttää tietä jollekin, joka haaveilee jostain vastaavasta. Toivottavasti moni muukin uskaltaisi...

      Poista
  9. Todella kiva postaus! :) Itse tapasin hetki sitten sattumalta vanhan tuttavan, joka kertoi syksyllä irtisanoutuneensa, kun tuli tarve viheltää peli poikki ja miettiä mitä haluaa tehdä. En ole koskaan ennen nähnyt häntä yhtä aurinkoisena ja freesinä. Levänneenä! Elämä kantaa, jos siihen uskaltaa luottaa. :) Aurinkoa päiviisi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Mä toivon, että minunkin naamasta ja olemuksesta alkaa pian nähdä vapaudentunteen, joka on sisälläni!

      Poista