tiistai 19. heinäkuuta 2016

- UNIIKKI -









Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa tutkailemassa Kallion kulmia. Edellisestä kerrasta on jo vuosia, joten ei ihmekään, että uusia pikku putiikkeja, kirpputoreja ja kuppiloita on putkahdellut katukuvaan. 

Yhtä putiikkia olen tiiraillut ohi kulkiessani bussin ikkunasta jo monta kertaa ja nyt päätin käydä kurkkaamassa sisälle. UNIIKKI -kangaskassiputiikki houkuttelee astumaan sisään, värimaailma hivelee tällaisen mustavalkoisen ihmisen silmää. Ihanat kangaskassit ovat ekologisia, sillä ne on valmistettu Reilun kaupan puuvillasta ja kierrätyspuuvillasta. Kassit valmistetaan käsityönä ja painetaan Kalliossa. Kassit ovat todellakin nimensä mukaisia, uniikkeja, sillä valmituserät ovat pieniä. Näitä ei ihan joka tytön olalla keiku! Jokainen löytää taatusti mieleisensä, sillä kasseja löytyy eri kokoisina ja erilaisilla painatuksilla. Kauniiden kassien lisäksi putiikissa myydään mm. rintanappeja. Enhän minä ilman ostoksia selvinnyt ulos sieltä...

Olen viimeaikoina tietoisesti vähentänyt muovikassien käyttöä ruokakauppareissuilla. Nappaan aina mukaan pari kangaskassia, joissa ostokset on helppo kuljettaa kotiin ja teen samalla pienen ekoteon. Ihastuin tuolla kaupassa hieman suurempaan kassiin (kassi tuolilla ja kolmannen kuvan hyllyllä), joka voisi toimia hyvin mm. lyhyillä yökyläilyreissuilla tai rantakassina. Ihan ensimmäisenä se pääsee kuitenkin mukaani ruokakauppaan.

Käyhän kurkkaamassa tähän UNIIKKIin, jos Kallion nurkilla pyörit. Löydät sen helposti osoitteesta Hämeentie 34 (Helsinki) ja netistä (linkki yllä).


*Anu



 ***Blogiyhteistyö***

5 kommenttia:

  1. Ihania! Meilläkin aina kangaskassi ruokaostoksilla mukana, uudelle olisi tosin tarve, kun vanhasta meinaa vuosien käytön jälkeen katketa hihnat :)

    VastaaPoista
  2. Ihan uusi liike itselle :) ja näyttää todella hurmaavalta :) mahtavaa :) täytyy kurkata :)

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi vasta nyt. Ihania sinulla nuo DIY-jutut, pidän tosi paljon niistä. Ihana blogi muutenkin. Pitääpi jatkossa seurailla :)

    Saana

    VastaaPoista
  4. Kangaskassi on ihan ehdoton, muovikassi on aina rikki kun kotiin pääsee. Joten, ei voi käyttää edes roskapussina.
    Kiva postaus. Toivottavasti ehdin kierrellä kauppoja (pieniä butiikkeja) kun tulemme HKI kuun vaihteessa.

    VastaaPoista
  5. Ihana kangaskassien herkkukauppa, kiva tuo tuolilla oleva juurikin! Itse en voi kanssa sietää muovikasseja, vaan kangaskasseilla mennään ja reissusta tulee ostettua joku nätti "ikikassi" aina, jota sitten hyödynnän ruokakaupassa.

    Kivaa päivää! <3

    VastaaPoista