sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Elephant Nature Park - lomani vaikuttavin kohokohta




























Tammikuisen Thaimaan lomani paras, vaikuttavin ja tunteellisin päivä oli se keskiviikko, jolloin pääsin vierailemaan elefanttien turvakodissa. Elephant Nature Park (kotisivut täällä) on varmasti yksi tunnetuimmista ja ilmeisen hyvässä mainessa, jos kirjoitteluihin (ja omiin silmiin) on uskominen. Turvakodin on perustanut thaimaalainen nainen "Lek" (suomeksi pieni), joka pelastaa kaltoinkohdeltuja norsuja turvakotiinsa toipumaan traumoistaan ja vammoistaan sekä elämään parempaa loppuelämää. Tilalta löytyy myös paljon pelastettuja kulkukoiria ja -kissoja sekä puhveleita.

Turvakoti (nimitys sopii paikalle mielestäni hyvin) pyörii pääosin vapaaehtoistyön voimin. Työntekijöistä suurin osa on paikallisia, mutta siellä on myös paljon turisteja, jotka tulevat esimerkiksi viikon mittaiseen vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoiset maksavat majoituksesta ja ruuasta ja antavat oman panoksensa turvakodin eläinten hoitamiseen. Lisäksi turvakodissa käy päivättäin rajoitettu määrä päivävieraita (kuten minä olin), jotka pääsevät ruokkimaan ja pesemään norsuja sekä seuraamaan niiden onnellisempaa elämää ja kuulemaan uskomattomia tarinoita. Vierailu ei tietenkään ole ilmainen, se kustantaa thaimaalaisittain aika paljon (75e), mutta sillä rahalla ylläpidetään paikkaa ja ostetaan uusia kaltoinkohdeltuja norsuja pahoilta ihmisiltä.

Päivän mittaan pääsimme ruokkimaan isoja ihania jättiläisiä vesimeloneilla ja kurpitsoilla. Nälkäisiä kavereita! Oman lounaan ja norsujen päivälevon jälkeen saimme pestä norsuja joella heittämällä ämpärillä vettä niiden päälle. Selvästi tyypit nauttivat tästä käsittelystä. Päivän mittaan kuljimme myös norsujen perässä pihalla ja seurasimme niiden touhuja ja tietenkin poseerasimme niiden vieressä ja taputtelimme hellästi kiitokseksi. Norsuilla EI ratsasteta, se ei ole norsun luontainen toiminto (vai oletko nähnyt emon kantavan norsunpoikasta selässään?)! 

Kuulimme myös tarinoita näistä pelastetuista norsuista. Yksi oli sokeutettu ampumalla ritsalla silmään, koska ei totellut metsätöissä, toinen (pieni poikanen, kuva 9) oli astunut maamiinaan ja saanut jalkaansa pahan vamman, joka ei kahden vuoden hoitamisen jälkeenkään ole vielä kunnossa. Lisäksi laumassa oli norsu, joka oli ollut turisteja huvittamassa kaupungin liikenteessä ja iso auto oli ajanut päälle, seurauksena lonkkamurtuma. Lisää näitä tarinoita voit lukea kotisivuilta, jos kiinnostaa.

Päivän aikana näimme myös jotain todella järkyttävää, joka sai monikymmenpäisen yleisön aivan hiljaiseksi ja aikuisen naisen (minut tietenkin) itkemään. Katsoimme tunnin mittaisen videon, jossa kerrottiin siitä, miten norsuja "koulutetaan" ihmisen työvälineeksi mm. metsätöihin ja turistihuvituksiin (mm. siihen ratsastamiseen!). Videon materiaali oli niin hirvittävää katsottavaa, että vieläkin alkaa itkettää kun sitä muistelen. Herkät voivat skipata seuraavat pari lausetta: Norsu suljetaan noin viikoksi pieneen, itsensä kokoiseen karsinaan ja sitä piestään kepeillä, joiden päässä on 10-15cm rautanaula tai muu terävä esine. Kidutuskeinoja on taatusti muitakin, mutta tämä jäi muistoksi verkkokalvoilleni ikuisesti. Pieksämistä jatkuu viikon verran, tai niin kauan, että norsu alistuu ihmisen tahtoon. Se kauhu niiden norsujen silmissä ja se taistelu, että pääsisivät siitä kidutuskammiosta pois, oli aivan kamalaa katsottavaa.

Tämä lohdullinen ja ihana, luonnon keskellä oleva turvakoti on monen hellyttävän jättiläisen pelastus. Päivä teki suuren vaikutuksen minuun ja varmasti kaikkiin, jotka paikassa vierailevat. En ole koskaan ollut mikään luonto- tai eläinaktivisti, mutta nyt se alkaa nostaa päätään minussakin. Siksi uskallankin vedota sinuun siellä ruudun takana: 

* Älä ratsasta norsulla!
* Älä ruoki vangittuja norsuja esim. Bangkokin kadulla 
* Älä osallistu norsunäytöksiin

Tämä pätee kaikkiin muihinkin eläimiin, jotka tuodaan kidutettuina, huumattuina jne. turistien iloksi. Eläimen ilo tai oma valinta se ei ainakaan ole! Toivottavasti ei sinunkaan...

TÄSTÄ voit halutessasi katsoa  lyhyen videon "koulutuksesta" eli kidutuksesta. Videolla elefanteista kertoo mm. tämän Elephan Nature Parkin perustaja Lek.

Kiitos jos jaksoit lukea ja kiitos jos olet elefanttien puolella! <3


*AnuElina



22 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika julmalta ja uskon, että oli mieleenpainuva päivä. Aivan ihania kuvia olet kyllä ottanut!

    VastaaPoista
  2. Varmasti on ollut ikimuistoinen päivä! Ihanaa, että löytyy tällaisia paikkoja ja ihmisiä, jotka välittää näistäkin norsuista <3 Sitä ei kyllä ikinä lakkaa hämmästelemästä miten julmasti ihmiset voi eläimiä kohdella. Uskon tietäväni tasan tarkkaan miltä sinusta on tuntunut sitä filmin pätkää katsoessasi (minä jätän sen suosiolla väliin), omille verkkokalvoille on ikuisesti syöpynyt kuva vuosia sitten nähdystä Japanin delfiinien teurastuksesta tehdystä dokkarielokuvasta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä uskomaton päivä ja varsin silmiäavaava!

      Poista
  3. ENP <3 Me oltiin siellä vuosi sitten vapaaehtoisina ja oli yksi elämäni upeimmista kokemuksista. Mahtavaa, että pääsit sinäkin vierailemaan tuolla! Norsujen tarinat, jokaisen pelastetun, särkee sydäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullisia tarinoita, mutta nyt niillä norsuilla on onneksi parempi loppuelämä edessä. :)

      Poista
  4. Kuvat olivat tosi viehättäviä ja uskon päiväsi olleen silmiä avaava kokemus <3 mutta huh mitä luettavaa, ihan järkyttävää, sai täälläkin ihon kananlihalle ja kyyneleet silmiin. Mun on ehkä herkkänä pakko skipata video.
    Kiitos tästä postauksesta, paljon uutta tietoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norsut ovat upeita eläimiä! Oli mahtavaa päästä ihan niiden lähelle, mutta nöyränä siinä piti olla ja väistyä heti kun jättiläinen halusi liikkua... Hyvä jos tuli uutta tietoa, minäkin opin hurjasti uutta!

      Poista
  5. Voi poloisia <3
    En kestä eläimien huonoa kohtelua ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kaikkia pitäisi kohdella kunnioituksella!

      Poista
  6. Upeita kuvia upeista eläimistä. Katsoin videon ja aloin voimaan pahoin. Nyt voin luvata, että minuun vetoomuksesi toimi ja aion toimia näillä ohjeilla.

    Mukavaa helmikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, upeista eläimistä jaa upeita kuvia. :) Hyvä jos vetoomukseni osui ja upposi. :)

      Poista
  7. Mä oksennan :(((!! Ihan kamalaa luettavaa ja kyllä ihminen osaa olla julma :(((!!

    Kauniita kuvia olet ottanut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen toisinaan todellakin on itse paholainen. Surullista!

      Poista
  8. Oi, näyttää ja kuulostaa huikealta kokemukselta! <3 Ihan älytöntä, miten ihminen osaakin olla niin paha! :o Mietin aina sitä, eivätkö eläinten kiduttajat tunne ja näe eläimen hätää, mikä kumma vipstaaki voi olla aivoissa niin väärässä asennossa että kukaan pystyy tällaista tekemään. :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se ihan mahtava kokemus!
      Pahoja ihmisiä on paljon. En minäkään voi käsittää mikä saa ihmisen pahoinpitelemän, kiduttamaan ja tappamaan, niin eläimiä kuin ihmisiä.

      Poista
  9. Ei oo totta!! Olipa silmiä avaava postaus, kiitos. Uskomattomia kokemuksia sulla ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos sait uutta tietoa. En minäkään tiennyt, että norsujen kohtelu Thaimaassa on noin julmaa, Toivottvasti tilanne paranee vuosien mittaan, kovasti siellä taidetaan tehdä työtä asian eteen.

      Poista
  10. En olisi pystynyt tuota filmiä edes katsomaan, nyt jo melkein itken. Kuvasi ovat upeita ja voin kuvitella, miten mahtava kokemus tuo oli.

    VastaaPoista
  11. Oi miten ihana päivä sulla takana! Tuli semmoinen olo, että tuonne on joskus päästävä, jos Thaimaaseen pääsee matkaamaan. Mutta kaltoinkohdelluista norsuista tehdyn videon katsominen voisi olla mulle liikaa, en pystynyt edes katsomaan tuota linkittämääsi videota. Niin väärin :(

    Kiitos muuten näistä reissupostauksista. Hyvä idea pätkiä kokemuksia useampaan postaukseen. Itselläni ei ole mahdollisuutta matkustella, mutta nää sun postaukset on jotenkin niin eläviä, että tuntuu kun olis sun kanssa reissussa! :)

    VastaaPoista
  12. Kaikki eläinrääkkääjät pitäisi sulkea merenpohjaan, ilman happea. Mä rakastan eläimiä niin paljon, että kaikki heihin liittyvä kaltoinkohtelu saa aina hirmuisen vihan ihmisiä kohtaan.

    Mä olen niin onnellinen että tuollainen paikka on norsuille pystytetty. En muista että oliko se juuri tuo paikka, mutta muutama päivä sitten lehdessä oli juttua että joku norsu joka oli saanut apua aikoinaan norsujen orpokodista (ja vapautettu kun oli terve) oli palannut synnyttämään norsuvaavin sinne orpokodille. <3

    Voi miten upea kokemus sulla on ollut. Ajattele että sä olet saanut silittää noin isoa ihanaa eläintä. :)

    VastaaPoista