torstai 6. maaliskuuta 2014

Tuoksutellaan!










Täällä sitä taas ollaan, poissa siltä omalta mukavuusalueelta, nimittäin kosmetiikan parissa. Viimeksi kohisin kosmetiikasta syksyllä (klik), kun ostin kokeilumielessä No7:n kosmetiikkaa. Kokeilu oli osittain onnistunut, osittain susi. Ei siitä sen enempää, mutta taidan pysyä tutussa ja turvallisessa Lumenessa tästä eteenpäin.

Tovi on siis vierähtänyt syksystä, joten on aika kaivaa taas putelit esiin. Tällä kertaa hehkutan herkullisia värejä ja tuoksuja Victoria's Secret in tyyliin. Austaralian reissulta, tarkemmin sanottuna paluulennon varrelta Singaporen lentoasemalta ostin kolme erilaista "fragrance mistiä", suomennettuna tarkoittanee vartalotuoksua. Vaihtoehtoja oli paljon, mutta tarkan nuuskuttelun tuloksena päädyin näihin kolmeen: Pure Daydream, Love Spell ja Pure Seduction. Ihanan kevyitä hedelmäisiä tuoksuja, joita voi suihkia sinne tänne vartalolle ilman tunnetta, että ihmiset joutuvat kiertämään sinut ja tuoksupilvesi kaukaa. Tuoksu on todellakin niin kevyt, että yliannostelun vaaraa ei mielestäni ole. Tuoksu valitettavasti myös haihtuu aika nopeasti, kyseessä kun ei ole hajuvesi. Mutta ihanan raikkaan fiiliksen näillä saa vaikka töihin lähtiessä (sinne kun ei mielellään hajuvesiä laiteta) tai suihkun jälkeen koti-iltana. Suosikikseni on noussut Pure Daydream, jossa tuoksuu orkidea ja vaalenpunainen herukka. Pure Seduction tuoksuu ihanasti punaisille luumuille ja freesialle, Love Spell  kirsikankukille ja persikalle. Ihania kaikki!

Oletko sinä kokeillut Victoria's Secret in kosmetiikkaa? Kenties näitä vartalotuoksuja?

Suloista iltaa sinulle!


*AnuElina


11 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Käytin aikanaan aivan ihanaa vartalosuihketta, mutta sen valmistus lopetettiin ja sen jälkeen olen ollut ilman, kun ei ole kävellyt vastaan sopivaa. Vinkkejä otetaan vastaan kiitos :) :)

    VastaaPoista
  2. Mä ostin (myös lentokentältä) tuon saman Love Spell -tuoksun, mutta vartalovoiteena. Se on kyllä aivan ihana tuoksu! :)

    VastaaPoista
  3. Mullakin on tuo Love spell ja viimeksi Dubaista ostin Forbidden Vanillan ja vartalovoiteena Vadelma-santelipuun, nams! :) Mä rakastan VS:n tuoksuja, kelpuuttaisin meille kaikki!

    VastaaPoista
  4. Nenästä en tiedä kun kyseiset tuoksut on mulle ihan outoja, mutta silmät sanoo kyllä! Kauniit on pullot!

    VastaaPoista
  5. mä en enää hajuvesiä voi käyttää niin nää bodymistit tai oilit tms. käy vaan mulle, ja nää vs:än "hajuvedet" on kyllä ihan parhaita, ei edes kauhean kalliita! näitä ja bodyshopin hajuja käytän, ainoita mistä ei tuu reaktiota! :)

    VastaaPoista
  6. Eipä ole tuttuja, mutta tuollaiset tuoksutuotteet kyllä kiinnostavat. Olenkin koittanut etsiä itselleni uutta keväisempää tuoksua, ihan parfyymiä kylläkin.

    VastaaPoista
  7. Uusi tuoksu haussa, noita olisi kiva nuuskutella :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat pullot. En ookaan noita päässyt tuoksutteleen.

    VastaaPoista
  9. Hitsi, voisikohan tällainen herkkiskin käyttää tällaisia!?

    VastaaPoista
  10. Täytyykin seuraavaksi kokeilla vaikka tuota sun suosikkia, nyt kun näitä saa tilattuna ihan kotiin saakka! :) Omaani olen ahkerasti suihkinut menemään :D Lauantaina sitten lähtee yksi Strawberries&Champagne jollekin onnelliselle :)

    VastaaPoista