perjantai 21. maaliskuuta 2014

Aamun (vajaa) värisuora






Onhan se tämäkin viikko taas loppusuoralla, perjantaissa mennään jo. Minä olen ollut koko viikon pois töistä, joten päivät ovat menettäneet merkityksensä. Mutta jostain syystä perjantai tuntuu aina jotenkin spesiaalimmalta, jos on vapaa viikonlppu edessä. Perjantai jotenkin kokoaa arjen pakettiin.

Tämän (aurinkoiseksi kääntyvän?) perjantain aloitin nestemäisellä värisuoralla. Aika nestemäisiä ovat aamiaiseni olleet nyt superdieetillä (vk 4 menossa), sillä tykkään syödä aamurahkani smoothien muodossa. Mustikka-mansikkasmoothien lisäksi värisuoraan kuului lasillinen monivitamiiniporejuomaa ja tietenkin vihreä teetä. Nestettä tulee nautittua aamuisin niin paljon (tänä aamuna jo 1 litra ja vesi on vielä juomatta...), että parin tunnin päästä saakin rampata vessassa tiuhaan.

Tämän päivän ohjelmaan kuuluu treeniterapiaa ja siivousterapiaa. Aamupäivällä siis luvassa tehokas pakara-reisi-vatsatreeni ja intervallijuoksutreeni matolla. Kunhan urheiluhiki on kuivahtanut, aloitan viikkosiivouksen kotona. Ehkäpä tulee siinä samassa koluttua taas kaappejakin ja heitettyä turhakkeet kirppiskassiin odottelemaan. Eilen hoidin itseäni shopailuterapialla, se saa jatkoa ehkä vielä viikonlopun aikana. Minua auttaa näissä elämän myrskyissa se, että teen samoja arkisia ja mukavia asioita kuin aikaisemminkin, en voi jäädä kotiin murehtimaan. Arki pitää minut kiinni elämässä ja saan muutakin ajateltavaa. Näin jaksan paremmin. Mutta kukin tekee tyylillään, jokaisella on siihen oikeus.

Nyt lueskelen vielä hetken aikaa teidän ihania blogeja ja sitten polkaisen salille. Näillä aineksilla se perjantai käynnistyy hyvin.

Mukavaa perjantaita kaverit!

*AnuElina


Ps. Okein, värisuoraan tarvittaisi toisen keltaisen tilalle jotain vihreää, mutta en ole innostunut vihersmoothieista. Ja tällä kertaa mun vihreä teekään ei näytä vihreältä... Mut sovitaan, että tuo käy värisuorasta, koska loppupäivän syönkin sitten paljon vihreää: salaattia, kurkkua, parsakaalia jne...


15 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköisiä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on, mutta kieltämättä tässä alkaa kaipaamaan jo vaihtelua aamupalaan... vaikka kaurapuuroa!

      Poista
  2. Yksi tuttuni on myös tuolla superdieetillä.
    Hurjasti hän on keventynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä en ole. Hitto! JOs kiinnostaa, käy kurkkamassa toista blogiani, missä kerron mm. tästä dieetistä: http://anuelinantreenit.blogspot.fi/

      Poista
  3. Tämän aamun hedariin voisin tempaista tuollaiset :)

    VastaaPoista
  4. Herkullisen ja terveellisen kuuloinen aamupala! :)

    VastaaPoista
  5. Kunnon fyysinen rääkki taitaakin olla yksi parhaista terapiamuodoista :)
    Tuo smoothie on kyllä yllättävän täyttävä aamupala. Tässä taannoin sen sinun smoothiepostauksen innostamana piti itsekin värkkäillä sellainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, treenaaminen auttaa! Tänään olenkin sitten lihaksistani niin jumissa...oli hyvä treeni!

      Poista
  6. Ihanan pirteä värisuora! Kyllä kunnon fyysinen treeni saa pään ja mielen pysymään kasassa! Kevättä kohti mennään ja aallon pohjalta on vain yksi suunta, ja se on ylöspäin. Sitä kohti siis! Mukavaa ja rentoa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Suunta on ylöspäin, todellakin!!

      Poista
  7. Hyvältä ja terveelliseltä näyttää! Noi smoothiet kyllä kiinnostaisi..pitäisiköhän kokeilla aamuisin tuollaista..

    VastaaPoista