perjantai 13. joulukuuta 2013

Sydämellistä lahjontaa








Yksi joulunajan suurista stressin aiheuttajista: Mitä ostaa lahjaksi, isälle, äidille, siskolle, kummille, kaverille, vauvalle, teinille, mummolle, koiralle ja naapurille?

Minun stressiä on helpotettu paljon viime vuosina. Olemme nimittäin perheen aikuisten kesken sopineet, että emme osta lahjoja toisillemme. Tästä periaatteesta on tosin välillä lipsuttu, mutta mitään paineita ei ole tarvinnut asiasta ottaa. On hankittu lahja, jos on tullut jotain sopivaa eteen. Tai sitten oltu hankkimatta. Ainoat varmat lahjansaajat ovat olleet viime vuosina veljeni pikkuneidit. Ja heillehän tekisi mieli hankkia useampikin lahja, koska lahjojen keksiminen heille ei tuota vaikeuksia ainakaan minulle. Pikkutytöille löytyy kaikenlaista ihanaa ja heille on myös helppo tehdä lahjoja itse. Tänä vuonna molemmat neidit saavat yhdet omat (pehmeät) paketit ja kaksi yhteistä. Toivottavasti ei tule riitaa. ;) Lahjat kääräisin omista jemmoista löytyneeseen kaksipuoliseen paksuun sydänpaperiin ja kiedoin ympärille paperi- ja juuttinarua. Pakettikortit syntyivät piparimuotin avulla tummanharmaasta kartongista. Ei mitään hifistelyä tämänkään asian kanssa (eihän lapset katso käärettä, paperi revitään äkkiä, että nähdään mitä sisällä on), niinkuin ei joulukorttienkaan (klik-klik) kanssa. Kaunista ja yksinkertaista. Ihan niinkuin tekijänsäkin. Just joo, hahah! ;)

Yksi lahja on vielä ostamatta. Sovimme nimittäin perheen aikuisten kesken, että jokainen saa tänä jouluna yhden lahjan (koska  vietämme pitkästä aikaa perhejoulun). Lokakuussa kun olimme kaikki koolla, laitoimme nimilaput kippoon ja jokainen nosti yhden nimen. Oman nimen sattuessa uusimme arvonnan (ja tämä tapahtui varmaan lähemmäs 10  kertaa). Kun arvonta viimein saatiin päätökseen, jokaisella oli lapussaan henkilö, jolle ostaa lahjan. Nimiä emme paljastaneet toisillemme, joten jännitys säilyy jouluaattoon asti. Nyt siis täytyy vielä keksiä mitä ostan ***:lle. Kunhan tauti tästä helpottaa niin suuntaan kaupoille pähkäilemään... vai olisiko viisaampi pähkäillä valmiiksi kotona ja tehdä vain pikainen täsmäisku kauppaan?

Näissä lahjomistunnelmissa toivottelen sinulle...

IHANAISTA PERJANTAITA ja SUPERIA VIIKONLOPPUA!

*AnuElina


Ps. Kadoksissa ollut arvonnan voittaja Irmastiina Ruusukummusta on vihdoin löytynyt ja saa pikku paketin ensi viikolla. Onnea vielä voittajalle! :)


20 kommenttia:

  1. Neidit ovat varmasti iloisia paketeistaan; paketit ovat kauniita ja varmasti sisältö myös :)
    Nauti mukavasta viikonlopusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan ne on innoissaan kun saa lahjoja...ja tädin lahjat ovat usein ihan mieluisia. :)

      Poista
  2. Hei tosi kiva idea, että arvotaan kenelle lahja annetaan. Tulee sitten jännityksen tuntua aikuisillekin :) Meillä lahjat on kuuluneet aina jouluihin. Lapsille enemmän ja aikuisille vähemmän. Ja kyllähän ne välillä päänvaivaa on aiheuttaneet, mutta mikään pakkohan ei ole ollut antaa. Tänä vuonna olen keksinyt niin hyvät lahjat, että hihityttää jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit pakkaukset ja uskon, että lahjat ilahduttavat saajiansa. :) Itse yleensä teen niin, että mietin valmiiksi mitä kenellekin haen ja toteutan täsmäiskut kauppoihin. :D

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se olisi viisainta tehdä, säästyisi aikaa ja hermot! :)

      Poista
  4. Upeat paketit! Sait juuri aikaan todella suuren paketoimisinspiraation, taidanpa jatkaa hyvin alkanutta urakkaa tänään illalla näiden kuvien inspiroimana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketointi on kivaa! Jo pikkutyttönä halusin paketoida koko perheen lahjat. :)

      Poista
  5. kiva idis isomman porukan kesken tuo lahja-arvonta :)
    ihanan näkösiä paketteja ... mitähän niistä löytyykään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin?! Jännittää ihan kun ei tiedä kuka minun lahjan ostaa. :)

      Poista
  6. Toipumisia sinne! Ja mikä mainio ajatus tuo lahja-arvonta, pitää laittaa korvan taakse;) Mukavaa viikonloppua ja isot terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tää hiljalleen alkaa helpottaa (kop-kop).
      Lahja-arvonta oli kyllä mainio idea...kun nyt vaan keksisin mitä tälle henkilölle ostaisin.

      Poista
  7. Ihanan näköisiä paketteja <3 Pikaista paranemista, sitkeää flunssaa nyt liikkeellä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joka päivä hieman enemmän virtaa, vaikka vielä köhinkin ihan hulluna!

      Poista
  8. Voi, mitä ihania paketteja olet tehnyt! :) Minä en ole ostanut edes kaikki lahjoja, saatika paketoinut :D No ei paniikkia, eikä mitään stressiä. Osa joulukorteistakin on vielä lähettämättä. Mennyt kaikki aika uuden ihanan työnmerkeissä, että en osaa edes keskittyä mihinkään kun työhön :D

    Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että olet löytänyt työn, joka vie mennessään! :) Ja kyllähän sä vielä ehdit näihin joulupuuhiinkin mukaan! Kivaa viikonloppua!

      Poista
  9. Todella kauniita nämä sinun pakettisi... mulle jäi käteen tänään sitä sellaista ruskeaa voimapaperia, joten sellaiset kääreet tulee tänä(kin) vuonna tästä huushollista! Saattaa olla kyllä todella tylsää, ainakin lasten mielestä... voi ei!
    Olet onnekas, kun on vain yksi lahja hankkimatta... mulla on vielä muutama, ja niinkuin vanhat merkit pitävät paikaansa, niin ne ovat ne "vaikeimmat". Miksiköhän toisille on niin helppo hankkia jotain pientä, kun toisille ei keksi sitten millään, mitä ostaisi. taidan antaa "halaus-lipukkeita...

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanan näköiset paketit <3

    VastaaPoista
  11. Ihanan näköisiä paketteja! Me ollaan kans sovittu aikuisten kesken, ettei hommata toisillemme lahjoja. Tänä jouluna hommasimme yhteisen lahjan koko perheelle, tabletin. Se on jo käytössä, ja siitä on riittänytkin kaikille iloa! :)

    VastaaPoista
  12. Kauniita paketteja, tuollaisia on varmasti ilo antaa ja vastaanottajan saada :)

    VastaaPoista