maanantai 23. joulukuuta 2013

Suklaahuumaa










Suklaa on kuumintahottia näin joulun aikaan. Kyllä tässä on monet konvehdit ja muut suklaaherkut kadonneet jo parempiin suihin (siis ihan sinne omaan!) viime viikkoina ja joulu on vasta edessä. Töissä kahvihuoneen pöytä on notkunut suklaasta eikä niitä ihanuuksia ole voinut vastustaa. Jos ei kiireen takia ehdi syödä kunnon ruokaa niin suklaan ehtii aina viskata suuhunsa. Ja sehän alkaa näkyä jo vyötärölläkin!
Eikä tämä vielä riitä. Olen perhejoulumme herkkuvastaava, joten lähden tänään joulunviettoon mukanani kassillinen SUKLAATA. Fazerin paperikääreisillä namusilla mennään tänä vuonna, perinteiset konvehtirasiat jätin kaupan hyllylle. Lisäksi kokeilin eilen täällä blogeissakin (mm. Koti kaupungin laidalla  ja Vaaleanpunainen hirsitalo) tutuksi tullutta "DIY-suklaata". Sulatin levyn tummaa ja valkoista suklaata ja päälle ripottelin cashew- ja pistaasipähkinöitä ja kuivattuja karpaloita. Ihanan värikästä ja herkullista. Oli nimittäin pakko maistaa palaset kumpaakin. Ihan pienet vaan.

Nyt on aika pistää pillit pussiin muutamaksi päiväksi ja suoda tälle niin kovin uskolliselle ystävälleni (läppärille) ansaittu joululoma. Samalla hiljenee myös blogini pariksi päiväksi. No, ehkä jo tapaninpäivänä tai viimeistään perjantaina tulen teitä taas moikkailemaan joulukuulumisten kera.


Nyt toivottelenkin sinulle  

T U N N E L M A L L I S T A  J O U L U A!


*AnuElina


21 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä todella herkullisilta! Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulun aikaa sinulle! <3

    VastaaPoista
  2. Perheen herkkuvastaava?! Aivan mahtava rooli :D
    Nämä herkut käyvät varmasti kaupaksi!
    MAHTAVAA JOULUA!!

    VastaaPoista
  3. Näyttää todella hyvältä :-)

    Ihanaa joulun aikaa ♡

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua! :)

    VastaaPoista
  5. namnam kyllä jouluun kuuluu herkuttelu ihan kybällä
    Hauskaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kybällä tuli herkuteltuakin...oijoi mikä turvotus!

      Poista
  6. Eksyinpäs joulu iloksi ihanille sivuillesi!!! Jäänkin ajan kanssa oikein tutkailemaan :) Ihanaa joulua!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit, toivottavasti jäät "eksyksiin" pidemmäksi aikaa. :)

      Poista