perjantai 16. joulukuuta 2016

Jouluaskartelua









Jouluherkkujen aika alkaa olla kuumimmillaan. Perinteisimmät leivonnaiset, piparit ja tortut tuoksuvat varmasti lähes jokaisessa suomalaiskodissa näin joulun aikaan. Olen ihan mahdoton torttufani, mutta mites ne piparit? No, en ole mikään suuri piparinkuluttaja, mutta tulehan niitä joka joulu tehtyä ja kummasti ne häviävät purkista. Olen laiska leipoja, mitä näihin pipareihin tulee: ostan aina valmiin taikinan. En ole koskaan tehnyt taikinaa itse, vaikka se on kuulema ihan helppoa. 

Piparien koristelu on yksi joulunajan suosikkipuuhista. Askartelua minun makuun! Aiemmin olen käyttänyt koristeluun kaupasta valmiina saatavaa sokerikuorrutetta (vesipohjainen?). Minusta tuon kuorruteen käyttö on hankalaa ja jälki usein epäsiistiä ja töhnäistä. Tällä kertaa päätin kokeilla pikeerikuorrutusta. Ohje löytyi helposti netistä (klik). Ihastuin pikeerin helppokäyttöisyyteen heti. Jos aiemmin tykkäsin piparien koristelusta, niin nyt olen aivan koukussa! Pikeeri ei katkeile eikä paakkuunnu samalla tavalla kuin vesipohjaiset kuorrutteet. Sillä saa tosi siistiä jälkeä vaikkei ammattilainen olisikaan. Pikeeri kovettuu paremmin ja näyttää ihanan valkoiselta.

Innostuin koristelusta niin paljon, että piparit loppuivat kesken. No, mitä koristeluun koukuttunut sitten tekee? Hakee kaupasta lisää taikinaa ja tekee elämänsä ensimmäisen piparkakkutalon. Osat on paistettu ja koristeltu, nyt pitäisi ryhtyä siihen vaativimpaan hommaan eli talon kokoamiseen. Jos siitä tulee talon näköinen niin lupaan esitellä ensimmäisen mökkini myös täällä blogissa. Toivottavasti en polta sormiani! Nyt siis talon kimppuun, sitten reissukamat laukkuun ja huomenna suuntaamme ystäväporukalla 40v + 40v-synttärireissulle Tallinnaan.

Rentoa viikonloppua kamut!

*Anu


9 kommenttia:

  1. Olen aikaisemminkin ihastellut pipari kuviasi, ja nyt kyllä on ihan omiaan! :-) Ihan todella upeita olet saanut tehtyä, joten kahvilaa vaan suunnittelemaan! :-)

    Kiitos myös koristelu vinkistä! :-) Täytyypä laittaa korvan taakse!

    Mukavaa reissua!

    P.S. Tuo hiutale pipari muotti on aivan upea! :-)

    VastaaPoista
  2. Upeita pipareita, raaskiiko noita syödäkään!

    VastaaPoista
  3. Nämä taideteoksesi ovat ihan omaa luokkaansa, en raaskisi syödä näitä <3
    Ihanaa viikonloppua ja reissua! <3

    VastaaPoista
  4. Voi kun kauniisti koristeltuja pipareita <3 Minulla on tuo samanmuotoinen lumihiutalemuotti ollut myös ahkerasti käytössä - sillä tulee niin kauniin muotoisia piparkakkuja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaisia hiutalemuotteja pitäisi metsästää lisää, ehkä vähän erimuotoisia.

      Poista
    2. Kiitos! Tällaisia hiutalemuotteja pitäisi metsästää lisää, ehkä vähän erimuotoisia.

      Poista