keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Jouluisia raksahommia









Koskaan en ole taloa rakentanut enkä juuri mitään muutakaan, mutta rohkeasti otin haasteen vastaan ja ryhdyin hommiin. Viime perjantai-illan puhteina rakensin elämäni ensimmäisen piparkakkutalon. Kaivelin helpon kaavan netistä, piirsin paperille, kaulin valmistaikinan ja leikkasin osat. Sitten uuniin, hetki jäähdytystä ja eiku koristelemaan. Pikeeri soveltui tähän hommaan erinomaisesti. Harjoitusta koristeluun olin saanut pikkupiparien koristelusta, mutta onhan se vähän eri juttu koristella kokonainen talo... harjoituskappaleita kun ei ole ja olisi onnistuttava kertayritämällä. En ottanut mallia mistään vaan aloin taiteilla ihan "omasta päästäni". Vähän sydämiä, kiekuroita ja koukeroita. Siinä se! Kun pikeeri oli sitten kuivahtanut, sulattelin sokerin pannulla ja liimailin talon kasaan. Enkä onnistunut edes polttamaan sormiani kuumalla sokerilla, sitä pelkäsin projektissa eniten. 

Talosta tuli ihan vahingossa aika nätti. Varsinaista tuuria ensikertalaisella! Luulenpa että jäin nyt koukkun tähänkin puuhaan. Luultavasti mun on rakennettava joku mökkeröinen tästä lähtien joka joulu. Seuraavalla kerralla voisin tietysti kokeilla jotain vähän haastavampaa mallia. Oisko mansardikattoinen kartano kiva? Tai rantamaja palmuineen? Seuraavalla kerralla täytyy ostaa vähän enemmän taikinaa (nyt käytin 500g), sillä nyt jäi kuuset sun muut pihan koristukset tekemättä, kun lopputaikina oli säästettävä pikkuruiseen pihaan. Tuohon talon ovelle olisi kiva saada pieni tonttu vahtimaan, mistähän sellaisen löytäisi?!

Talo koristaa kotiani nyt keittiön pöydällä. Se levittää hentoa piparintuoksua kotiin. Varsin jouluista! Katsotaan kuinka kauan se saa tuossa ehjänä tönöttää. Raskiikohan sitä syödä ollenkaan?
Oletko rakentanut piparkakkutaloja? Mikä malli on suosikkisi? Minkä koet haastavimpana vaiheena piparkakkutalon rakentamisessa?

Mä lähden nyt  joulukuusiostoksille ja sitten iltavuoroon! Jouluntuoksuista keskiviikkoa sulle!


*Anu



12 kommenttia:

  1. Kyllä todellakin hyvin onnistuit 😋 näyttää todella kauniilta 😊

    Pari kertaa valmis muoteilla on tullut väsättyä talo. Viime vuonna tehtiin suklaasta 😊

    VastaaPoista
  2. Vau, miten hieno! Ei uskoisi ensimmäiseksi taloksi :) Meidän perheessä KAIKKI raksahommat ovat miehen heiniä - myös piparkakkutalot ;) En siis osaa siinä vinkkailla yhtään. Tosin pikeeriä olisin osannut kehua, siitä olen kuullut paljon hyvää.

    Eikä niitä raaskikaan kovin pian syödä ja tuntuu, että sitten kun lopultakin raaskisi, se on ehtinyt jo vähän vanhentua. Ja yhtenä jouluna meidän talon bongasi kissa! Oli tehnyt ympäröivään sellofaaniin kissan mentävän reiän ja käynyt salaa nuoleskelemassa taloa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On sulla taitava mies kun piparkakkutalotkin rakentelee ja koristelee!
      Saa nähdä miten tuon mun talon käy, raskinko syödä vai ehtiikö pilaantua ja joutuu sitten lopulta roskikseen... Mulla ei ole edes sitä kissaa joka voisi vähän auttaa... ;)

      Poista
  3. Kaunis talo tulikin! meillä on vielä talon rakentaminen edessä ja koristelut kanssa! Kyllä haastavinta on tuo talon kasaaminen ja kasassa pysyminen, ihan ehdottomasti. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yllätyin itsekin miten nätti siitä tuli! :)

      Poista
  4. Niin kaunis talo ♥. Ihanaa jouluviikkoa sulle!

    VastaaPoista
  5. Tämä on kyllä upea kerrassaan, eihän tuota raaski syödäkään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan miten talon käy, meneekö suuhun vai roskiin...

      Poista
  6. Tämä on niin ihana! <3 Tuletko meillekin tekemään? :D
    Ihanaa joulunaikaa sinulle Anu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitäisiköhän näitä tehdä ensi vuonna ihan myytäväksi asti? :)

      Poista
    2. No kyllä ehdottomasti! :)

      Poista