tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän brunssi











Tänään on juhlittu 99-vuotiasta Suomea kauniissa auringonpaisteessa lippujen liehuessa pakkassäässä.  Itsenäisyyspäivän ja huomisen oman juhlapäivän kunniaksi halusin kutsua perheeni kokoon brunssin merkeissä. Nautin todella paljon kutsujen järjestämisestä, leipomisesta ja kokkailusta. Tänään oli tosin pakko oikoa mutkia suoriksi ja käyttää osittain puolivalmiita tuotteita, sillä flunssani otti taas takapakkia ja kylkiluukin on luultavasti murtunut yskimisen vuoksi. Vähän kehnosta olosta huolimatta sain loihdittua varsin maittavan (niin ne ainakin sanoi...) juhlapäivän brunssin. 

Pöytään oli katettu kylmäsavulohipiirakkaa, vuohenjuusto-rucolafrittatoja ja leipäjuustosalaattia puolukkakastikkeella. Eikä brunssi ole mitään ilman tuoreita croissanttea, brie-juustoa ja viikunahilloa. Brunssin terveellisemmät herkut löytyivät värikkäältä hedelmälautaselta ja jogurtti-granola-marjamaljoista. Näistä saimme vatsamme täyteen, joten oli pakko pitää reilun tunnin sulattelutauko ennen kahvittelua. Kahvipöytään leivoin lime-valkosuklaajuustokakun ja lisäksi tarjolla oli jouluisia pipareita sekä Fazerin sinistä.

Iltapäivä meni oikein rattoisasti perheen kanssa herkutellessa ja rupatellessa ja tulipahan testattua, miten pieneen asuntoon saa mahtumaan kahdeksan hengen ruokapöydän. Hyvin mahduttiin! Vieraiden lähdettyä jatkoin keittiöhommia ja pyöräytin kolme kakkua huomista varten. Saan nimittäin huomenna parikymmentä kollegaa vieraakseni ja heille on luvassa ihan perinteiset kakkukahvit. Ruusukuppeja ja pöytähopeita en luvannut, mutta sen lupasin, ettei kakku ja kahvi lopu kesken. Saa nähdä joudunko leipomaan vielä neljännen kakun... ovat nimittäin kovia syömään... ;)

Nyt hetkeksi sohvalle glögikupposen kanssa ja sitten peiton alle pitkille unille parantelemaan tautia.

Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa!


*Anu


16 kommenttia:

  1. Todellakin herkullinen brunssi ❤ Mukavia kakkukahvihetkiä huomiselle 😊

    VastaaPoista
  2. Näyttää oikein maittavalle 🤗 olet kyllä taikonut ihanan brunasin teille ❤

    Mukavaa kahvittelua ja suuret onnittelut ❤

    VastaaPoista
  3. Oi, miten ihania herkkuja teillä on ollut eilen!
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herkut maistuivat kyllä niin minulle kuin vieraille!

      Poista
  4. Oikein ihanan näköinen brunssi! Meilläkin on viikonloppuna brunssi tiedossa perheen kanssa :)

    VastaaPoista
  5. Voi namskis, näistä kuvista alkoi maha kurnimaan! :')

    VastaaPoista
  6. Joo, täälläkin tuli nälkä lukiessa! Onneksi on taas vapaata ja ehtii herkutella, mutta meilläkin Itsenäisyyspäivään kuuluu pitkällä kaavalla myös ruoasta nautiskelu. Raikkaan ja maukkaan näköinen kattaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä ihanat eväät! Pitkän kaavan mukaan syöminen hyvässä seurassa on ihan parasta!

      Poista