sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kauneuden kahdet kasvot















Nyt luvassa lisää Madeiraa! Ensimmäisessä postauksessa pyörittiin pääkaupungissa Funchalissa, nyt mennään metsään. Vaellukset olivat ehdottomasti matkan parasta antia, nyt pääset mukaan niistä yhdelle.

Ensimmäiselle koko päivän (klo 9-17) vaellukselle lähdimme saaren länsiosiin. Rabacal-Risco- 25 Fontes-vaellus kulki vihreiden vuoristomaastojen reunamilla. Reitti kulki levadan (kastelukanavajärjestelmä) varrella niinkuin moni muukin Madeiran vaellusreiteistä. Kulkureitti oli paikoin vain 30cm leveä, joten varmajalkaisuutta tarvittiin eikä korkeanpaikankammosta kannattanut kärsiä. Ensimmäinen stoppimme oli Riscon vesiputouksella ja lounasbreikin pidimme lammella, johon laskee 25 lähdettä. Satumaisia maisemia! 

Paluumatkalla kuljimme tunnelin läpi erään vuoren toiselle puolelle, missä kohtasemme aivan toisenlaisen maiseman. Elokuussa Madeiralla roihusivat valtavat metsäpalot, jotka tuhosivat muistaakseni lähes 10% saaresta. Palot olivat kuulema tahallaan sytytettyjä. Ihmiset ovat todellisia idiootteja, kun haluavat kostaa kaunojaan naapurin maanviljelijälle tai valtiolle polttamalla kaunista luontoa. Saarella oli nähtävissä myös vuosia sitten palaneita alueita, jotka eivät vieläkään ole toipuneet. Kestää siis todella kauan, että luonto toipuu näiden ajattelemattomien ihmisten tekosista. Kaikesta karuudestaan ja kamaluudestaan huolimatta palaneet eukalyptusmetsät olivat sumuisessa iltapäivässä jotenkin todella kauniita. Ja lohdullisia olivat ne pienet saniaisen taimet, jotka puskivat tuhkaisesta maasta.

Näitä vaellusretkiä pystyi helposti varaamaan paikallisista retkitoimistoissa, homma toimi kuin rasvattu. Nouto aamulla hotellilta ja palautus iltapäivällä samaan paikkaan. Pikkubussilla (n. 16 paikkaa) kuljetus toimi moitteettomasti, opas piti huolen siitä, että retki oli turvallinen ja saimme paljon tietoa saaresta, reitistä jne. Mukaan piti pakata omat eväät, sillä ravintoloita (eikä vessoja!) ollut reitin varsilla, ainoastaan reitin alussa/lopussa saattoi olla pysähdys pienessä kahvilassa/ravintolassa. Tähän vaellukseen (kävelyosuuteen) meni aikaa noin 4 tuntia, matkanteko on rauhallista ja maisemiakin ehti välissä ihastelemaan. Seuraavassa postauksessa kerron lisää näistä vaelluksista yleensäkin ja sitten pääsette mukaan myös huippuretkelle!

Reipasta sunnuntaita sulle, mä suuntaan salille!

*Anu


13 kommenttia:

  1. Madeiralla on erittäin kaunis luonto,on tullut käytyä sielläkin.Voisin käydä uudelleen!

    VastaaPoista
  2. Madeiralla on erittäin kaunis luonto,on tullut käytyä sielläkin.Voisin käydä uudelleen!

    VastaaPoista
  3. Voi ihanaa! Mä niin nauttisin myös tämmöisestä. Ehkä joskus siis minäkin, ilman lapsia, hyvässä kestävässä aikuisseurassa. Onneksi ovat saaneet nuo palot aisoihin, tosi surullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä innostuin vaellusretkistä nyt ihan hirveästi! Täällä kotimaassakin ois tosi hienoja paikkoja mine mennä, ihan vaikka päiväretkelle. Mutta ei ilman autoa pääse minnekään... :(
      Suosittelen kyllä lämpimästi vaelluslomaa Madeiralla, vähän isompien lapsien kanssa onnistuu varmasti. Mm. meidän vuoristovaellusporukassa oli yksi n. 12v tyttö ja hyvin pärjäsi!

      Poista
  4. Voi mitä kuvia! Aivan mielettömän kauniit maisemat <3

    VastaaPoista
  5. Ihan mielettömiä maisemia että kuvia 💛 varmasti ihan mielettömiä kokemuksia ja muistoja vaellukselta 🤗 siis Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat ovat kyllä jääneet muistoiksi verkkokalvoille, samaa ei saa millään ikuistettua valokuviin.

      Poista
  6. Mielettömän hienoja kuvia - huokailen täällä ihan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan miten mä huokailin noissa maisemissa?! :)

      Poista
  7. Aivan upeita kuvia, myös nuo karut palon jälkeiset kuvat ovat todella kauniita omalla tavallaan. Varmasti aivan mahtava reissu, ihana seurailla sitä täältä kotoa käsin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava reissu, tuli kauhea polte päästä vastaavanlaisille reissuille uudestaan. Rantalomat taitaa olla mun osalta nyt ohi... ;)

      Poista