lauantai 22. huhtikuuta 2017

Keväisen värikäs tex-mex-salaatti







Olen yksinkertaisen, terveellisen ja värikkään kotiruuan puolestapuhuja. Yksineläjänä en halua/jaksa käyttää ruuanlaittoon tolkuttoman paljon aikaa, siksi menen sieltä mistä aita on matalin. Keittiössäni valmistuu päivittäin terveellistä, kasvispainotteista, suhteellisen kevyttä ja nopeasti valmistuvaa ruokaa. Suosin keittoja, salaatteja ja uuniruokia. Olen sekasyöjä, mutta pääpaino on kasviksilla. Proteiinin saannista yritän ptiää huolta lisäämällä ruokaan broileria, vähärasvaista naudanlihaa (jauhelihaa), kananmunia tai kalaa. 

Useimmiten lautaseltani löytyy salaattia eri variaatioina. Ympäri vuoden, kauden vihanneksia ja juureksia hyväksi käyttäen. Pyrin tekemään salaateistani mahdollisimman monipuolisia ja värikkäitä. Yritän kartella sitä kaikkien perinteisintä (ja tylsintä) vihersalaatti-tomaatti-kurkku-yhdistelmää. Sen sijaan käytän paljon porkkanaa, paprikaa, ituja, versoja, avokadoa ja muita hedelmiä. Ruokaisampiin salaatteihin laitan mukaan papuja, uunijuureksia (mm. bataatti), pastaa tai quinoaa. Jokaisesta salaatista löytyy tietenkin myös joku proteiininlähde.  Salaatin päälle heitän usein pähkinöitä, siemeniä tai ja/tai yrttejä. Salaatinkastikkeena käytän nykyisin lähinnä sitruunanmakuista oliiviöljyä, tuorepuristettua limeä ja ruususuolaa.

Tämä keväisen värikäs tex-mex-salaatti on yksi suosikeistani. Tex-mex-mausteella maustettu broilerin jauheliha, avokado, lime ja korianteri vievät makumatkalle Meksikoon. Salaattipohjana tässä toimii se minun "perinteinen" jääsalaatti-porkkana-verso-sekoitus. Ihanan  runsas, maukas ja terveellinen lounas!

Mitä sinun värikkäältä salaattilautaselta löytyy?


Nyt singahdan lenkille ja sitten täytyykin alkaa valmistautumaan kauan odotettuun päivään. Tänään juhlitaan nimittäin BID:n ja IBA:n merkeissä, ihanaa nähdä blogisiskoja ja inspiroitua kaikesta uudesta!


*Anu



2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä vinkistä 🤗 ensi viikolle suunniteltiin kana salaattia ja voisi vähän muuttaa omaa perinteistä kanasalaattia 🤗

    Iloista viikonloppua! 🌼

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämän viikonlopun jälkeen on taas ihan tilauksessa kaikki tälläinen terveellinen sapuska :D! Oli kiva nähdä eilen! Toiv teillä oli mukava iltakin!

    VastaaPoista