tiistai 23. elokuuta 2016

Suorittaja relaa








On se vaan jännä, miten luonto pistää kapuloita rattaisiin, vaikka itse yrität pyristellä vastaan. Tällainen aktiivinen suorittajakin joutuu toisinaan taipumaan ja toteamaan, että "Okei, annan periksi!". Kroppa ja pää huutavat liikuntaa, johon on tottunut, mutta pieni järjen ääni sanoo, että nyt on relattava. Täällä sitä sitten kotoillaan, kun järjen ääni niin sanoo. 

Täytyy myöntää, että juuri tätä minun pitäisi opetella tekemään. Myös silloin kun olen terve ja täysissä voimissa. Relaamisen jalo taito. Toisinaan poden huonoa omaatuntoa siitä, että heittäydyn sohvalle lojumaan ja tuijottamaan televisiota. Näin ei kuitenkaan pitäisi tuntea. Olen ansainnut ne hetket. Laiskottelun hetket keskellä muuten niin aktiivista elämääni. 

Nautin aktiivisuudesta, puuhastelusta ja itseni pitämisestä liikkeellä. En koe sitä oikeastaan suorittamisena, vaan elämisenä. Tällainen minä vain olen. Minusta on ihanaa, kun kalenteri täyttyy suunnitelmista ja sovituista menoista. Toisaalta se välillä myös ahdistaa, jos samalle viikolle kasaantuu liikaa. Joskus päätän olla sopimatta mitään menoja, haluan vain olla rauhassa kotona. Mutta minulle "rauhassa kotona" ei tarkoita laiskottelua, vaan siivousta, kokkailua, pyykkäystä, blogien ja lehtien lukemista, valokuvaamista, kutomista, kodin järjestelyä jne. Mutta kyllä tuonne väliin mahtuisi myös pieniä hetkiä sohvailua ja nopeita päikkäreitä.

Tämä saikkuaamu käynnistyi hämyisessä tunnelmassa. Sytytin kynttilän, keitin höyryävää teetä ja vedin villasukat jalkaan. Nautin rauhallisesta hetkestä, heräilin hiljalleen... ja totesin että olen tukkoisempi kuin eilen. Nyt pitäisi valmistaa lounasta ja sutia itsensä sen verran inhimillisemmän näköiseksi, että voisi lähteä ostamaan apteekista nenäsuihketta ja Citymarketista saikkupäivän pelastajaa, PepsiMaxia. 

Kerropa miten sinä relaat? Osaatko ottaa arjen keskellä pieniä hetkiä itsellesi vain laiskottelua varten?


Terveisin,  ...täydellisen rentoutumisen flow' hun pyrkivä *Anu



9 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, hyvin kirjoitettu. Täällä toinen suorittaja, jolle relaaminen on vaikeaa. Kesäloman loputtua päätin että relaan enemmän ja annan villakoirien asua välillä myös meillä. :) Eli, en suorita koko päivää. Hyvin on lähtenyt käyntiin syksy hieman rennommin, mutta saa nähdä kuinka käy.
    Harjoitellaan relaamista! :)

    VastaaPoista
  2. Paranemisia <3. Täällä vähän samanlainen... hmm.. kirja tai lehti seuraksi ja sohvalle.. tai pienelle kävelylle.. mutta yleensä rentoudun parhaten siivoamalla tai tekemällä jotain :). Ajatukset pois töistä..

    VastaaPoista
  3. Ah, voin niin samaistua!! Mulle kanssa relaaminen kotona on kotitöiden parissa hääräämistä. Oon tajunnut, että on erilaista tehdä rauhassa kotona asioita, kun kiireellä. Sen takia pyykkienkin pesu tuntuu rentouttavalta, kun sen saa tehdä rauhassa.

    Mun on vaikee vaa olla. Joskus ihanaa, mutta aika vaikea! Oon kanssa menijä ja pidän aktiivisuudesta.

    VastaaPoista
  4. Kun omasta suusta tuo teksti. Koen aivan hirveää huonoa omaatuntoa päikkäreistä tms. Ja tämä on ollut isosti opettelun alla! Häärääminen on vaan niin kivaa :)

    Parantumiset!

    VastaaPoista
  5. Osui taas täysin tämä teksti. Ei sitä osaa vain olla, ei vaikka kuinka yrittää. Sitten jossain vaiheessa tulee tuo stoppi ja on pakko vain olla ja levätä, mutta muuten jää kyllä aika hyvin väliin. Tsemppiä ja paranemista, muistahan nyt levätä oikein olan takaa! <3

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihanan leppoisia kuvia, vaikka lepo ei olekaan aina niin suunniteltua.. Paranemisia sinne kovasti!

    VastaaPoista
  7. Aivan u.p.e.a.t. kuvat!! Täällä toinen saikuttaja - viime viikolla iski niin ilkeä syysflunssa, että oli pakko pitää kaksi päivää saikkua. Relata osaan, jos siihen on aikaa. Viime viikot ovat olleet kuitenkin ihan hulluja, melkein joka hetki on menty minuuttiaikataululla. Pohdin jo sitä, senkö vuoksi vastustuskykykin petti. :/ En kuitenkaan ehtinyt rauhoittumaan kipeänäkään, viikonloppuna oli pakkokeikka Jyväskylässä missä meinasi tajukin jo lähteä. No, jospa nyt vähän helpottaisi! Hymyjä loppuviikkoon!

    VastaaPoista
  8. Muista relata ja kohdella itseä lempeydellä ihanainen ♥

    VastaaPoista