Viime yönä näin unta. Juoksimme äitini kanssa kovalla kiireellä pelastamaan huonokuntoista vastasyntynyttä, joka oli jätetty talon portaille kylmään. Olimme myöhässä. Vauva oli jo kuollut. Heräsin uneen klo 23.57. Vain muutamaa minuuttia ennen tätä päivää, 8. elokuuta, jolloin äitini nukkui pois yksitoista vuotta sitten. Tuli aika karmiva olo, hetkeksi unihiekat katosivat silmistä. Onneksi rauhoituin.
Alitajunta tekee ihmeitä. Miksi näin juuri tämän unen ja juuri viime yönä? Olen kyllä ajatellut äitiäni viime päivinä, mutta niin teen ympäri vuoden. Loppujen lopuksi näen unta äidistä aika harvoin. Miksi juuri viime yönä? Koen että äiti haluaa yhä olla osa elämääni, niin unissa kuin ajatuksissa. Välillä juttelen hänelle metsässä. Metsää hän rakasti. Toisinaan toivon, että voisin soittaa ja kertoa mitä minulle kuuluu. Vuosi vuodelta alan muistuttaa yhä enemmän äitiäni. Pääasiassa positiivisessa mielessä. Äiti oli hyvä ihminen. Ja paras ystäväni.
Kävin aamulla poimimassa auringonkukkia kaupungin pellolta. Ne muistuttavat minua äidistä. Auringonkukat laskin myös hänen haudalleen yksitoista vuotta sitten. Onneksi on rakkaat muistot.
*Anu
Ps. Kannattaa käydä Helsingin kaupungin auringonkukkapellolla hakemassa ilmaisia kukkia, niitä on siellä MILJOONA! Yksi pelto löytyy Tuomarinkylän kartanon läheltä.
EDIT 10.8. Kiitän kommenteista, mutta pahoittelen etten osannut ilmaista itseäni oikein, ja postaus on ymmärretty toisin kuin tarkoitin. Tämän postauksen tarkoitus ei ole kerätä sääliä ja surkuttelua, vaan iloita muistoista ja lähinnä ihmetellä alitajunnan temppuja. Olen hyvin sujut vanhempieni poismenon suhteen ja suru on muuttunut jo aikoja sitten iloksi ja kiitollisuudeksi. :)
Alitajunta tekee ihmeitä. Miksi näin juuri tämän unen ja juuri viime yönä? Olen kyllä ajatellut äitiäni viime päivinä, mutta niin teen ympäri vuoden. Loppujen lopuksi näen unta äidistä aika harvoin. Miksi juuri viime yönä? Koen että äiti haluaa yhä olla osa elämääni, niin unissa kuin ajatuksissa. Välillä juttelen hänelle metsässä. Metsää hän rakasti. Toisinaan toivon, että voisin soittaa ja kertoa mitä minulle kuuluu. Vuosi vuodelta alan muistuttaa yhä enemmän äitiäni. Pääasiassa positiivisessa mielessä. Äiti oli hyvä ihminen. Ja paras ystäväni.
Kävin aamulla poimimassa auringonkukkia kaupungin pellolta. Ne muistuttavat minua äidistä. Auringonkukat laskin myös hänen haudalleen yksitoista vuotta sitten. Onneksi on rakkaat muistot.
*Anu
Ps. Kannattaa käydä Helsingin kaupungin auringonkukkapellolla hakemassa ilmaisia kukkia, niitä on siellä MILJOONA! Yksi pelto löytyy Tuomarinkylän kartanon läheltä.
EDIT 10.8. Kiitän kommenteista, mutta pahoittelen etten osannut ilmaista itseäni oikein, ja postaus on ymmärretty toisin kuin tarkoitin. Tämän postauksen tarkoitus ei ole kerätä sääliä ja surkuttelua, vaan iloita muistoista ja lähinnä ihmetellä alitajunnan temppuja. Olen hyvin sujut vanhempieni poismenon suhteen ja suru on muuttunut jo aikoja sitten iloksi ja kiitollisuudeksi. :)
<3
VastaaPoista<3
Poista<3
VastaaPoista<3
PoistaKovasti voimia <3 <3
VastaaPoistaKiitos! Voi miten kiusallinen olo minulle tuli, kun huomaan, että te lukijat ymmärsitte postaukseni toisin kuin olin tarkoittanut... 11 vuosipäivänä oma mieli on positiivinen ja iloinen kaikista muistoista, mutta se ei ilmeisesti välittynyt teille. Aaaarghhh...!
PoistaVoimia <3
VastaaPoista<3
PoistaMieli on viisas ja unessahan työstämme ja terapoimme kokemaamme, tunteitamme, kaipuuta, surua, pelkoja, iloa, onnea. Unesi käsitteli elämää ja kuolemaa, ja juurikin äitisi kuoleman vuosipäivän äärellä.
VastaaPoistaKunpa voisikin kääntää menetykset pois, saada siirtää kelloja, asioita. Mutta emmehän me voi. Tunnistan niin hyvin surusi ja kaipuusi. Isäni kuolemasta on viisi vuotta ja ikävä vihloo yhä ajoittain kipeästi. Loppuelämän suruhan se on, tiedän. Suru kyllä asettuu ja muuttuu levollisemmaksi mutta sisuksissa se asuu, kuin pesänsä tehneenä. Muistan erään erityisen lämpimän unen isästäni, isänpäivää edeltävänä yönä, missä isä kävi halaamassa lämpimästi ja lohduttavasti. Ajattelin jälkeenpäin, että tuota halausta juuri silloin tarvitsin.
Lempeää elokuuta sinulle♥
Niinpä, kai se alitajunta käsittelee asioita omalla tavallaan unissa. Olen hyvin sujut vanhempien poismenon suhteen. Usein kaipaan, mutta pääosassa on kuitenkin ilo siitä, että mulla oli maailman parhaat vanhemmat. Nyt luulen, että postaukseni on tulkittu väärin. Sen piti olla positiivinen muisto äidistä, mutta te lukijat taisitte tulkita sen kovana ikävänä ja suruna. Olen huono ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla, pahus!
PoistaKiitos sinulle kauniista sanoista!
Voi Anu! Tavoitin oikein hyvin positiivisen kaiun tekstistäsi. Minulle välitti juurikin levollisuus ja kiitollisuus, ja että sinulla on kantavia, rakkaita muistoja äidistäsi. Ilmaiset kauniisti asioita ja tuntemuksia.
PoistaVoimia <3 <3 <3
VastaaPoistaKiitos...vaikka ei tässä enää voimia niinkään tarvita. Iloitsen muistoista! :)
Poista<3
VastaaPoista