perjantai 20. toukokuuta 2016

Miniloma





Ihanaista perjantaita!

Täällä ollaan oltu taas pakkailupuuhissa ja matkakuume nousee. Lyhennetyn työajan ansiosta sain järjestettyä tähän saumaan vähän pidemmät vapaat ja mitäs muutakaan reissunainen silloin tekee kuin pakkaa kimpsut ja kampsut ja suuntaa lentoasemalle. 

Tällä kertaa kyseessä on todellinen laatumatka, sillä tätä on suunniteltu enemmän ja vähämmän viimeiset 15 vuotta. Reissuseuraksi lähtee nimittäin ihana kälyni, jonka kanssa on aina ollut puhe, että meidän pitäisi päästä yhdessä vähintäänkin pidennetylle viikonloppumatkalle jonnekin Eurooppaan. No, nyt se viimein toteutuu ja huomenna aamulla suuntana on... kohde X. 

Luvassa on neljä päivää katujen tallailua, fiilistelyä, kuppiloissa istuskelua, ihmettelyä ja shoppailua. Mukaan on pakattu myös lenkki- ja salikamat, joten kaupunkiin tutustutaan myös sporttaillen. Toki meidän täytyy siinä sivussa kannustaa Suomen kiekkopojat voittoon. Pitänee hankkia jostain pieni Suomen lippu ja etsiä sporttibaari, joka näyttää pelit.

Blogi hiljenee muutamaksi päiväksi, mutta Instagramissa (anuelina76) pääsette mukaan fiilistelemään matkaamme. Kohdekin selviää huomenna siellä! Ja tietysti matkan jälkeen tänne blogiin tulee kooste reissusta. Siispä pidemmittä puheitta...

AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!!


*Anu


Ps. Tarkkasilmäiset ehkä bongaavat kuvasta maan, jonn matkamme suuntautuu. Jääköön kaupunki ylläriksi. 

12 kommenttia:

  1. Oikein kivaa reissua.
    Kun tuut takas osallistu kastehelmi arvontaan.

    VastaaPoista
  2. Oikein rentouttavaa lomaa <3 Huudetaan Suomipojat voittoon!

    VastaaPoista
  3. Oikein kivaa matkaa ja nauti. Me ei varmaan päästä tänä vuonna minnekään!! Mut ens vuonna sittten taas!

    VastaaPoista
  4. Nautinnollista viikonloppua ja reissua <3

    VastaaPoista
  5. Nautinnollista viikonloppua ja reissua <3

    VastaaPoista
  6. Ihanaa reissua teille! Matkakuvia ootellessa... :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa reissua! <3 Taisin bongata maan ja veikkaus on kohteestakin, mutta tulen tarkistamaan vielä instasta. ;)

    VastaaPoista
  8. Oi oi!! Ihanaa että pääsit huipun kälysi kanssa reissuun!! Minulla to tiedossa kaupunkilomalle lähtö Riikaan ystävän kanssa,odotan jo innolla!!

    VastaaPoista
  9. KIITOS IHAN JOKAISELLE HYVÄN MATKAN TOIVOTUKSISTA! Postausta tulossa jossain vaiheessa, pysykäähän linjoilla! :)

    VastaaPoista