keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Mehevät porkkanasämpylät







Toisinaan on ihnaa upottaa sormet taikinaan. Leipominen on ollut lapsesta asti mieluista puuhaa. Nykyisin tulee leivottua valitettavasti aika harvoin. Ihan rehellisesti siitä syystä, että jos leiposin enemmän, söisin enmmän ja olisin pläski, pläski, pläski. Leipoisin varmasti pari kertaa viikossa, jos en olisi niin mahdoton herkkusuu. Välillä on kuitenkin pakko päästä leipomaan, joten siinä on sitten hyvä syy ilahduttaa työkavereita lämpimäisillä. Näin kävi eilen, kun leipomishimo iski ja pyöräytin illansuussa ukkosen paukkuessa meheviä porkkanasämpylöitä. Resepti oli muunneltu versio jauhopussi kyljestä ja meni jotenkin näin:

Porkkanasämpylät

2,5 dl maitoa
2,5 dl vettä
50g hiivaa
1,5 tl suolaa
2 rkl siirappia
3 porkkanaa raastettuna
0,5 dl öljyä
sämpylä- ja vehnäjauhoja "näppituntumalla" (n. 1kg)

Pyöräytä taikina pehmoiseksi ja kohota n. 30min. Pyörittele sämpylät ja kohota niitä vielä hetki pellillä. Paista 225 asteessa 10min. Taikinasta tulee n. 20 pientä sämpylää.

Sämpylöistä tuli ihanan pehmeitä ja maukkaita, saivat kovasti kiitosta työkavereilta viime yönä. Muutaman sämpylän jätin jemmaan kotiin ja tänään sainkin pitkästä aikaa vetää sämpyläaamiaisen. Herkkua!!


Makoisaa ja aurinkoista keskiviikkoa!


*AnuElina


16 kommenttia:

  1. Nam! Olen tuhat vuotta etsinyt makoisaa sämpyläohjetta ja tämä vaikuttaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä resepti kanattaa sitten ehdottomasti testata!

      Poista
  2. Näyttää kyllä herkulliselta :) olen joskus laittanut kanssa porkkanaa sämpylöihin mutta siitä on aikaa. Voisikin seuraavalla kerralla laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanast saa ihanaa mehevyyttä ja "kosteutta" sämpylään.

      Poista
  3. Nam! Mulle tulee porkkasämpylöistä aina isoäitini mieleen, hän tekee maailman parhaat sämpylät :) Tosin hyvältä näyttävät nämä sinunkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehty (tai mummon tekemä) leipä on kyllä herkkua!

      Poista
  4. Olen ihan unohtanut kokonaan leipoa sämpylöitä! Täytyykin tekaista pitkästä aikaa ja voisinkin kokeilla porkanaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä syön leipää aika vähän, mutta välillä iskee himo. Itsetehdyt tuoreet sämpylät on niin namia!

      Poista
  5. Tulee ihan äiti mieleen, ku kotona oli aina porkkanasämpylöitä syksyllä kun piti viimeisiä porkkanoita tuhota penkistä. Nams. Täytyy kokeilla itsekin!

    VastaaPoista
  6. Nams! Mä teen kanssa aina porkkanasämpylöitä, kun leivon :))!

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia! Millä kameralla kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvaan nykyisin pääasiassa Olympus Pen E-PL7:lla.

      Poista
  8. Voi nam, herkullisen näköisiä, kyllä yökkökavereiden kelpaa :)

    VastaaPoista
  9. Herkullisen näköisiä, kyllä on työkavereille varmasti maistunut! Kiitti ohjevinkistä!

    VastaaPoista