torstai 29. toukokuuta 2014

Kesän maku














Miten paljon olenkaan kaivannut tuoreita (kohtuuhintaisia) marjoja! Koko pitkä talvi elettiin pakastemarjojen varassa ja niitä on todellakin tullut syötyä päivittäin paljon erityisesti rahkan kanssa. Yksi selvä kesän merkki on se, että ruokakaupoista alkaa saada tuoreita marjoja. Ulkomaisiahan ne tietenkin aluksi ovat eikä makukaan voita kotimaisten marjojen makua, mutta pakastemarjojen jälkeen nekin maistuvat niin ihanasti kesältä. Mansikoista olen kokeillut espanjalaisia ja hollantilaisia, puoli kiloa saa nyt alle kolmella eurolla. Pensasmustikat ovat kuitenkin ehdoton suosikkini! Tänään nautin marjat luonnonjogurtin ja hunajan kanssa. Täydellinen aamiainen! 

Ruokapöydän koristeeksi kävin nappaamassa muutaman omenapuun oksan "villistä" omenapuusta (siis pusikon laidasta, en kenenkään pihasta). Omenankukka on ehdottomasti yksi kevään suosikkikukista. Se taistelee kärkisijasta kirsikkapuun kukkien kanssa. Valitettavasti niiden kukinta-aika on kovin lyhyt, eivätkä ne säily maljakossakaan paria päivää kauempaa. Nyt kun sää on mitä on (kesä tule takaisin!!), täytyy nauttia näistä pienistä kesäisistä asioista sisätiloissa. Onneksi ensi viikolle on taas luvattu kauniimpaa ja lämpimämpää säätä. 

Tämä tyttö raahautuu nyt salille (viime aikoina laiskuus vaivannut) ja sitten yövuoroon nro 3/5. Jos siinä välissä ehtisi vielä pyöräyttää pasta bolognesen... 

Mukavaa helatorstain jatkoa! 

*AnuElina


Ps. Käyhän osallistumassa lehtiarvontaan TÄÄLLÄ!


10 kommenttia:

  1. Olipas postaus täynnä ihania asioita! Täälläkin fanitetaan tuoreita marjoja ja omenan- ja kirsikankukkia :)
    Toivottavasti tulee hyvä marjakesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin toivotaan hyvää marjakesää, koska silloin hinnatkin ovat edullisempia. :)

      Poista
  2. Sainkin tuosta idean mitä ostan huomenna kaupasta jääkaapissa olevien tuoreiden mansikoiden seuraksi. Tsemppiä työputkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit ostaa jäätelöä... ;)

      Poista
    2. Toi ois ollu kyllä herkullinen vaihtoehto, mutta ostin pitkästä aikaa vaniljajogurttia niiden seuraks. Hyvää oli!

      Poista
    3. Hyvältä kuulostaa tuokin vaihtoehto. :)

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia ja tuli niin kesäinen fiilis <3 Tulispa nyt ihanat ilmat takaisin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lämpimiä kesäsäitä täällä todella odotellaan!

      Poista