perjantai 11. tammikuuta 2013

Vähän parempi aamiainen

Hyvää huomenta!
Täällä hierotaan vielä unihiekkaa silmistä ja venytellään unikankeus jäsenistä.
Vapaapäivän ja perjantain kunniaksi sallin itselleni hieman herkullisemman aamiaisen.
Perinteisen aamuteen kaveriksi paistoin eilen illalla tehdystä taikinasta lämpöiset vohvelit.
Päälle ihanaa ruokosokerisiirappia ja eikun ääntä kohti. Kyllä tällä aamiaisella päivä käynnistyy mukavammin!


Kuvissa näkyvän tarjottmen olen itse tuunaillut muutamia viikkoja sitten. Se oli aiemmin sellanen punaruskea, tylsä ja kulunut. Ruma. Vähän liitutaulumaalia pintaan ja avot, hieno tarjotin on valmis! 



Nyt on masu täynnä herkkuja, joten seuraavaksi voikin lähteä pyörähtämään Elixiassa. 
Ehkä jalka kestää sinne kävelyn ja pienen yläkroppatreenin salilla. Treenin päälle käyn ottamassa vähän pohjia solkussa. Täytyy siedättää ihoa päiväntasaajan polttavaa aurinkoa varten.

Reipasta perjantaita ja oikein ihanaa viikonloppua teille rakkaat lukijat!

1 kommentti:

  1. Samanlainen tarjotintuunaus mielessä. Onko tuo teksti tehty ihan maalilla vai sellaisella liitutussilla? Liitutussi olisi hakusassa, tulee selkeämpi ja ei niin sottaava jälki kuin liidulla.

    VastaaPoista