sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Sinne meni sininen

Aurinkoista sunnuntai-iltaa ihmiset!
Täällä alkaa olla fiilis kohdillaan... flunssa on melkein nujerrettu! Vain perjantai meni sohvanpohjalla lepäillessä lehtiä lukien ja sukkaa kutoen. Tässä viikonlopun aikana on jo jaksanut touhuilla kaikenlaista ja ystävätkin ovat uskaltaneet lähestyä räkänokkaa, kun pahin pärskiminen on ohi.

Tänään ohjelmassa oli vähän shoppailua ja kodin tuunailua. Pakkasin sinisen pois odottamaan seuraavaa kesää. Kotiin palautui tuttu väriskaala: beigen ja harmaan sävyt.
Lähinnä muutos tapahtui olohuoneen tekstiileissä. Kaivoin vanhat tutut koristetyynynpäälliset esiin, ne välttävät toistaiseksi, en ole vielä kyllästynyt. Uusia hankin sitten kun jotain kivaa sattuu kohdalle. Etsimättä paras.




Uudet verhot olohuoneeseen ovat vielä hakusessa. En ole mistään löytänyt mieleisiä valmisverhoja. Pitää varmaan ostaa kangas ja ommella itse. Uudet verhot haluaisin myös makkariin...

Innostuin taas vaihteeksi räpsimään kuvia sieltä täältä ympäri kotia. Tässä maistiaisia. Toivottavasti saan taas pian jotain uuttakin teidän katseltavaksi.



Kesällä Porvoosta ostamani kirjainsabluunan kaveriksi löysin tänään eräästä sisustuskaupasta vastaavanlaisen numerosabluunan. Nyt pääsee maalailemaan kaikenlaisia hauskoja juttuja niiden avulla. Mitähän keksisin ensimmäiseksi?
 



Sinne meni sininen. Myös Fazerin sininen. Kokonainen levy yhdessä viikonlopussa. Eihän ole kovin paha? Eihän...

*AnuElina

2 kommenttia:

  1. Heippa Anu!

    Kyllä joku osaa sitten sisustaa, hyvännäköistä on. Noita ihania raitatyynynpäällisiä löytyy meiltäkin 4 kpl ja saattaa tulla myös lisää :).

    Anyway, ajattelin ihan tämän blogin kautta laittaa kysymyksen. Mistä olet löytänyt tuon valkoisen valokuvakehyksen, missä on ilmeisesti pyykkipoikia (vai olenko väärässä)? Tuon tyylistä olen etsinyt, ettei tarvitse pujottaa kuvia aina johonkin lasin taakse.

    Oikein hyvää syksyn jatkoa ja muistahan bloggailla, täällä on ainakin yksi lukija :)!

    Terkuin Sanna

    VastaaPoista
  2. Moi Sanna!
    Löysin tuon valokuvataulun kesällä Porvoon vanhasta kaupungista eräästä sisustusliikkeestä...jonka nimeä en tietenkään muista. Valmistajan nimeä taulussa ei ole joten aika vaikea jäljittää mistä muualta tuon voisi löytää. Ehkä sisustusnettikauppojen sivuja selaamalla?

    VastaaPoista