Pari kuukautta sitten kerroin edessä olevasta suuresta elämänmuutoksestani. Silloin päätös irtisanoutumisesta oli vielä suhteellisen tuore, olinhan vasta viikkoa aiemmin hoitanut asian virallisen puolen pomon kanssa. Nyt olen saanut haudutella asiaa päässäni, lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja fiilistellyt. Päivittäin ja monta kertaa! Tämä muutos on saanut minussa aikaan tunteiden ja ajatusten vuoristoradan... mutta minähän rakastan vuoristoratoja!
Lähes joka päivä mieleeni hiipii epäusko ja hämmennys. Mitä ihmettä olen mennyt tekemään, olenko ihan pähkähullu? Luovun vakituisesta työpaikasta, ihanasta työyhteisöstä ja säännöllisestä palkasta. Ihan hullua. Eihän kukaan järkevä ihminen tee näin. Mutta samantien käännän ajatukseni toisin päin: Ihanaa, että työ ei enää sido minua, saan olla ainakin muutaman kuukauden ajan oman elmäni herra. Tulen taatusti toimeen vähemmälläkin, opettelen priorisoimaan. Saan kokea jotain, mitä en ole koskaan kokenut, saan nähdä uusia paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin. Saan vihdoin tehdä asioita joihin ei ole koskaan aikaisemmin ollut aikaa. Saan vihdoin levätä ja rentoutua eikä kalenteri sido minua (ainakaan ikävillä asioilla). Ristiriitaiset ajatukset kuuluvat näin isoon prosessiin. Onneksi olen reippaasti "plussan puolella" ja varma siitä, että päätös oli oikea.
Olen muuttunut. Ja tulen varmasti muttumaan tulevan vuoden aikana vielä lisää. Ajattelen monista asioista toisin kuin ennen. Arvostan elämässä eri asioita kuin aikaisemmin. Luotan itseeni ja luotan siihen, että elämä kantaa. Olen tämän syksyn aikana oppinut pitämään itsestäni enemmän ja arvostamaan sitä, mitä olen ja mitä minusta voi tulla. Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni, tiedän mikä on minulle hyväksi ja mikä minua vahingoittaa. Olen tunteillut, olen hihkunut ilosta ja itkenyt helpotuksesta.
Nautin tästä tilanteesta, kun en tiedä mitä tulevaisuus tuo. Toki olen miettinyt mitä haluaisin loppuelämälläni tehdä, mikä minusta tulee "isona", missä haluan asua ja mitä työtä tehdä. Mutta tällä hetkellä minulla ei ole oikeastaan mitään visiota eikä varsinkaan aikataulua. Se ei minua pelota, vaan se on suuri helpotus. Minun ei tarvitse tietää nyt. Uskon että asiat menevät juuri niinkuin niiden pitääkin mennä ja löydän itseni juuri sieltä missä minun pitääkin olla. En halua hätäillä, vaan pidän kaikki ovet avoimena ja annan elämän johdattaa. Kuulostaa varmasti ihan hullulta, jopa lapsellisen sinisilmäiseltä, mutta tunnen itseni todella vapaaksi, kun minulla ei ole mitään tarkkoja suunnitelmia. Paitsi muutama lentolippu...
En tiedä saitko nyt mitään tolkkua tästä, mutta minusta tuntuu hyvältä purkaa ajatuksia pääni sisältä. Luulen, että työkaverit ovat jo korviaan myöten täynnä mun elämänmuutosjuttuja, siksi nyt oli hyvä hetki "puklata" ne tänne blogiin teidän lukijoiden pureskeltavaksi ja ihmeteltäväksi. Samanlaista pohdintaa on varmasti luvassa vielä lisää tässä vuodenvaihteen molemmin puolin ja täytyyhän minun tulla kertomaan, minne ne lentoliput on ostettu. Ja arvatkaas mitä? TJ 8!
Kivaa torstaita sulle, pus!
*Anu
Ps. Jos ajatus muutoksesta kiinnostaa, niin suositelen lämpimästi lukemaan Rosita Juurisen blogia Matkaopas vapauteen ja/tai tilaamaan hänen kirjoittamansa e-kirjan Toimistosta travelleriksi. Löysin blogin (ja sitä kautta kirjan) vasta sen jälkeen, kun olin tehnyt oman päätökseni muutoksesta ja nuo Rositan tekstit ovat vain vahvistaneet sitä tunnetta, että olen oikealla tiellä.
